Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 1

En ole jaksanut päivittää raporttia Kungsledenin vaelluksesta, muistiinpanotkin kastuivat jossain sateessa ja lopulta en jaksanut noudattaa aiettani kirjoittaa muistiinpanoja joka päivä. Tässä kuitenkin lyhennelmä reissusta päivä päivältä:

Matkustimme Kungsledenille junalla Tukholmasta. Varasimme yöjunasta oman makuuhytin ja matkustimme sillä Uumajaan, josta jatkoimme bussilla Hemavaniin Västerbottenin lääniin. Koko matka kesti noin 15 tuntia, mutta sujui melko nopeasti yöjunan johdosta. Jo lähestyttäessä Hemavania upeat lumiset vuoret ympäröivät maisemaa, en ollut odottanut suuria vaelluksen ensimmäiseltä osuudelta, koska useimmat vaeltavat vain Kungsledenin pohjoisosan. Meidän suosikkimme oli kuitenkin juuri vaelluksen eteläosuus.

Päivä 1: Hemavan – Viterskalet, noin 12 km.

Kungsleden alkaa hiihtomäen viereiseltä mäeltä, teimme pakolliset poseeraukset ja punnitsimme rinkkamme. Mitä hittoa, 11 kiloa? Minunhan piti olla kevytretkeilijä? Jotenkin ylimääräinen ruoka ja tacopadat toivat ekstrapainoa reppuun, taisi mukana olla jotain turhan painosuhteeltaan epäedullista alkoholiakin. Jouduimme ylittämään lumialueita, näimme valtavan porotokan joka koikkelehti aivan ohitsemme, hörpimme viskiä oudossa kuumaisemaisessa kivikossa ja pystytimme teltan ehkä yhdestä vaelluksen kauneimmista telttapaikoista. Välillä satoi vettä.

Päivä 2: Viterskalet – Tärnäsjö – noin 25 km

Saimme ensimakua hyttysistä ja jatkuvista sadekuuroista. Ylitimme myös yllättävän suuria lumialueita, mutta maisema oli upeaa eikä lumessa tarpominen kuitenkaan kovin vaikeaa. Vaikeinta oli Onnistuimme pakenemaan mökkiin, joka ei ollut STF:n ylläpitämä, koska niissä vieraillessa joutuu maksamaan majoitusmaksun tänä vuonna vaikkei mökissä yöpyisikään. Pystytimme teltan hirveimpään hyttyspuskaan, koska hyttysettömän paikan löytäminen oli mahdotonta.

Päivä 3: Tärnäsjö – Tunturi jossain Serven ja Aigertin välissä

Tämä päivä kuljettiin edelleen tunturissa, lumialueita oli vielä paljon ja muutama pelottavan oloinen lumisiltakin jouduttiin tarpomaan yli. Jalat olivat märkinä ja satoi jo kolmatta päivää.

Päivä 4: Jossain tunturissa – Ammarnäs

Kävelimme eteläisen Kungsledenin korkeimman paikan yli, maisemat olivat hienoja ja oli kiva päästä vähäksi aikaa pois hyttyspuskista. Ammarnäs näkyi jo kaukaa mutta kivikkoinen matka sinne tuntui kestävän ikuisuuden. Kävelimme vielä vähän ylimääräistä koska emme halunneet (minä en halunnut) skipata virallista Kungsledeniä, vaikka oikotie olisi ollut.

Ammarnäsissä olimme varanneet huoneen tunturituvalta, jossa on mm. ravintola. Saimme pestä pyykkiä ämpärissä. Koska vaatteita on mukana rajallinen määrä ja halusimme maksimoida puhtaiden vaatteiden osuuden jätimme pesemättä vain pitkät kalsarit/shortsit ja merinovillapaidat sekä takit. Näissä asusteissa ilman alusvaatteita menimme syömään ravintolaan, jonka ruoka maistui aivan taivaalliselta, puhumattakaan karpalogintonicista. Ammarnäs-cityssä on yksi kauppa sekä kalatarvikekauppa, jossa myydään myös vaellusruokaa – ja se on lisäksi baari. Niinpä menimme vielä kalakauppaan kaljalle ruoan jälkeen. Sieltä piipahdimme vielä kuuluisalle ”perunamäelle”, joka on äänestetty Ruotsin seitsemänneksi ihmeeksi jossain radioäänestyksessä. Olihan se kyllä mahtava näky kaikkien tuntureiden jälkeen.

Päivä 5: Ammarnäs – Rävfallsstugan – noin 21 kilometria

Ammarnäsista reitti jatkui ylämäkeen ja tunturiin. Vain yli 800 m korkeudessa pystyi pysähtymään hyttysten takia. Kun pysähtyi alkoi heti tietenkin satamaan. Koska tunturissa raportoidaan olevan aina tarpeeksi vettä emme kantaneet paljoa mukanamme, ja sitten jouduimmekin tarpomaan noin 10 kilometria ilman vettä. Meillä oli vedenpuhdistustabletteja mukana kaiken varalta, mutta puhdistettuamme niillä eräästä järvestä otettua vettä ne osoittautuivat filtteriä epäkäytännöllisemmiksi, sillä vedessä killui vaikka kuinka paljon minimaalisia hyönteisiä. Hemmettiin kaikki ne nettihuutelijat, jotka vannovat että tuntusissa nyt ei ainakaan tarvi kantaa filttereitä mukana, siellä on niin puhdasta vettä!

Tunturista kuljimme kauan alaspäin ja löysimme lopulta juoksevaa vettä. Näimme joen rannassa mökin, joka paljastui lukituksi saunaksi. Onni onnettomuudessa, matkakumppani törmäsi juuri pariskuntaan, joka oli hankkinut Ammarnäsin kaupasta avaimet Rävfallin mökkiin, ja kysyi halusimmeko saunoa heidän jälkeen. Puusaunassa, oltuamme viisi päivää ilman pesua. Totta hemmetissä. Rävfallet oli tähän mennessä pahin hyttyshelvetti, ja istuimme mökin sisällä kokkaamassa ruokaa. Myös mökki oli täynnä hyttysiä, ja ihan helvetin kuuma. Mukanamme oli olutta, jonka jäähdytimme voimakkaasti virtaavassa joessa ja hörpimme nopeasti saunan terassilla, koska siellä nyt ei vaan voinut kauaa istua. Joku kalastajaukko tuli keskeyttämään saunomisemme ja halusi tulla myös saunaan. Matkakumppanini oli lähes hysteerinen, kun ei voinut poistua illalla teltasta edes vessassakäyntiä varten hyttysten takia.

Päivä 6: Rävfallsstugan – Sjnulltje – Noin 25 km

Rävfallista matka jatkui järkyttävän jyrkällä nousulla, läähätin kuin henkihieverissä. Päästyämme ylös tunturiin oli pakko levähtää. Taisimme ylittää Norrbottenin rajan ja skoolasimme viskillä sille. Alaspäin tullessa alkoi sataa aivan kaatamalla, ja kävelimme jälleen polkua, joka oli järkyttävää puroa ja liejua. Välillä mentiin pusikoiden läpi. Sateen jälkeen näkyi vähän aikaa hieno sateenkaari. Sen jälkeen lähdimme ilmeisesti seuraamaan talvireittiä, koska jouduimme jollekin suolle, jossa jalat upposivat polviin asti mutaan. Samaan aikaan saavuimme myös lintujensuojelualueelle, joka oli pahin koko Kungsledenillä kokemamme hyttyshelvetti. Hyttysiä oli niin paljon että pysähtyminen oli mahdotonta, samoin esim. virtsaaminen. Oli myös aika kuuma ja pitkissä hihoissa ja hyttysverkoissa marssiminen keskellä suota oli täyttä tuskaa. Matka tuntui aivan loputtoman pitkältä. Tähtäsimme suojelualueen lopussa olevalle mökille, jossa ei tosin saanut yöpyä, mutta se tarjosi mahdollisuuden laittaa ruokaa. Sisällä oli jo pari ranskista, jotka olivat tietenkin lämmittäneet mökin kamiinan vaikka ulkona oli yli 20 astetta. Näinpä mökin sisällä oli noin 40 astetta ja hiki virtasi syödessä. Teltasta oli pakko syöksyä äkkiä hikisenä telttaan, eikä sieltä tehnyt mieli poistua ennen kuin aamulla oli pakko.

Päivä 7: Sjnulttje – Bäverholmen – Noin 10 km

Tämä oli lyhyempi päivä, saavuimme legendaariseen Bäverholmeniin jossa saimme heti vohveleita lakkahillolla, ja kaljaa. Olimme varanneet huoneen, joka sijaitsi ravintolan takahuoneessa, sekä saunan. Bäverholmenissa oli myös hiekkaranta joen vieressä, kävimme pulahtamassa saunasta jääkylmässä vedessä.

Syödessämme ja juodessamme aloimme jutella pariskunnan kanssa, joka oli myös kävelemässä koko Kungsledeniä. Heillä oli samanlaisia kokemuksia kuin meillä hermojen menettämisestä hyttysten ja erityisesti linnunsuojelualueen kanssa. He innostuivat kuullessaan että Bäverholmenissa on pesukone, ja halusivat käyttää sitä meidän jälkeemme. Me joimme muutaman kaljan ja viinin, ja nukuimme kuumassa huoneessa, jossa hyttystentappomyrkky aiheutti puolikuolleina sätkivien hyttysten ininää läpi yön. Matkakumppanini oli aivan innoissaan kun oppi paikallisilta tavan tehdä hyttysansan kevytversio: Thermacell-tabletti kaljatölkin päälle, tölkkiin reikä ja tölkin sisään tuikkukynttilä.

Päivä 8: Bäverholmen – Tunturi ennen Jäkkvikkiä

Bäverholmenista voi fuskata 8 kilometria ja ottaa kyydin Adolfströmiin veneellä, mutta me kävelimme koko hyttysten täyttämän metsän aika nopeasti. Adolfströmissä on mitä persoonallisin kauppa, joka myy mm. 50-luvun henkisiä kitch-tuotteita, tuoretta leipää ja vaellustarvikkeita. Löysimme sieltä kaiken mitä halusimme, ja saimme vielä kahvia ja tuoretta pullaa. Ostin myös leivän sekä sipsejä, jotka ovat mitä täydellisintä vaellusruokaa keveys-kalorimäärä -suhteeltaan. Matkakumppani rakensi hyttysansan ja se toimi. Kiipesimme myös viereiselle kukkulalle, jonka nimesimme Bäverbergetiksi.

Päivä 9: Tunturi ennen Jäkkvikiä – ranta ennen Vuonatjvikkiä – noin 20 km

Tunturista kävelimme alas Jäkkvikiin, jonne olimme lähettäneet itsellemme paketin. Mukana oli aivan liikaa vessapaperia, ruokia, juomia ja tavaraa joka sai reppumme painavemmiksi kuin aiemmin. Muutama kilometri Jäkkvikistä oli 300 metrin soutu lahden yli. Matkakumppanini soututaidot osoittautuivat olemattomiksi, ja vene pyöri 360 astetta ympäri pari kertaa ennen kuin astuin itse airoihin. Sain myös veneen pyörimään ympäri kerran, kun siinä ei ollut edes pitimiä airoille, ja virta oli kohtuullinen. Onnistuin kuitenkin jotenkin saamaan veneen vastarannalle, ja päätimme ottaa pidemmille vedenylityspaikoilla jatkossa maksullisen venekyydin, niissä kun ylitys on 3 tai 4 kilometria 300 metrin sijaan ja kestäisi meiltä varmaan 10 tuntia ylittää.

Jäkkvikin jälkeen oli metsäistä maisemaa, ja satoi tietenkin niin perkeleesti koko ajan. Todella hermojariistävää. Sade ei onnistunut kuitenkaan häätämään kaikkia hyttysiä, joten tämä oli yksi v-mäisimmistä vaelluspäivistä. Loppumatka oli jyrkkää alamäkeä rantaan, jossa yövyimme, sillä olimme tilanneet saamelaiskuljetuksen vastarannalle aamulla.

Päivä 10: Vuonatjviken – random-tunturi jossain

Päivä alkoi venekyydillä, mikä oli oikein miellyttävää, sillä saimme istua sisällä veneen hytissä. Aloimme vaeltaa ylämäkeen metsäistä reittiä, ja sitten alkoi koko päivän kestävä sadehelvetti. Tällä reittiosuudella ei myöskään ole yhtään taukotupaa, joten pakoon sateelta ei päässyt. Reitti oli todella mutaista ja kivikkoista, ja edistyminen oli hidasta. Jouduimme taukoilemaan sateessa, koska se vain ei loppunut tarpeeksi pitkäksi aikaa. Saavuttuamme ylös tunturiin olimme ihan loppu. Maisema oli todella maagista, kuin suoraan Taru sormusten herrasta. Valitettavasti sää oli sen verran perseestä ja kylmä etten viitsinyt ottaa montaa kuvaa, ja ne jotka otin ovat aivan paskoja ja niissä näkyy vain sumua. Pystytyimme teltan tuuliseen paikkaan ja laitoimme isoja kiviä telttakiilojen painoksi. Teltta lepatti tuulessa järjettömästi koko yön muttei onneksi lähtenyt lentoon.

Päivä 11: Random-tunturi – Toinen random-tunturi

Kävelimme saamelaisalueella, joka oli ihan kaunista, mutta satoi taas vettä vähän väliä. Näimme Bäverholmenin pariskunnan teltan, olemme törmäilleet heihin pari kertaa matkan varrella. He tuntuvat kävelevän samaan tahtiin kuin me, mutta he kävelevät yleensä myöhään illalla ja jopa yöllä, kun taas me aloitamme yleensä vaelluksen aikaisin ja lopetamme ajoissa illalla. Meikäläiselle iski vesiripuli. Sitten huomasin että hyttysverkko oli tipahtanut jonnekin. Mahtava kombo hyttys- vesisadehelvetissä. Pystytimme teltan jonnekin tunturiin aivan rättiväsyneinä. Juuri silloin porotokka käveli teltan ohi. Aamulla oli varmaan kaksi astetta lämmintä ja minun telttani puoleinen absidi oli romahtanut niin että kaikki teltan ulkopuolella olevat tavarat olivat litimärkiä.

Päivä 12: Tunturi – Kvikkjokk

Nousimme ylös jo kello 6, koska emme olleet jaksaneet kävellä edellisenä päivänä niin pitkälle kuin aioimme, ja halusimme ehtiä päivän toiseen venekuljetukseen kohti Kvikkjokkia. Marssimme hullun lailla, mutta onneksi tämä väli olikin suhteellisen helppokulkuista, ehkä helpoin koko matkalla, lukuunottamatta viimeistä muutaman kilometrin jyrkkää alamäkeä kohti venepysäkkiä. Polvet ovat todella koetuksella varsinkin kun yrittää marssia polkua niin nopeasti kuin mahdollista. Pysäkin vieressä on mökki, mikä oli tarpeen, sillä metsä oli aivan täpötäynnä hyttysiä. Tapoimme ehkä noin 967 hyttystä mökin sisällä hyttysansalla, ja katsoimme kun ne pyörivät ja sätkivät järjettömästi ennen tuskaista kuolemaansa.

Oli satanut niin paljon että koko venelaituri oli veden alla. On kuulemma satanut enemmän kuin 40 vuoteen tänä kesänä. Mikä mahtava tuuri sään suhteen. Hermot ovat todella koetuksella tällä vaelluksella.

Venekyyti oli aika hieno kulkien omituisen solan läpi. Perillä Kvikkjokkissa kävimme syömässä tunturiasemalla ja sitten kävelimme etsimään mökkiä, jonka olin varannut Airb’n’b:stä, sillä siinä oli sauna. Emme meinanneet löytää mökkiä, mutta lopulta se löytyi ja pääsimme pesemään pikimustia vaatteitamme ja kuivattamaan niitä saunassa. Kävimme myös illallisella Kvikkjokkin tunturiaseman ravintolassa, joka oli lähes yhtä hyvä kuin Ammarnäsissä. Tietenkin Bäverholmin pariskunta oli taas saapunut paikkaan yhtä aikaa, ja juttelimme heidän kanssaan saaden vertaistukea jälleen kerran hirveisiin kokemuksiimme.

Päivä 13: Kvikkjokk – Sarekin kansallispuisto

Aloitimme vaelluksen myöhään odottaen sateen loppumista. Katsoimme paskaa tv:tä, jota ei ole todellakaan ikävä (minulla ei osin edes ole tv:tä, mutta huonoa ohjelmaa pääsee silti katsomaan kyllikseen tavallisessa elämässä). Tämän päivän vaellus oli taas ihan helvettiä, aivan kivikkoista polkua, joka oli muuttunut joeksi. Vaellus on kyllä ylittänyt ja alittanut monia odotuksia, se ei ole ollut yhtään niin leppoisaa kuin vaelluksen kuvittelee olevansa. Minulle oli myös tullut joku jalkasieni, jonka johdosta varpaista irtosi nahka. Jalat kun ovat märkinä koko valveillaoloajan, aamulla joutuu laittamaan litimärät ja hikiset sukat jalkaan. Ei mitkään mahtavat olosuhteet jalkojen terveydelle. Onneksi mukanani oli vielä Jäkkvikistä tuotua viiniä, jota joimme gorgonzola-pastan höystöksi teltassa keskellä Sarekin kansallispuistoa.

Päivä 14: Sarek – Aktse

Sarek oli aika vaikeakulkuista, polkujen päälle oli kaatunut puita, ja voin kuvitella että Kungsledenin ulkopuolinen osio on vielä vaikeakulkuisempaa. Kävelimme todella kivikkoisen tunturin yli, ja pidimme taukoa taukotuvassa, jossa oli aika monta taukoilijaa, mukaan lukien Gröna Bandetia -kävelevä mies, jolla oli aika painava rinkka – mm. paistinpannu mukana. Suurimmalla osalla vaeltajista on todella painavat rinkat ja kunnon vaelluskengät. En usko että ne tekevät vaelluksesta helpompaa. Oma reppuni on yleensä alle 10 kg kaikkien ruokien ja veden kanssa, ja kävelen polkujuoksukengissä, jotka ainakin periaatteessa ehtisivät kuivua yön aikana, jos joku yö ei sataisi vettä (ei ole tapahtunut vielä tähän mennessä, mutta sisätiloissa ne ovat kuivuneet siihen saakka että taas lähtee ulos). Juuri upean Rapadalenin yllä kävellessämme oli tietenkin niin sumuista ettemme nähneet mitään. Kävelimme todella nopeasti ehtiäksemme Aktseen menevään veneeseen. Maksoimme ensimmäistä kertaa yöpaikasta Aktsessa, ja saimme tehdä ruokaa oikeassa keittiössä. Kävin myös jääkylmässä ulkosuihkussa, jossa hyttyset purivat koko ihon pinta-alan noin 4 minuutissa.

Päivä 15: Aktse – Tunturi

Päivän vaellus oli yksi reitin kauneimmista, ja telttapaikkamme todella upea, vaikka siellä tuulikin kieltämättä jälleen kerran paljon. Mökissä tapasimme omituisen vaeltajan, joka oli kävellyt yksin Sarekissa ja kuvaili kokemusta hirveästi. Hän ei ollut ennen vaeltanut, ja oli nyt lähtenyt yksin kävelemään keskelle ei-mitään, jossa ei ole minkäänlaisia vaellureittejä. Hän ontui niin pahasti, ettei ollut varma pystyisikö kävelemään jäljellä olevat 9 kilometria Saltoluoktaan seuraavana päivänä.

Päivä 16: Tunturi – Saltoluokta

Tämä päivä taisi olla koko vaelluksen ainoa aurinkoinen päivä. Hyvää tuuria, koska se oli myös syntymäpäiväni. Vaelsimme vain 9 kilometria, joka oli pääasiassa alamäkeä, ja maisema oli upeaa. Saltoluokta on hieno taukopaikka, jossa on ravintola, kauppa, mökkejä, – ja puusauna, jonka saimme vuokrata. Minä uin alasti venematkujstajien kauhuksi järvessä, matkakumppani vähemmän uinti-intoisena ei tehnyt sitä. Kävimme hienolla kolmen aterian illallisella Saltoluoktan ravintolassa, jota entinen kämppäkaverini on aiemmin hehkuttanut. Se oli hehkuttamisen veroinen, koska se sekä koko Saltoluokta oli yksi koko vaelluksen kohokohdista.

Päivä 17: Saltoluokta – Jällivaara- Tunturi ennen Teusajaurea

Aamulla söimme aamiaisbuffetin ja otimme veneen Kebnatsiin. Sieltä meidän olisi pitänyt ottaa linja-auto Vakkotavareen, mutta koska olimme tottuneet siihen että kulkuneuvoilla on täällä vain yksi suunta emme kummemmin kyselleet bussin päämääriä, vaan istuimme tyytyväisinä mukana, kunnes tajusimme että matka oli kestänyt jo tunnin vaikka sen piti kestää puoli tuntia. Selvisi, että bussi oli matkalla Jällivaaraan – 150 kilometria Kebnatsista. Tarkistimme, että sieltä lähtisi bussi takaisin parin tunnin päästä saapumisestamme, joten ei muuta kuin Jällivaara -cityyn ja syömään paikalliseen Sibyllaan. Olimme ylionnellisia tästä ylimääräisestä ateriasta. Lisäksi bussikuski ei veloittanut koko matkasta mitään, sillä ”lippuautomaatti on muutenkin rikki”, joten saimme ilmaisen bussikyydin. Valitettavasti tämä aiheutti myös sen, että jäimme hieman jälkeen suunnitellusta aikataulusta, ja kävelimme vain pari tuntia koko päivänä.

Päivä 18: Tunturi – Oikopolku Singi-tuvan lähellä

Kävelimme tunturissa, ja seuraavalle järvelle, jonka ylittäisimme moottoriveneellä. Sisällä taukomökissä kohtasimme taas Bäverholmenin pariskunnan. Uskomatonta että onnistuimme tapaamaan heitä kerta kerran jälkeen random paikoissa reitin varrella. Ylitimme järven yhdessä. Oli aika aallokkoista ja järvestä roiskui vettä aika paljon osan matkustajista päälle. Hermot meni hyttyshelvetissä, ja juoduimme matkan ensimmäiseen riitaan. Yövyimme vähän matkaa Kungsledenillä vaihtoehtoisella reitillä joka menee suoraan Kebnekaiselle. Satoi vettä taas niin perhanasti. Retkipatjani poksahti niin että jalkaosa on jättimäinen pallo, kun kaikki ilma valuu sinne. Jouduin siis tämän jälkeen nukkumaan 5 mm retkipatjalla, joka minulla oli onneksi myös mukana.

Päivä 19: Oikopolku – Kebnekaisen asema

Luulin että reissun helvetillisin päivä oli koettu, mutta tämä taisi olla helvetillisin. Ensin kävelimme kaunista reittiä kohti Kebnekaisea, ja söimme lounasta hienossa laaksossa. Sitten pilvet alkoivat kertyä nopeasti ympärille, ja ehdimme hädin tuskin pakata lounastarvikkeet kokoon ennen kuin sadehelvetti alkoi taas. Jouduimme lisäksi kahlaamaan aikamoisia jokia. Koko reitti Kebnekaiselle asti oli kivikkoinen joki, ja oli vaikea välillä nähdä missä sen pitäisi kulkea. Kuljin välillä reisiin asti yltävien jokien läpi. Marssin hermot menettäneenä niin nopeasti että toisesta suunnasta tulevat turistit olivat ihmeissään. Matkakumppanini tallusteli huomattavasti hitaammin, hän on jollain käsittämättömällä tavalla paljon nopeampi ylämäissä mutta huomattavasti hitaampi tasaisella maalla ja alamäissä.

Kebnekaisen asemalla oli helvetisti telttoja ja porukkaa. Menimme sisään ja yritimme tilata olutta, mutta sitä myytiin vain niille joilla oli istumapaikka. Yritimme fuskata istumalla lattialla, mutta kassalla ilmaistiin, että istumapaikan täytyy olla tuoli. Lopulta saimme puoliväkisin paikan pelottelemalla jonkun tyypin pois viittomakielisestä porukasta, joka oli näreissään siitä että me olimme pyörineet heidän pöytänsä vieressä kuin naakat. Joimme heti monta olutta tyhjään mahaan, mikä on aina hieno idea. Ruokaa kun ei nimittäin myyty niille, joilla ei ollut varausta. Saimme myös täydennystä ruokavarastoomme varustekaupasta. Uutta retkipatjaa sieltä en löytänyt.

Pystytimme teltan mahdollisimman kauan asemalta, vaikka porukkaa oli silti joka suuntaan niin paljon että yksityinen vessakäynti oli mahdottomuus.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…