Roslagsledenleden, etappi 1

En ole voinut vaeltaa viikkokausiin, koska olen ollut tappoflunssassa ja jonkinlaisessa keuhkoputkentulehduksessa. Kaikenlaisesta treenistä tuli taukoa kolme viikkoa, ja tuntuu että kunto on aivan pohjalla, vaikkei se aiemminkaan ollut edes lähellä huippua. Tänään lähdin kuitenkin vaeltamaan (tai retkeilemään kuten pilkunnusauttajat ehkä sanoisivat) lyhyehkön reitin, 15 kilometria Roslagsledenillä, jonne pääsee aika helposti Tukholmassa julkisilla.

Perinteiseen makuupussiin voi kirjaimellisesti muumioitua, koska vetoketjua ei saa sisäpuolelta auki.

Sairastelu tulee vaelluskuumeiselle kalliiksi, koska netistä voi tilata kaikenlaista tavaraa. Tilasin esim. tämän Marmot Wm’s Phase 20 -makuupussin. Vaikka olen periaatteessa sukupuolitettuja tuotteita vastaan, totesin että tämä makuupussi on minulle oiva, koska se on tehty 168-senttisille ja itse olen 166 senttiä, joten turhaa pituutta (ja näin ollen painoa) ei makuupussille tule. Muu ero ”tavalliseen makuupussiin” (miesten makuupussejahan ei tietysti markkinoilla ole) on että jalkoja ja persusta on ilmeisesti topattu hieman lisää. Makuupussi painaa noin 820 grammaa ja suosituslämpötila on -5,7 Celsiusta. Tilasin tämän nimenomaan PCT:tä ajatellen, koska siellä yölämpötilat ovat reippastikin miinuksen puolella varsinkin autiomaassa. Untuvat on myös käsitelty vettä hylkivällä materiaalilla, eikä niitä ole poimittu elävistä linnuista. Valitettavasti synteettisissä makuupusseissa ei ole toistaiseksi yhtä kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia makuupusseja. En halunnut myöskään quiltia eli lämpöpussia, joka on kevyiden vaeltajien suosikki, koska en usko että pysyn yhtä lämpimänä ilman huppua ja pussin alapuolta.

Siinäpä päivän varustevinkki, takaisin päivän vaellukseen. Roslagsleden alkaa Rinkebyn tienoilta ja jatkuu aina Norrtäljen pohjoispuolelle asti. Pituutta koko reitillä on noin 190 kilometria. Maasto on aika helppokulkuista, ja kulkee osittain metsien, osittain maaseudun läpi.

Tänään ei kaikki mennyt kuten Strömsössä. Vaikka tämän pitäisi olla maailman helpoin reitti meni kaikki päin helvettiä, ehkä juuri siksi että en ollut varautunut siihen että tämmöisellä reitillä pitäisi olla mitään haasteita. Ensiksikin menomatkalla bussikuski oli ihan sekaisin eikä muistanut pysähtyä, ja veti sitten suunnilleen uukkarit moottoritiellä ja palasi takaisin. Sen jälkeen huomasin että uuden vesifiltterin pussi on vuotanut vettä ja sekä ekstrasukat että fleece olivat ihanan märkiä. (Tätä tapahtuu suunnilleen joka kerta. Vaeltajan perussääntö: pakkaa vaatteet ja muut kuivana pidettävät tavarat vedenpitävään pussiin!) Koska testissä olivat uudet vaelluskengät (Altra Olympus) hiersivät nekin hieman jalkapohjia hieman liian suuren koon vuoksi, enkä tietenkään voinut vaihtaa paksumpiin sukkiin. Jossain vaiheessa myös olin tiputtanut matkakorttini maahan, mutta huomasin sen ajoissa ja se löytyi muutaman sadan metrin päästä. Vaeltajan perussääntö: Älä säilytä kortteja, avaimia, tai muuta tärkeää tavaraa samassa taskussa esim. kännykän kanssa, jolloin ne voivat availlessa tipahtaa.

Päästyäni laavulle aloin innoissani kaivaa esille kaasukeitintä, mutta huomasinkin jättäneeni kaasun kotiin. Vaeltajan perussääntö: Tee pakkauslista ja tarkista se aspergerisesti ennen lähtöä, niin ettei olennaisia tavaroita jää pois repusta. Yritin sitten tehdä tulta, mutta eihän siitä tullut hevon v-a. En osaa sytyttää nuotiota, varsinkaan talvella kun maa on lumessa. Hermot loppui yritykseen ja päätin vaan vetää toisen varoilta ostamani proteiinipatukan ja patikoida virkkaisesti loppumatkan. Meinasi jortsu nousta otsaan kyllä, varsinkin kun maa oli paikoin mutaista ja vetistä niin että ainoat sukat alkoivat kostumaan. Matka alkoi myös tuntua pitkältä, ja mietin miten ikinä pystyn vaeltamaan saman matkan kaksi kertaa joka päivä puoli vuotta – vuoren rinnettä ylös ja alas. Tällä reitillä korkein kohta oli ehkä 50 metriä. PCT:llä korkein kohta on 4009 metriä. Yhtä pitkä on varmaan jortsu otsassani siinä vaiheessa.

Ennen kuin huomasinkaan olin kuitenkin perillä määränpäässä Karlby Gårdilla. Onnekseni kartanossa oleva kahvila oli auki, ja pääsin sinne viimeinkin syömään lounasta puoli neljältä iltapäivällä. Kylläpäs maistui hyvältä paikallinen olut tällaisen vaativan uurastuksen jälkeen!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s