Sörmlandsleden, etapit 44, 36:3 ja 36:2

Sörmlandsleden-projektissani on jäljellä enää kolme etappia. Yllättävän pitkä on tuo 600 km, jonka pituinen Sörmlandsleden on pelkästään pääetapit laskettuina. Aloitin projektin viime vuoden keväällä, ja olen lähinnä vaeltanut reittiä viikonloppuisin. Julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen etapille on haaste, ja välillä olen joutunut suunnittelemaan reitille liikkumiset tarkkaan ja tekemään useamman päivän vaelluksia.

Tällä kertaa tarkoituksena oli vaeltaa vain 15 km etappi numero 44 sekä osa 45:sta, joita en onnistunut suorittamaan viimeksi kun sain jonkun ihme nestehukan. Koska 44:lle ei pääse julkisilla viikonloppuna tein vaelluksen, joka yhdisti myös pari sivuetappia ja sisälsi hieman tylsää maantievarsikävelyä.

Nyköping on ihan jees kaupunki, ja reitti kulkee osittain kaupungin keskellä virtaavaa jokea pitkin. Matkalla ohitetaan myös yksi monista reitin linnoista, keskiaikainen Nyköpingshus. Näin myös jokivarteen kerääntyneen spurguporukan, joka nautiskeli antimiaan hyvien näkymien kera. Ei aina Ruotsissakaan olla niin kuninkaallisen arvokkaita.

Viikonloppu oli taas kuuma, 30 asteen tienoilla, ja reitillä oli poikkeuksellisen vähän varjoa, se kun kulki mm. peltojen ja laidunmaiden läpi. Aurinkorasvakin loppui kesken kaiken, joten yritin suojautua auringolta rätti pässä pitkine hihoineni. Yövyin kansallispuistoon sijoitetulla taukopaikalla, joka on järven rannassa. Voin sanoa että järveen hyppääminen vaellettuani 24 kilometria 30 asteessa oli taivaallinen kokemus. Tämä tuntuu nyt kaukaiselta kirjoittaessani tätä Suomessa, jossa on noin 15 astetta.

Yöllä heräsin taas kun villisika röhki jossakin. Kuuntelin tuleeko se lähemmäs, ja varauduin jo soittamaan musiikkia kännykällä sian pelotteluksi. Villisikoja tuntuu olevan melko paljon Sörmlannissa, osa metsistä on myllerretty ylösalaisin eikä yölliset röhkimiset ole harvinaisia. En ole onneksi törmännyt näihin otuksiin, sillä ne liikkuvat yleensä öisin ja välttelevät ihmiskontakteja. Saisin varmaan sydänkohtauksen jos näkisin torahampaisen karjun keskellä metsää, vaikkei niiden ihmisten kimppuun usein tiedetä hyökänneenkään.

Toinen vaelluspäivä oli vielä edellistä kuumempi, perille tullessa oli mittarissa 33 astetta. Reitillä ei ollut myöskään kuin yksi järvi, ja sillä vain yksi sopiva uimapaikka, jossa hyppäsin veteen vaatteet päällä välittämättä paikkaan leiriytyneestä riippukeinuilijasta. Löysin myös maasta makuualustan, joka oli tippunut joltakin. Epäilin että sen kadottanut ei ihan heti tulisi takaisin, joten otin alustan mukaan ja kyselin reitin FB-ryhmässä olisiko joku hukannut alustansa.

Viimeinen peltoreitti tuntui järjettömän pitkältä. Kävelin myös ensin väärään suuntaan. Löytäessäni taukopaikan, jossa oli vesihana huljutin päätäni hanan alla ja nukahdin hetkeksi varjoisalle penkille. Ehkä tuossa välissä tarjosin oivan aterian punkille, jonka löysin selästäni vasta kaksi vuorokautta myöhemmin. Niitä pirulaisia kun on vaikea yksin löytää.

Nyköpingissä jouduin odottamaan junan lähtöä vielä kaksi tuntia. Vedin naamaan sushit ja makoilin jokivarren penkillä, jossa ohikulkijat varmaan pitivät minua kodittomana spurguna.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s