Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 2

Päivä 20 – Kebnekaise

Nautittuamme aika monta olutta Kebnekaisen asemalla jäi aamunousu hieman myöhäiseksi. Emme stressanneet, sillä päivän vaellushan olisi ”vain” 18 kilometria – vaikkakin Ruotsin korkeimmalle tunturille, 2097 metriin. On sitä korkeampiakin vuoria tallattu, joten lähdimme marsimaan vasta joskus aamukymmenen jälkeen.

Vaellus oli puoliväliin saakka aika helppoa, tunturille oli menossa paljon muutakin porukkaa. Sääkin oli ihan hyvä ja pysähdyimme välillä levähtämään polun varteen. Puolenvälin paikkeille nepalilaiset sherpat olivat rakentaneet jonkinlaiset kiviset portaatkin, mikä tuntui hieman fuskaukselta. Aika monet täysin amatöörit tulevat varta vasten kiipeämään Kebnekaiselle, osa ei ole vaeltanut koskaan metriä ja lentävätkin paikalle helikopterilla, tai ainakin takaisin kun ovat saaneet niin hirveän treenisäryn jalkoihin.

Jos useimpien vaeltajien tapaan valitsee länsipuolisen ylösnousun ennen Kebnekaisea noustaan Vierranvarrille, joka on aika jyrkkää ja kivistä nousua. Sen jälkeen on Kaffedalen, jossa voi pitää tauon ennen viimeistä jyrkkää nousua. Paikalla oli paljon porukkaa, ja jotkut idiootit olivat ottaneet mukaan koiransakin joka ulisi (loukkaantuneena) keskellä jyrkkää nousua. En tiedä miten tyypit pääsivät koiransa kanssa tilanteesta pois. Vaikka kyseessä ei ole mikään Everest on nousua kuitenkin 1800 metriä, ja osa siitä on todella jyrkkää ja tarkoittaa vyöryvillä kivillä tasapainottelua.

Viimeinen nousu oli melko vaativa, ja tietenkin lähestyessämme huippua tuli sumupilvi joka peitti näkyvyyden. Olinkin etukäteen jo lukenut tästä Ruotsin paskimmasta näköalasta, kun sää vähintään puolet ajasta on todella huono. Huippu oli lumen peitossa, emmekä nähneet sinne mennessämme muuta kuin valkoista, ja yhtäkkiä jostain lentäneen mustan linnun joka lensi keskellä valkoista sumua surrealistisesti. Suurin osa huipulle nousijoista kävelivät vain huipun taukotuvalle asti, mutta me halusimme käydä virallisesti tunturin huipulla, joten kiipesimme lumisen mäen ylös. Siellä oli sitten yhtäkkiä jyrkkä reuna ilman mitään varoitusta, sen yli olisi voinut tällaisessa sumussa helposti vahingossa kävella ja pudota tyhjyyteen. Ihme ettei enemmän porukkaa heitä veivinsä täällä, niin paljon kokemattomia kiipeilijöitä paikalla käy.

Takaisin kävellessämme pilvet väistyivät taas ja näimme vähän maisemiakin. Kävelimme ihmismassassa takaisin, ja minä yritin epätoivoissani löytää vessapaikkaa kakkosta varten. Mikä siinä onkin että vuorille kiivetessä alkaa aina paskattaa ihan hirveästi. Löysin muka suojaisan paikan, mutta kököttäessäni siinä huomasinkin pyllistäväni toisesta suunnasta tuleville vaeltajille. Klassikko. Häpeä kääntyi kuitenkin heidän osakseen, sillä kyseinen pariskunta ei osannut ylittää puroa. He kyselivät meiltä aivan ihmeissään että millä taktiikalla tässä mennään. Sanoimme että ei muuta kuin läpi vaan, älkääkä vaan ottako kenkiä pois. En kyllä ymmärrä miten jotkut ovat pääseet Kebnekaiselle asti ja vielä käyneet tunturin huipulla kastelematta jalkojaan kertaakaan, kun koko maasto oli edellisenä päivänä yhtä virtaavaa jokea.

Päivä 21, Kebnekaise – Tarfala

Emme halunneet kulkea klassista ja hyvin suosittua reittiä Kebnekaiselta takaisin Abiskoon päin Kungsledeniä pitkin, joten lähdimme kohti Nikkaluoktaa ja sieltä käännyimme pohjoiseen kohti Tarfalaa. Olin lukenut, että sen lähellä sijaitsee Kekkonen-huippu, jonka Kekkosen maaherra-kaveri oli antanut nimetä Kekkosen mukaan lumikelkkaillessaan tämän kanssa alueella. Kyseessä on Ruotsin ainoa poliittisen henkilön mukaan nimetty luontokohde.

Söimme jättimäisen buffetin Kebnekaisen loistavassa lounasravintolassa, ja suoritimme pikaista jalkapesua aseman ahtaassa vessassa. Päivä oli ehkä koko reissun aurinkoisin ja lämpimin, ja maisemat mitä upeimpia. Ihan tuli flashback joihinkin PCT-maisemiin, joita olen kuvissa nähnyt. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä mikä oli Kekkonen-huippu ja mikä sen vieressä oleva huippu, ja lähestyessämme sitä maasto oli täynnä jättimäisiä suuria kiviä, joita pitkin kulkeminen kesti valehtelematta tunnin per kilometri. Laskin että olisi jo pimeää tullessamme takaisin jos aiomme huiputtaa Kekkosen, joka mielestäni ei ollut edes oikea Kekkosen huippu, joten luovuimme ajatuksesta. Oli löydettävä telttapaikka, ja sille ainoa mahdollinen paikka oli 45 asteen kulmassa, jos ei halunnut kävellä koko tunturia takaisin alas tai ylittää sitä (ylityksen jälkeinen maastokin olisi ollut täynnä kivikkoa).

Onnekseni minun ilmapatjani oli räjähtänyt siten että jalkaosio oli jättimäinen pallo ja jalat normaalisti korkealla ilmassa. Nyt löysin viimeinkin telttapaikan, jossa jalat olivat normaalissa asennossa. Valuimme kyllä yön aikana aika reippaasti alaspäin, ja olimme kippurassa teltan alaosassa. Tuulikin taas niin että koko teltta heilui, mutta siihen oli jo tässä vaiheessa tottunut. Mieluummin hirveä tuuli kuin inisevät hyttyset, jompikumpi on pakko ottaa jos vaeltaa täällä heinäkuussa.

Tässä vaiheessa olimme jo viettäneet viikon ilman suihkua, koska Kebnekaisen asemallakaan ei saanut käydä suihkussa maksamatta koko yöpymismaksua. Jäistä vettä pulppuavat purot eivät houkuttaneet enempään kuin jalkojen pesuun, eikä puhtaita vaatteita kuitenkaan olisi ollut jäljellä.

Päivä 22, Tarfala – Vistas

Päivän vaellus oli pitkä. Aloitimme kulkemalla todella kivikkoista maastoa, jossa ei näkynyt sieluakaan, vain jokunen yksittäinen poro. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä missä reitti kulki, vaikka molemmat kulkivat samaan suuntaan, toinen vain muutaman sata metriä ylempänä tunturissa. Sen jälkeen saavuimme turkoosille joelle, ja maisema oli mitä hienointa. Pysähdyimme, ja sanoin että tämä on ehkä ainoa tauko koko vaelluksella, jolloin olemme voineet pysähtyä ilman hyttysiä tai sadetta. Oli kuitenkin jatkettava matkaa, koska meillä oli melko pitkästi vaellusta jäljellä, ja odotimme malttamattomina pesumahdollisuutta Vistas-tuvalla, jonne olimme varanneet paikat.

Tunturin huipulla oli pari hienoa järveä, kadun vieläkin etten pulahtanut niihin. Näimme yhteensä kaksi muuta vaeltajaa koko reitillä. Kävelimme alaspäin ja lopulta tulimme koivikkoon, mikä tarkoittaa aina hyttyshelvettiä. Alle 800 metrin korkeuteen laskeutuminen on aina masentavaa, koska se tarkoittaa koivikkoa, eikä siis mitään pysähtymismahdollisuuksia.

Kävelimme koivikossa aikamme, ja aloimme ihmetellä miksi sillalle kääntyvää polkua ei ilmestynyt. Olimme kävelleet sen ohi aika pitkästikin hirveällä mutapolulla hyttyskoivikossa. Kävelimme takaisin, mutta emme löytäneet polkua. Kumppanini sanoi että ”oikaistaan tästä” ja ”eikö sen joen yli voi kahlata”. Sanoin että se joki ei todellakaan ole mikään puro vaan valtava voimakkaasti virtaava joki, joten silta on löydettävä. Lähdimme kuitenkin ”oikaisemaan” hänen johdollaan jonkin suon läpi, minkä sanoin olevan huono idea. Emme onneksi uponneet suohon pahemmin kuin polvia myöten. Tietenkin suossa rämpiessämme alkoi sade, mutta ei kuitenkaan niin voimakas että se olisi karkottanut hyttysparvea. Kungsleden-kokemus pähkinänkuoressa.

Juuri kun v-tus oli pahimmillaan ja olin varma ettemme löydä ikinä siltaa näin jotain oranssia loistavan keskellä suota. Hilloja! Niitä oli vaikka kuinka paljon ja ne olivat ensimmäiset näkemämme kypsät hillat. Pysähdyin syömään niitä sateesta välittämättä, ja löysyin laukustani tyhjän muovipussin, jonne keräsin hilloja. Surkea vaellusreitti muuttui siis hetkessä marjastusretkeksi. Siltakin löytyi tämän jälkeen ja kävelimme äärimmäisen mutaista polkua vauhdilla kohti Vistasia.

Perillä mökissä saimme koko huoneen itsellemme, ja myös saavin pyykin pesua varten. Lopulta olimme niin poikki ettemme jaksaneet alkaa keittämään vettä ja pyykkäämään vaan kävimme vain huuhtelemassa vaatteitamme ja ripustimme ne ulos (eivät tietenkään kuivuneet seuraavaksi päiväksi). Myös ulkosuihku oli täysin mahdoton ajatus, koska hyttysiä oli tällaisessa puskassa niin p-keleesti. Kävin pulahtamassa nopeasti jääkylmässä joessa rannalla joka oli nimetty Vistas Beachiksi. Kumppanini vielä minuakin hyttyskammoisena ei halunnut edes riisuutua hyttysrannalla. Minulle kokemuksesta jäi upea koko kehon kattava hyttysrokko. Nettikään ei tietenkään toiminut mökillä, eikä siellä voinu ladata akkuja. Nallon terävä huippu näkyikin jo Vistasin tuvan ikkunasta – sen näkeminen olikin tämän vaihtoehtoisen reittimme päätavoite.

Päivä 23- Vistas -Tunturi Tjäktan jälkeen

Seuraavana päivänä aloimme kävellä aikaisin. Polku oli vetistä, mutta maisema hyvin erilaista tähän asti näkemäämme verraten. Muistutti jotain Skotlannista näkemiäni kuvia. Myös mystinen sumu pyöri Nallon huipun ympärillä, ja koska puhelimen akku oli lopussa en onnistunut saamaan siitä hyviä kuvia.

Nallon mökille oli kahlattava joki pari kertaa läpi. Kävimme sen pihalla syömässä lounasta. Mökkiin sisälle emme päässeet, ja oikeastaan koko STF:n jäsenmaksulla saimme vain ilmaista mehua (jota olisi saanut ilman jäsenyyttäkin) koko reissun aikana. Maisemat tuvat ympärillä olivat huikeita, ehkä koko reissun eeppisimpiä.

Nallolta kävelimme ylös lumista tunturia, joka oli aika pelottavaa. Lopulta jouduimme kävelemään yli solan, jonka alla pulppusi virtaava joki. Jos lumi olisi pettänyt olisi henki voinut mennä. Kumppanini tallusti jäätikön yli, minä koitin välttää sitä mahdollisimman paljon ja kapusin vaikeamman kivikon yli. Sen ylittäminen oli kirjaimellisesti kiipeämistä. Solan jälkeen kuljimme välillä keskellä lumen sulamisesta muodostunutta jokea, välillä sen rantaa. Polkua ei ollut merkitty, joten navigointi oli hieman haasteellista. Halusimme myös oikaista hieman pohjoiseen päin, joten kävelimme vain tunturia pitkin seuraamatta polkua. Se sujuikin ihan hyvin, ja päätimme leiriytyä kun näimme Kungsledenin tunturin alapuolella. Minä kävin peseytymässä purossa, kumppanini oli edelleen jääräpäinen ja jatkoi peseytymättömyys-linjaansa. Sukkahiki oli jo sen verran aromikasta että vain hulluimmat hyttyset halusivat tulla lähelle.

Päivä 24: Tjäktan tunturi – Saamelaistunturi Alesjauren jälkeen

Kävelimme tämän päivän suosittua Kungsledenin reittiä, ja se oli naurettavan helppoa. Polku oli melko kuivaa eikä kovin mäkistä. Ne jotka kävelevät vain Abisko-Nikkaluokta -osion Kungsledenista eivät ehkä saa ihan kokonaista kuvaa siitä millainen reitti on. Reitillä oli todella paljon jättimäisten Fjällräven-reppujen kanssa vaeltavia. Pysähdyimme Alesjauren tuvalla, ja jouduimme odottamaan siellä pari tuntia kaupan aukeamista. Minä kyllästyin siihen että matkakumppani ei ikinä halua uida ja kävin uimassa upeassa turkoosinvärisessä joessa, joka toki oli ihan hiton kylmää. Mutta aika mahtava kokemus varsinkin kun ei ollut tullut käytyä suihkussa 9 päivään.

Putiikki avattiin odotettua aikaisemmin ja siellä oli keskikalja alennuksessa (!). Ostimme myös sipsejä, joten oli juhlaa kun pääsimme telttaan sateen juuri alkaessa.

Päivä 25: Saamelaistunturi – Abisko

Oli jäljellä enää reilu 20 km, joten päätimme kävellä reitin loppuun asti päivää ajatelua aiemmin. Olimme nimittäin varanneet yöpaikan Abiskosta vasta seuraavaksi päiväksi, ja epäilin ettemme saisi paikkaa täksi yöksi. Ajatus mahdollisesta ravintola-ateriasta houkutti, ja myös jatkuva sade ja hyttyset houkuttivat ajatusta reitin päättymisestä. Marssimme surkeina sateessa ja melko kyllästyneinä, niin ettei maisemista tullut juuri nautiskeltua. Perillä Abiskossa olimme joskus iltapäivästä, ja tuntui uskomattomalta että nyt vaellus ei enää jatkuisikaan. Noin 450 kilometria talsittua matkaa takana, ja 25 vaelluspäivää, joista 23 tai 24 päivänä satoi vettä.

Tilasimme heti Abiskon baarista kaljat ja viinit, ja onnistuimme saamaan sieltä huoneen samaksi yöksi. Siinä tilassa ja kymmenen yötä ilman suihkua hikoilleena olisi ollut valmis maksamaan jo aika paljon yösijasta. Lisäksi onnistuimme vielä lopulta saamaan peruutuspaikan ravintolaan. Kävimme myös ostamassa uudet paidat ja sukat, koska kaikki vaatteet olivat aivan hirveässä kunnossa ja järkyttävän hajuisia.

Seuraavana päivänä olimme vielä yötä Abisko Mountain Lodgessa, joka ei ollut ihan sen tasoinen paikka kuin miksi sitä kuvattiin, mutta siellä oli sentään sähkösauna ja baari. Myös ravintolaa kehuttiin ”Abiskon parhaaksi” (kylässä on siis jotain kaksi ravintolaa). Lounasta sieltä ei saanut, joten kävimme useamman kerran kylän ainoassa kaupassa ostamassa ruokaa. Mikään jättimäinen city Abisko ei ole, mutta sitä ympäröi hieno luonto.

Seuraavana päivänä lähdimmekin junalla kohti Bodenia ja sielä yöjunalla kohti Tukholmaa. Oli kyllä hieman masentava palata takaisin, eikä olo ollut todellakaan levännyt tämän reissun jälkeen. Matkakumppani ehkä sai jonkinlaisen kammon vaellukseen, koska hän on muistaakseni suostunut vain yhtenä viikonloppuna kanssani vaellukselle Kungsledenin jälkeen.

Suosittelen Kungsledeniä, mutta älkää hyvät ihmiset lähtekö sinne heinäkuussa! Älkääkä Corona-vuonna, jolloin kaikki reitin saunat on suljettu ja taukotupiin ei pääse käymään vapaasti – jos ette hae erityisesti extreme-kokemuksia.