Sörmlandsledenin etapit 32-43

Viime perjantaina lähdin vaeltamaan vielä vaeltamattomia reittejä Sörmlandsledenille. Otin junan Kolmårdeniin ja sieltä bussin, joka oli käytännössä tilataksi – ja olin sen ainoa matkustaja. Lähdin vaeltamaan 10 km matkaa lähimmälle laavulle. Jossain vaiheessa ihmettelin, miten pitkään järvenrantaa kulkeva reitti jatkuu. Lopulta tajusin kiertäväni ympyrää järven toiselle puolelle. En ehtisi laavulle ennen pimeää, joten jouduin sitten pystyttämään teltan saman järven rannalle. Tämä erehdys vaikutti loppuvaellukseen, josta tuli odotettua rankempi.

Spontaani yöpyminen Skirenin rannalla.

Lauantaina jouduin siis vaeltamaan 30 kilometria 20 km sijaan. Koska Sörmlandsledenin kaikille etapeille ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla, pidemmät vaellukset ovat ainoa mahdollisuus vaeltaa kaikki osiot. Oli kyllä kaunista ja sää oli täydellinen, 20 astetta ja aurinkoa. Vaelsin Itämeren rannikolle ja sieltä takaisin Kolmårdenin metsiin ja suolle, joka on Keski-Ruotsin suurin. Tunsin olevani täysin erämaassa ja saapuessani seuraavalle laavulle yllätyin, kun se oli varattu. Paikalla oli kummallinen kahdesta aikuisesta ja seitsemästä lapsesta koostuva porukka – en ole varma oliko kyseessä joku partioporukka vai jotain ihme lahkolaisia, kaikilla oli samanlaiset vaatteet. Käsitin kyllä että aikuiset olisivat lasten vanhempia, vaikka lapset olivat kaikki lähes samanikäisiä. Joka tapauksessa he kailottivat niin p-keleesti myöhään yölle, että nukkuminen oli vaikeaa. Lisäksi taukopaikalla saapui vielä joku mies, joka nukkui riippumatossa.

Suo, pitkospuut…

Aamulla nousin ennen lahkolaisia ja lähdin jatkamaan seuraavaa lähes 30 km päivää. Kuljin laidunten, metsien, järvien rantojen ja jälleen Itämeren rannikkoa. Nävesjön oli aivan mielettömän hieno valtava järvi. Ja joku oli jättänyt lähteelle trail magicia, energiakolan muodossa! Kyllä tuli tarpeeseen, kun kiipesin perkelleelisiä kivikkopolkuja ylös ja alas. Polvet ja jalat olivat tiukoilla.

Nävesjön rannalla on monta taukopaikkaa.

Lopulta saavuin Nävekvarniin, joka on pieni paikka rannikolla. Rannassa oli pienvenesatama, ja paikka on niin pieni ettei siellä ole edes yhtä pizzeriaa. Coop oli juuri mennyt kiinni, joten en saanut vaihtelua kuivatulle vaellusruoalle. Yövyin vanhassa valimossa, josta on tehty hotelli. Avaimeni oli jätetty huoneen oveen, hotellissa oli lisäkseni vain yksi vieras, kaljaa kittaava saksalainen veneilijä. Tuntui kuin en olisi käynyt suihkussa viikkoihin, vaikka siitä oli vain kaksi päivää.

Hotelli, jossa latasin akkuja.
Nävekvarnin Coop, josta lähdin vaeltamaan väärään suuntaan.

Aamulla kävin Coopissa ostamassa lisäruokaa. Kävin vaeltamassa edellispäivänä väliin jättämäni kilometrin pienessä saaressa. Sen jälkeen pakkasin kamat ja lähdin jatkamaan vaellusta. Seurasin Sörmlandsleden-merkintöjä, ja jossain vaiheessa ihmettelin taas miksi reitti ei käänny etelään kuten pitäisi. Puhelimen tutkiskelu vahvisti että olin lähtenyt taas väärään suuntaan – reitin sivureitille. Missään kun ei oltu merkitty että tämä ei olekaan pääreitti. Olin kävellyt siis tunnin väärään suuntaan. Hiukkasen v-tti siinä paikkaa. Yritin liftata takaisin Nävekvarniin, mutta ei tietenkään Ruotsissa kukaan halua olla missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa, niin että ottaisi liftarin kyytiin. Joten kävelin takaisin, ja ei kun takaisin oikealle reitille. Pääsin aloittamaan päivän 24 km vaelluksen vasta puolenpäivän aikaan. En voinut kuitenkaan lyhentää vaellusta, koska seuraavan laavun jälkeen reitillä ei olisi sopivaa yöpaikkaa, ja aikaa oli rajallisesti. Niinpä jouduin marssimaan reittiä vauhdikkaasti. Asiaa ei parantanut se, että kyseessä oli koko Sörmlandsledenin haastavin reitti – se kulki jatkuvasti ylös tai alas kivikkoista jyrkkää reittiä, välillä piti suorastaan kiivetä käsien tai reitille ripustettujen köysien avulla. Tässä vaiheessa jalkoihin alkoi muodostua kivat rakot, vaikka olinkin teipannut hiertävät kohdat leukoteipillä.

Paskahuussi osui eteen kuin tilauksesta.
Näkymä oli kaunis mutta kuulema oli hirveä tällä järvellä.

Onnistuin kuitenkin pääsemään yöpaikkaan iltakahdeksaan mennessä. Sää oli viilentynyt huomattavasti, ja järvellä kaakattivat erittäin äänekkäät linnut. Iltaruokaa keitellessäni paikkaan saapui kaksi saksalaista vaeltajaa (kaikki pitkänmatkan vaeltajat Sörmlandsledenillä ovat saksalaisia). Saksassa kun ei kuulemma ole tällaisia vaellusreittejä, joissa voisi vapaasti telttailla missä vaan tai yöpyä laavuilla. Saksalaiset sanoivat yöpyvänsä teltassa, niin että voin nukkua laavussa. En ollut varma olisiko yö liian kylmä sitä varten, mutta ajattelin että samalla voin testata makuupussini sietorajaa. Se ylittyikin sitten kivasti yöllä, vaikka minulla oli kaikki vaatteet päällä olin ihan jäässä jossain vaiheessa. Linnutkin kaakattivat koko yön, ja joku ihme pumppu (?) järvellä piti hirveää hurinaa noin 10 minuutin välein.

Jalkojen leputusta meren rannalla.

En siis ollut hyvin levännyt kun heräsin neljäntenä vaelluspäivän aamuna. Edessä olisi yli 30 km vaellus Nyköpingiin. Jalat olivat tönköt ja helvetin kipeät. Olo ei ollut muutenkaan kaksinen. Jossain vaiheessa huomasin että vesipussi oli vuotanut repussa (ks. edellinen merkintäni – ne tekevät sitä AINA). Kivasti pussi oli vuotanut myös untuvatakkini päälle. Vettä oli siis rajallisesti. Kävin täyttämässä vesipussit Tunabergin kirkolla ja jatkoin matkaa. Tässä vaiheessa minulle iski aivan järkyttävä väsymys, ja kamala olo. Pohdin onko kyseessä nestehukka, ja join elektrolyyttijuoman. Laskin että seuraavalle vesipisteelle olisi 14 kilometria, ja taapersin sillä hetkellä aivan järkyttävän hitaasti 2 kilometria tunnissa. Vettä minulla oli vajaa litra. Siinä vaiheessa iski pieni epätoivo. Tajusin, etten mitenkään ehtisi Nyköpingiin samana iltana. Minun olisi siis yövyttävä keskellä metsää, ja vaellettava pitkästi vielä vappupäivänäkin.

Vuohet eivät ymmärrä tätä touhua.

Konsultoituani poikaystävää ja yhtä toista ystävää päätin keskeyttää matkan, koska olo oli ihan hirveä ja koin ihmeellisiä vilunväreitäkin. Niinpä laahustin muutaman kilometrin lähimmälle bussipysäkille, josta menisi päivän viimeinen bussi tunnin kuluttua. Yritin jälleen liftatakin – mutta se nyt vaan ei toimi Ruotsissa. Otin siis bussin 17 km ennen alkuperäistä maalia, ja junan takaisin Tukholmaan. Olin aivan raato saavuttuani kotiin, ja menin nukkumaan jo yhdeksältä illalla vappurakettien poksahdellessa jossain ikkunan takana.

Mitä opimme tästä?

  • Älä aloita vaellusta 30 km päivilllä, jos et ole vaeltanut paljoa pitkään aikaan. ”Vaelsin minä 30 km viime kesänäkin/viime vuonna/kun olin 15-vuotias” ei tarkoita että olet samassa kunnossa nyt
  • Tarkista aina missä olet uuden reitin alkaessa, vaikka luuletkin tietäväsi sen
  • Älä käytä vesipusseja, ne vain eivät toimi
  • Säilytä vedenpitävissä pusseissa KAIKKI tavarat jotka eivät saa kastua
  • Jos kengät tuntuvat hieman liian suurilta niin ne ovat liian suuret
  • Ota aina korvatulpat mukaan!
  • Ota mukaan säärystimet, niin sukat eivät ole koko ajan täynnä havuneulasia ja roskaa
  • Tee aina b-suunnitelma – miten pääset kotiin jos reitti on keskeytettävä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s