Suositeltu

Huddingeleden + Gålö Havtornsuddslingan

Olen kunnostautunut vaellustreenauksessa ja vaeltanut joka viikonloppu toukokuun puolivälistä (?) lähtien. Säät ovat olleet poikkeuksellisen hyviä, joten sateessa ei ole juuri tarvinnut rämpiä.

Viime viikonloppuna lähdimme poikakaverini kanssa vaeltamaan vasta pari kuukautta sitten avattua Huddingeledeniä. Hän ei ole himovaeltaja, joten tavoitteena ei ollut pitkä vaellus. Lähdimme vaellukselle Farstasta, ja muutaman kilometrin kävelyn jälkeen löysimme vaellusreitin, joka alkaa Trångsundista ja jatkuu Flemingsbergiin asti, yhteensä pituutta reitille tulee noin 80 km. Me kävelimme vain muutaman kilometrin ennen leiriytymistä Kvarnsjön-järvelle.

Reitti on hyvin merkitty, mutta mitään gpx:ää ei ollut olemassa, ja etäisyyksien arvioiminen oli vähän hankalaa. Löysimme järven, ja leiripaikan joka osoittautui oikein miellyttäväksi. Järvelle tuli myös myöhemmin illalla pari muuta vaeltajaa. Sää oli taas kuuma ja hyppäsimme järveen viilentymään. Telttailimme poikakaverin isän vanhassa klassisessa teltassa, jonka pystyttäminen kestää varmaan jotain tunnin. Taas osaa arvostaa nykyajan helppoja telttoja tämän teltan jälkeen. Järvellä oli mäkäräisiä, ja jotenkin ne onnistuivat päätymään telttaankin, niin että jouduin nukkumaan hyttysverkko päässä. Poikakaveriani ne eivät syöneet ollenkaan. Hän sen sijaan oli umpijäässä, koska nukkui ohuemman makuupussin ja huonompilaatuisen makuualustan kanssa kuin minä. Hän ei ollut myöskään tajunnut että makuupussi on lämpimämpi, jos sen laittaa kiinni.

Toisena päivänä jatkoimme vaellusta kohti Paratiisia, joka on suosittu vaelluskohde Tukholman eteläpuolella. Oli taas kuuma ja järviuinti tuli tarpeeseen, ennen kuin jatkoimme matkaa. Joka puolella oli porukkaa kuin pipoa, eikä meinannut löytyä edes paikkaa jossa pääsi käymään kakkosella ilman että joka puun takana pyörii jotain porukkaa.

Kaiken kaikkiaan ihan ok reitti, mutta ei ehkä maailman mielenkiintoisin.

Juhannusta lähdimme ”kaikkien” tukholmalaisten tapaan viettämään saaristoon. Olin onnistunut taivuttelemaan kaverini edes lyhyelle vaellukselle pelkän telttailun sijaan. Otimme junan Västerhaningeen ja sieltä bussin Gålöön, joka ei ole oikeastaan saari vaan niemi. Siellä hengailimme ensin Gålö havsbadetissa, jossa oli niin matala vesi että piti kävellä järjettömän pitkälle ennen kuin pääsi uimaan. Siinä vaiheessa jalat olivat jo niin jäässä että oli pakko palata takaisin ennen kuin oli ehtinyt edes pulahtaa veteen. Veden mataluudesta johtuen paikka houkutteli paljon lapsiperheitä. Saimme seurata draamaa, kun kaksi lasta olivat ajautuneet vesilelun kanssa kauemmaksi rannasta, ja joku mies lähti heitä pelastamaan. Heidän äitinsä sai jonkinlaisen hermoromahduksen lasten lopulta pelastuttua takaisin rantaan.

Söimme lounaan paikan ainoassa ravintolassa, siellä oli oikein hyvä buffet jossa oli tarjolla myös vegaanivaihtoehtoja. Menimme sulattelemaan ruokaa juhannussalon liepeille, ja siellä oli järjestetty lapsille (!) lätynsyöntikisa. Ei ehkä ihan tervein harrastus lapsille, mutta mitäpä ei viihteen vuoksi tekisi. Itse olimme liian täynnä pystyäksemme edes katsomaan kun toiset syövät överit, ja sen mukana tulevaa potentiaalista lasten oksentelua. Tässä vaiheessa toinen perhe oli hukannut kersansa, ja seurasimme kuinka kaksivuotiaalle etsittiin vanhempia. Seurueemme miespari pohtikin pitäisikö heidän käydä ilmoittautua vanhemmiksi – ehkä se olisi heidän ainoa mahdollisuutensa vanhemmuuteen? Vanhemmat löytyivät kuitenkin, ja juontajat joutuivat selittämään että kyseessä oli väärinymmärrys siitä kenen mukana kersa oli – ettei vaan kukaan luulisi että kyseessä olivat lapsen heitteillejättö!

Lähdimme vaeltamaan Havtornsuddenia päin, ja vastoin odotuksiamme niemelle oli pystyttänyt telttansa myös useampi juhannuksenviettäjä. Me löysimme kuitenkin lopulta tuuliselta rannalta paikan, johon voi pystyttää telttansa hieman kaltevaan asentoon. Kävelimme tämän jälkeen niemen nokkaan, ja jäimme hengailemaan vähemmän tuuliselle paikalle juoden viiniä, ja taisi pari meistä uskaltautua uimaankin. Rannan ohi ajeli veneilijöitä, ja taisi jossain vaiheessa hyljekin pistää päänsä pinnalle rannan lähettyvillä. Kun myöhemmin illalla soitimme kitaraa tulivat joutsenet hämmästyttävän lähelle rantaa kuuntelemaan ulinaamme – ne eivät varmaan ikinä olleet kuulleet sellaista tulkintaa Like a Virginista, tai ehkä luulivat että kyseessä on joku vieraan lajin avunhuuto?

Kun aurinko laski lähdimme takaisin tuuliselle telttapaikallemme, ja istuimme vielä rannassa hoilaamassa Susan Boylea ja muita kappaleita, joita ei olisi alkuperäisiksi tunnistanut. Telttamme viereen oli myös pystytetty jättiteltta, jossa luulimme olevan yöpyjiä, vaikka tosiasiassa he tulivat telttaansa vastan paljon myöhemmin ja puhuivat äänekkäästi yömyöhälle. Hieman soiteltuamme alkoi sataa, ja me menimme kavereidemme suurempaan telttaa keskustelemaan siitä pitäisikö pelata jatsia vai ei. Lopulta keskustelu kääntyi siihen että peleistä ei voi väkisin tykätä, eikä siihen voi käännyttää. Emme siis pelanneet mitään, vaan menimme lopulta nukkumaan.

Koko yön poikakaverini valitti taas kylmää, ja kun nousin katsomaan häntä näin että hän ei nukkunut makuualustallaan, joka oli rullautunut 45 asteen kulmaan teltan seinää vasten. Hän oli tajunnut sulkea makuupussin tällä kertaa – tosin nurinpäin. Jossain vaiheessa aamua huomasin että hänen jalkansa töröttivät ulos teltan aukosta, sen kaltevuus kun valutti telttailijan vähitellen alamäkeen. Hänestä sillä ei ollut väliä, sillä eihän hän palellut jaloista. Ehkä yleistä lämpötilaa olisi voinut auttaa teltan aukon sulkeminen. Ei ollut myöskään kumma että telttaan pääsi hieman muurahaisia. Mutta sehän on lähes pakollinen osa telttailua.

Hyvä vinkki ennen teltan pystytystä on tarkistaa, ettei maa ole kalteva. On myös käytännöllistä sulkea ainakin teltan väliverkko, niin etteivät jalat valu ulos teltasta.

Aamulla nukuimme pitkään ja keitimme pannukahvit, minkä jälkeen oli taas energiaa vaeltaa viimeiset kolme kilometria takaisin bussipysäkille. Myös niemen toinen puoli oli kaunis ja vehreä, aivan erilainen kuin kallioinen ja mäkinen niemen itäpuoli.

Ensi viikonloppuna vaeltamiseen saattaa tulla tauko, sillä joudun kirurgiseen hammasoperaatioon keskiviikkona.

Suositeltu

Inspiraattorit

Vaeltajalla on monta inspiraattoria, eli henkilöä jotka itsekin harrastavat samaa ja antavat inspiraatiota ja vinkkejä vaellusharrastukseen. Niitä löytyy niin Youtubesta, Instagramista, Facebookin ryhmistä kuin podcasteista ja kirjoistakin. Suurin inspiraatio PCT:stä kiinnostuneille on Youtube, koska sieltä löytyy järjetön määrä tubettajia, jotka kuvaavat vaellustaan (joskus jopa liiankin yksityiskohtaisesti). Ylivoimaisesti kiinnostavin ja informatiivisin näistä on Homemade Wanderlust. Sitä ylläpitää Dixie, joka on tehnyt ns. Triple Crownin eli vaeltanut kaikki kolme USA:n läpi kulkevaa reittiä- Appalakkien reitin, Pacific Crest -reitin sekä Continental Divide – reitin. Dixie ei ollut koskaan tehnyt edes yön yli vaellusta ennen kuin lähti spontaanisti ensimmäiselle läpivaellukselleen.

Tämän vuoden vaeltajista mielenkiintoinen tubettaja on esim. Cory eli Second Chance Hiker, joka yrittää pudottaa noin sata kiloa painoa vaelluksellaan. Hän on todella hidas vaeltaja, ja ensimmäisinä päivinä vaelsi vain pari mailia /päivä. Voi olla montaa mieltä siitä miten kestävä ratkaisu on yrittää pudottaa painoa vaellusreitillä, mutta on selvää että Cory on saanut ja antanut paljon motivaatiota supersuositulla Youtube-kanavallaan.

Ostin vasta kirjan Vandra (”Vaella”) jonka on kirjoittanut vaellusinspiraattori Angelica Mejstedt. Hän on perustanut mm. Vandringsbloggen-sivuston, samannimisen podcastin, Kvinnliga äventyrare -ryhmän sekä kirjoittanut vaelluskirjan. Hän oli ns. ammattivaeltaja, eli elätti itsensä vaellukseen liittyvillä luennoilla, matkoilla, ja muulla toiminnalla. Kirjoitan hänestä imperfektissä, koska kuukausi sitten Kvinnliga äventyrare tiedotti Angelican yllättäen kuolleen. Lopulta perhe tiedotti, että kyseessä oli itsemurha – se oli toki monelle yllätys, koska henkilö vaikutti ulospäin maailman vähiten masentuneelta ihmiseltä. Hän kirjoitti itse vain alle vuosi sitten kommentin Aviciin itsemurhasta ja hänestä tehdystä dokumentistä.

Tänään otan töiden jälkeen junan Kolmårdeniin ja suuntaan vaellukselle muutamaksi päiväksi. Tarkoituksena on vaeltaa noin 116 kilometria vappuun mennessä. Ilman näitä ja monia muita inspiraattoreita en ehkä tällekään reissulle lähtisi.

Suositeltu

Tulevat minivaellukset

Olisin lähtenyt PCT:lle jo tänä vuonna, mutta siirsin lähtöä kahdesta syystä. Ensiksikin olin juuri saanut uuden työpaikan, ja tuntui hieman pöljältä pyytää heti ensimmäiseksi kuusi kuukautta vapaata. Voihan olla että joudun irtisanoutumaan, jos ei virkavapaata irtoa. Samalla ehdin säästää hieman enemmän rahaa.

Toinen syy on se etten tuntenut vielä olevani huipputrimmissä kunnossa tai kokenut vaeltaja, aloitinhan harrastuksen oikeastaan vasta viime vuonna. Monet PCT:n läpivaeltavista henkilöistä ei ole mitenkään hyvässä kunnossa vaeltaessaan reitin, kunto kasvaa vaeltaessa. Loukkaantumisen riski on kuitenkin monikertainen, jos aikaisempaa vaelluskokemusta ei ole paljoa, ja kunto on nollissa. Sen takia aion vaeltaa tänä vuonna niin paljon kuin pystyn.

Ensi viikolla aion tehdä pitkästä aikaa ensimmäisen yön yli vaelluksen Vaxholmin lähettyvillä Blå leden-reitillä. Reitti on helppokulkuinen ja noin 35 kilometria pitkä. Ajattelin testata uutta makuupussia kylmällä säällä, sillä lämpötilat laskevat todennäköisesti alle nollan.

Toukokuun lopussa lähden Armeniaan vaeltamaan yhtä Trans Caucasian Trail (TCT) -reitin osiota. TCT ei ole vielä valmis, mutta siitä tulee noin 1500 kilometria pitkä reitti, joka ulottuu Georgiasta Armenian kautta Azerbaidzaniin, Mustamereltä Kaspianmerelle. Ymmärtääkseni ainakin yksi henkilö on kulkenut jo koko reitin. Itse aion kävellä vain erään jo merkityn reitin, joka on noin 80 kilometria pitkä.

Toinen vuoden projekti on vaeltaa loppuun Sörmlandsledenin pääreitit, jotka muodostavat yhteensä noin 600 km pitkän reitin Tukholmasta Katrineholmin ja Nyköpingin kautta Lidaan Tukholman eteläpuolella. Olen kävellyt jo puolet reitistä, (Tukholma-Katrineholm + pari osiota reitin loppupäässä), eli jäljellä on 300 km patikoitavaa. Seuraavan kerran aion vaeltaa tällä reitillä vappuna, jolloin tarkoitus on kävellä noin 115 km reitillä Norrköpingin ja Nyköpingin välisellä rannikkoreitillä. Tämä reitti on kuulemma koko reitin haastavin, mutta ehkä myös kaunein koska se kulkee merenrantaa pitkin.

Vuoden viimeinen ja pisin vaellusreitti tulee olemaan Lyykian reitti Turkissa, josta tulee myös ensimmäinen läpivaellukseni, eli kerralla alusta loppuun kävelty pitkä vaellusreitti. Lyykian reitti on välimeren rannikolla Etelä-Turkissa, ja alkaa Fethiyestä ja päättyy Antalyaan (tai toisinpäin). Reittillä voi valita monta eri kulkureittiä, mutta yhteensä sillä on pituutta 450-500 km (Monessa lähteessä väitetään että reitti on 540 km, en ymmärrä mistä tämä luku tulee, koska en saa mitenkään tällaista kilometrimäärää kun lasken reitit yhteen. Tosin Turkissa asiat ei ole aina juuri niin prikulleen 😀 Ehkä luku tulee siitä että reitti on kuulemma erittäin huonosti merkitty, joten tuon 100 km reitillä kävelee keskimäärin harhaan!).

Lyykian reitin aion kävellä marraskuussa, ja sen kävelemiseen kulunee vajaa kuukausi. Olen siis säästänyt suurimman osan lomista syksylle. Lyykian reitti kulkee vuoristoa ylös ja alas, välillä kuljetaan Välimeren rannikkoa. Reittiä on kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista. Kyseessä ei ole erämaavaellus, vaan erilaisia kyliä ja kaupunkeja ohitetaan lähes päivittäin, ja halutessaan voi vaikka syödä ravintolassa ja yöpyä majoituspaikoissa vaikka joka päivä, muutaman reitin osiota lukuunottamatta. Reitti kulkee myös 2365 metriä korkean Tahtalin eli ns. Olympus-vuoren ohi, jolle voi halutessaan ja ehtiessään kiivetä. Varsinaisen reitin korkein kohta on 1800 metriä. Reitti on suosittu, mutta harva kävelee koko reittiä, useimmat kävelevät vain lyhyen osion lähempänä Fethiyen päätä reitistä. Itse haluan kävellä koko reitin, osittain testatakseni kuntoa PCT:tä ennakoiden ja arvioidakseni missä ajassa pystyn kävelemään tuon epämääräisen 450-500 km matkan.

Vaeltajan varusteet

En ole vielä päättänyt lopullisia varusteita läpivaellukselle, mutta yleinen alkavien vaeltajien kysymys on mitä varusteita vaelluksella tarvii. Päiväretkellä riittää lenkkarit, eväät, vesipullo ja jonkinlainen suunnistuksen apu – helpoilla reiteillä riittää vain kartta, joka voi olla ladattuna kännykkään. En ole ekspertti, mutta seurattuani asiantuntijoita ja testattuani asiaa itse voisin vetää seuraavan yhteenvedon tavaroista joita yleensä tarvitaan pidemmällä vaelluksella.

Iso kolmonen – suoja (teltta), yöpymisjärjestely (makuupussi) ja kantojärjestely (reppu)

Isolla kolmosella viitataan ultralight-varustautujien kielessä niihin kolmeen kokonaisuuteen, jotka yleensä painavat varusteista eniten. Ultrakevyet pakkaajat suosittelevat että näiden yhteispaino olisi korkeintaan kolme kiloa per vaeltaja. Kuulostaa vähältä, mutta nykyään on saatavilla paljon kevyitä varusteita, jotka painavat alle kilon.

Telttaa ei välttämättä tarvita, jos matkan varrella on laavuja.

Teltta on yleisin yöpymissuoja. Sen tärkeimpiä ominaisuuksia on vedenpitävyys ja tuulensuoja, mutta myös ötököiltä suojautuminen. Suotavaa on myös että ilmanvaihto olisi kohtuullinen, niin ettei herää siihen että hengityksestä kertyvä kosteus tippuu päälle teltan seinistä. Jotkut käyttävät teltan sijasta tarppia (laavukangasta) tai riippumattoa, itse suosin telttaa. Itselläni on tällä hetkellä Big Agnes UL 1.

Makuupussi tulisi valita sen lämpötilan mukaan jossa kylmimmillään luulee yöpyvänsä. Comfort-lämpötila on usein mitattu keskimääräisen miehen mukavuuslämpötilan mukaan, extreme on se lämpötila jossa nukkuja kuolee todennäköisesti hypotermiaan. Älä sekoita näitä kahta. Itselläni on sekä Cumulus 400 että Marmot Phase 20 kylmempiä lämpötiloja varten. Varteenotettava vaihtoehto makuupussille on myös quilt eli peittoa muistuttava suojus.

Reppu valitaan myös tarpeita varten. Yli 60 litran reppua tuskin tarvitsee kesällä, jos eväs- ja vesivarastoja pääsee täydentämään muutaman päivän välein. Repulle tärkeitä ominaisuuksia ovat mukavuus ja miten se pystyy kantamaan sitä painoa jonka kannat mukana vaelluksella. Myös erilaiset säädöt ja taskut valitaan tarpeen mukaan, itse tykkään esim. että repussa on sivutaskut ja etupuolella tasku jonne voi laittaa esim. kännykän. Liian suurta reppua ei kannata ottaa, koska silloin sen vain sulloo liian täyteen. Itselläni on Exped Lightning 45 -rinkka/reppu, mutta harkitsen kevyemmän repun ostoa läpivaellukselle.

Kengät on ehkä tärkein vaellusvaruste. Niiden valinta on täysin yksilöllistä, mutta nykyään hyvin monet pitkän matkan vaeltajat ovat siirtymässä perinteisistä vaelluskengistä polkujuoksukenkiin, jotka eivät ole vedenpitäviä mutta kuivuvat nopeammin, ja ennen kaikkea ovat kevyempiä kuin monta kiloa painavat kengät. Sanotaan että yksi kilo jaloissa vastaa viittä kiloa selässä, joten keveys on tärkein ominaisuus mukavuuden ohessa. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Altra Olympus pari, joissa on vähän enemmän varvastilaa kuin monissa muissa kengissä.

Hyvä vaellusvaruste on monikäyttöinen.

Vaatteita ei kannata sulloa mukaan hirveästi vain varalta, vaan mukaan tarvii vain ne vaatteet jotka vaeltajalla on päällä vaeltaessa + sadevaatteet + (parit) ekstrasukat + eksta alushousut + nukkuessa käytettävät vaatteet. Kylmällä ilmalla voi mukana olla myös pipo ja hanskat, mukavuudenhaluinen voi pakata mukaan (kevyet) sandaalit leiriytymistä varten. Cotton kills eli puuvilla tappaa – älä käytä puuvillaa vaellusvaatteiden materiaalina, varsinkaan sukkien, koska ne eivät kuivu ikinä ja aiheuttavat varmasti rakkoja.

Puuro maistuu paremmalta lämpimänä.

Keittiö on myös asia jonka monet ultrakevyet vaeltajat jättävät matkasta, ja valmistavat ruokansa liottamalla sitä muutaman tunnin. Minusta kylmä puuro on oksettavaa, joten kannan mukana kaasukeitintä sekä pientä kaasukanisteria. Käytössäni on tällä hetkellä Jetboil Minimo, mutta pidemmälle matkalle ottanen mukaan vain Soto Windmasterin + 750 ml titaanikupin, jossa kahvit ja sopat voi keitellä. Ruokailuvälineenäni on Toaks Titaniumin pitkä lusikka ja mukana on myös taitettava minikahvikuppi.

Kartta painaa kännykässä vähemmän kuin paperiversiona.

Elektroniikka on kuten muutkin varusteet makuasia. Jotkut hc-vaeltajat ottavat mukaan vain kartan ja kompassin. Itse suunnistan mielellään puhelimen gps:n avulla, ja sen takia kannan mukana laturin lisäksi ylimääräistä varavirtalähdettä, josta voi ladata puhelimen uudelleen. Aurinkopaneelit ei toimi koskaan. Ainakaan pohjoismaissa. Lisäksi minulla on gps-kello, mikä on lähinnä tarpeellinen extreme-reiteillä, mutta sitä on huomattavasti kätevämpi seurata kuin kaivella puhelinta ulos laukusta puolen tunnin välein. Kuulokkeet voi olla kiva olla myös mukana, samoin otsalamppu on todennäköisesti tarpeellinen muulloin kuin keskikesällä (ja aina ulkomailla).

Hygienia on toissijainen juttu pitkällä vaelluksella, mutta mukana pitäisi olla ainakin kakkalapio, vessapaperia ja ehkä myös jonkinlaisia kosteuspyyhkeitä, jos suihkuun ei pääse joka päivä. Käsidesi on myös suositeltava väline. Itselläni on Deuce of Spades -lapio kakkosen hautaamista varten, sen paino on huikeat 17 grammaa.

Ensiapuna kannattaa mukana olla ainakin rakkolaastareita tai kirurginteippiä, aurinkorasvaa, sakset ja elektrolyytteja jos meinaat vaeltaa kuumalla säällä. Hammasharja- ja tahna on myös ihan kivat.

Persalusta lisää luksuksen tuntua reissuun.
Katadyn BeFree kävi hitaaksi kun vesi ei ollut kirkasta.
Suklaa kuuluu vaelluksen välttämättömyyksiin.

Muita mukaan pakkaamiani välineitä ovat vaellussauvat, miniveitsi tai sakset, aurinkolasit, lippis, vesifiltteri (Sawyer Micro), matkatyyny, hyttysverkko, zip-pussi tai muu vastaava lompakkoa korvaamassa ja teltan alle laitettava polycro-suoja. Puhelimeen on ladattu gps-kartat, musiikkia ja äänikirjoja/podcasteja.

Roslagsledenleden, etappi 1

En ole voinut vaeltaa viikkokausiin, koska olen ollut tappoflunssassa ja jonkinlaisessa keuhkoputkentulehduksessa. Kaikenlaisesta treenistä tuli taukoa kolme viikkoa, ja tuntuu että kunto on aivan pohjalla, vaikkei se aiemminkaan ollut edes lähellä huippua. Tänään lähdin kuitenkin vaeltamaan (tai retkeilemään kuten pilkunnusauttajat ehkä sanoisivat) lyhyehkön reitin, 15 kilometria Roslagsledenillä, jonne pääsee aika helposti Tukholmassa julkisilla.

Perinteiseen makuupussiin voi kirjaimellisesti muumioitua, koska vetoketjua ei saa sisäpuolelta auki.

Sairastelu tulee vaelluskuumeiselle kalliiksi, koska netistä voi tilata kaikenlaista tavaraa. Tilasin esim. tämän Marmot Wm’s Phase 20 -makuupussin. Vaikka olen periaatteessa sukupuolitettuja tuotteita vastaan, totesin että tämä makuupussi on minulle oiva, koska se on tehty 168-senttisille ja itse olen 166 senttiä, joten turhaa pituutta (ja näin ollen painoa) ei makuupussille tule. Muu ero ”tavalliseen makuupussiin” (miesten makuupussejahan ei tietysti markkinoilla ole) on että jalkoja ja persusta on ilmeisesti topattu hieman lisää. Makuupussi painaa noin 820 grammaa ja suosituslämpötila on -5,7 Celsiusta. Tilasin tämän nimenomaan PCT:tä ajatellen, koska siellä yölämpötilat ovat reippastikin miinuksen puolella varsinkin autiomaassa. Untuvat on myös käsitelty vettä hylkivällä materiaalilla, eikä niitä ole poimittu elävistä linnuista. Valitettavasti synteettisissä makuupusseissa ei ole toistaiseksi yhtä kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia makuupusseja. En halunnut myöskään quiltia eli lämpöpussia, joka on kevyiden vaeltajien suosikki, koska en usko että pysyn yhtä lämpimänä ilman huppua ja pussin alapuolta.

Siinäpä päivän varustevinkki, takaisin päivän vaellukseen. Roslagsleden alkaa Rinkebyn tienoilta ja jatkuu aina Norrtäljen pohjoispuolelle asti. Pituutta koko reitillä on noin 190 kilometria. Maasto on aika helppokulkuista, ja kulkee osittain metsien, osittain maaseudun läpi.

Tänään ei kaikki mennyt kuten Strömsössä. Vaikka tämän pitäisi olla maailman helpoin reitti meni kaikki päin helvettiä, ehkä juuri siksi että en ollut varautunut siihen että tämmöisellä reitillä pitäisi olla mitään haasteita. Ensiksikin menomatkalla bussikuski oli ihan sekaisin eikä muistanut pysähtyä, ja veti sitten suunnilleen uukkarit moottoritiellä ja palasi takaisin. Sen jälkeen huomasin että uuden vesifiltterin pussi on vuotanut vettä ja sekä ekstrasukat että fleece olivat ihanan märkiä. (Tätä tapahtuu suunnilleen joka kerta. Vaeltajan perussääntö: pakkaa vaatteet ja muut kuivana pidettävät tavarat vedenpitävään pussiin!) Koska testissä olivat uudet vaelluskengät (Altra Olympus) hiersivät nekin hieman jalkapohjia hieman liian suuren koon vuoksi, enkä tietenkään voinut vaihtaa paksumpiin sukkiin. Jossain vaiheessa myös olin tiputtanut matkakorttini maahan, mutta huomasin sen ajoissa ja se löytyi muutaman sadan metrin päästä. Vaeltajan perussääntö: Älä säilytä kortteja, avaimia, tai muuta tärkeää tavaraa samassa taskussa esim. kännykän kanssa, jolloin ne voivat availlessa tipahtaa.

Päästyäni laavulle aloin innoissani kaivaa esille kaasukeitintä, mutta huomasinkin jättäneeni kaasun kotiin. Vaeltajan perussääntö: Tee pakkauslista ja tarkista se aspergerisesti ennen lähtöä, niin ettei olennaisia tavaroita jää pois repusta. Yritin sitten tehdä tulta, mutta eihän siitä tullut hevon v-a. En osaa sytyttää nuotiota, varsinkaan talvella kun maa on lumessa. Hermot loppui yritykseen ja päätin vaan vetää toisen varoilta ostamani proteiinipatukan ja patikoida virkkaisesti loppumatkan. Meinasi jortsu nousta otsaan kyllä, varsinkin kun maa oli paikoin mutaista ja vetistä niin että ainoat sukat alkoivat kostumaan. Matka alkoi myös tuntua pitkältä, ja mietin miten ikinä pystyn vaeltamaan saman matkan kaksi kertaa joka päivä puoli vuotta – vuoren rinnettä ylös ja alas. Tällä reitillä korkein kohta oli ehkä 50 metriä. PCT:llä korkein kohta on 4009 metriä. Yhtä pitkä on varmaan jortsu otsassani siinä vaiheessa.

Ennen kuin huomasinkaan olin kuitenkin perillä määränpäässä Karlby Gårdilla. Onnekseni kartanossa oleva kahvila oli auki, ja pääsin sinne viimeinkin syömään lounasta puoli neljältä iltapäivällä. Kylläpäs maistui hyvältä paikallinen olut tällaisen vaativan uurastuksen jälkeen!

Harjoitusvaelluksia

Ensimmäisen kerran yövyin yksin teltassa takapihallamme. Möröthän tulevat yleensä yöllä kun on yksin pimeässä. Ajattelin että on helpoin aloittaa sieltä missä rima on matalin ja niinpä pystytin uuden alle kilon painoisen Big Agnes-telttani kommuunimme pihalle ja menin sinne nukkumaan. (Kämppikset olivat varmaan vähän että mitä v-ua). Täytyy myöntää että yllätti miten paljon elämää pihallamme yöllä on! Varsinkin aamuyöstä linnut ja kaikenlaiset otukset alkoivat kaakattaa ja kääkättää. Pihallamme kävi myös peuroja ja muita isompia nisäkkäitä, joten heräsin ehkä tunnin välein erinäisiin oksien rasahduksiin ja mielikuvitus tahtoi laukata kirvesmurhaajiin. Yksin yöpymiseen tottuu kuitenkin pian, ja jos haluaa apuna voi käyttää vaikka podcastien tai äänikirjan kuuntelemista.

Myöhemmin kesällä taas takapihalla nukkuessani heräsin siihen kun villisika juoksi raivoisasti röhkien aivan telttani vierestä. Kämppikseni oli nähnyt niitä pihalla muutaman kerran ja olin odottanutkin kohtaamista. En yllätyksekseni pelästynyt sitä vaan lähinnä nauratti se miten järjettömältä pihalla kaikuva röhkiminen kuullosti. Sika lähti livettiin kun laitoin kännykästä soimaan musiikkia. En uskaltanut kyllä työntää päätä ulos teltasta ja tarkastella minkänäköinen otus oli kyseessä, olen kuullut että ko. eläimet voivat joskus olla aggressiivisia.

Ensimmäinen teltan pystytys ei mennyt ehkä ihan niinkuin Strömsössä.

Ensimmäisen yön yli kestävän vaellusreitin tein viikonloppuna Sörmlandsledenillä, joka on noin 1000 km pitkä reitti Tukholman-Sörmlannin/Itä-Göötanmaan alueilla. Vaellettuani muutaman etapin asetin päämääräkseni kaikkien reitin 62 pääetapin (noin 600 km) vaeltamisen – niiden suorittajalle myönnetään diplomi. Tällä hetkellä olen vaeltanut niistä ehkä noin puolet ja tavoite täyttynee vielä vuoden aikana. Kesällä tekemäni 10 päivän vaelluksen aikana kävelin reitillä 15 etappia.

Pidempi vaellus sattui heinäkuulle, jolloin koettiin ennätyksellisiä 30-35 asteen helteitä. Sain testata siis kuumassa säässä vaeltamista. Kävelin päivässä keskimäärin 18 kilometria ja pidin pitkiä siestoja iltapäivällä, koska käveleminen oli silloin aivan helvettiä. Koko reitin varrella on järviä, joihin pulahdin välillä montakin kertaa päivässä. Kaiken kaikkiaan vaellus ylitti odotukset ja oli aivan mahtavaa. Välillä reitti meni pimeässä metsässä, välillä järvimaisemissa, välillä laitumien läpi, ja välillä kävin myös pienemmässä kaupungissa viettämässä syntymäpäivääni. Välillä meni pari päivää niin etten nähnyt yhtään ihmistä tai asutusta. Reitti on todella hyvin merkitty, tuskin tarvii edes karttaa enkä varsinkaan gps:ää. Myös joka etapilla oli useampi laavu, joten tarvittaessa telttaa ei olisi edes tarvinnut.

Koska helteen takia oli tulentekokielto en ottanut mukaan edes keitintä vaan söin kylmiä ruokia, kuten tortilloja, couscousta, energiapatukoita, soijamakkaroita sekä kylmänä liotettua puuroa ja kylmää pikakahvia aamulla. Koko rinkan paino oli ruoan ja veden kanssa enimmillään ehkä 13 kiloa, eikä varusteeni ollut pimpattu vielä kevyimmillä mahdollisilla välineillä. Enimmillään kannoin 5 päivän ruoan, oikeastaan olisin tarvinnut ruokaa vain 4 päiväksi tälle reitille. Vesilähteet olivat useissa paikoissa kuivana, joten jouduin kantamaan varalta jopa neljä litraa vettä kerralla. Vettä otin järvistä ja lähteistä, ja käytin filtterinä Katadyn befree-filtterivesipulloa.

Tästä järvestä on vettä kuitenkaan ottanut…

Vaikka oli lomakausi en tavannut vaelluksella muuta kuin muutaman vaeltajan. Vain yhdellä laavulla oli muita yöpyjiä, pari saksalaista vaeltajaa sekä ruotsalainen kalastus(=ryyppy)porukka, joista yhdellä oli hirveä uniapnea ja jolle muut hihittivät koko yön humalapäissään. Jatkossa nukun yksin teltassa tällaisissa tilanteissa, vaikka olisikin ukkosta luvassa.

Sörmlandsledenillä on hyvinvarustettu laavu lähes joka etapilla.

Koska helle oli niin kova sain aikamoiset rakot varpaisiini. Compeedit irtoilivat, joten paras ensiapu oli neula, käsidesi ja leukotape-ihoteippi. Jalat turpoavat pitkillä kesävaelluksilla, joten suositeltavaa on hankkia numeroa isommat kengät kuin luulisi tarvitsevansa.

Mutta miksi ihmeessä?

Ihmisten ensimmäinen reaktio kerrottuani vaellussuunnitelmistani on ollut epäuskovaa naurua – ”Joopa joo, hyvä läppä” – tai muutamissa tapauksissa ihaileva ja kannustava ”Hitto miten siistiä”. Useimmat eivät ole ikinä kuulleetkaan että näin pitkiä vaelluksia voi tehdä, ja yleisin reaktio onkin ”Miksi ihmeessä haluaisit vaeltaa puoli vuotta? Mitä järkeä siinä on?” Minua ei yleisesti tunneta supertreenattuna atleetikkona, jollainen ehkä ensimmäisen mielikuvan mukaan koko Yhdysvaltojen halki kävelevä henkilö on. No en kyllä ole edes piiloatleetikko, ihan keskiluokkainen heikoilla lihaksilla varustettu normikonttorityöntekijä joka yrittää treenata pari-kolme kertaa viikossa.

En ole ikinä vaeltanut pitkiä matkoja, pisin vaellus oli viime kesänä tehty 10 päivän reitti hurahdettuani vaellukseen. Vaelsin sen Tukholman lähistöllä Sörmlandsledenillä, joka on toki USA:n vuoristoihin verrattuna ihan plösö, korkein huippu taitaa olla jotain reilu sata metriä. (😹😹😹) Vaellus oli yhteensä noin 180 km. Monet kaverit piti tätä ihan järkyttävänä atleettisena suorituksena! Se taitaa kertoa kavereistani enemmän kuin minusta.

Olin tehny paljon lyhyitä päivävaelluksia, mm. Islannissa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Suomessa ja tietysti täällä Ruotsissa. Australialainen kaveri houkutteli minua Ranskassa asuessani silloin tällöin heräämään järjettömän aikaisin ja lähtemään päivävaellukselle esimerkiksi Saksaan. Mutta en ollut ikinä vaeltanut yön yli, lukuunottamatta sitä kertaa kun kävimme leiriytymässä Tukholman saaristossa ja selässä oli jumalattoman painava rinkka, jossa mukana kaikkea mahdollista noin 3-kiloisesta rautakankiteltasta moneen vaatekerrastoon. En ymmärtänyt ihmisiä jotka haluavat vaeltaa pitkiä matkoja, hehän joutuvat kantamaan ihan helvetin painavia rinkkoja!

Tukholmassa liityin vaellusporukkaan, jossa kuulin ihmisten suunnittelevan pitkiä vaellusreissuja. Edelleen minulla ei ollut varusteita tällaiseen toimintaan. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin googletella vaellusvarustelistoja ja siinä vaiheessa taisin nähdä Wild-elokuvan, jolloin ajattelin että olisi siistiä joskus elämässä olla niin extreme että voisi tehdä jotain sellaista. Eksyin jotenkin myös erään amerikkalaisen vloggaajan Youtube-kanavalle, ja sitä kautta sain tietoa ultrakevyestä vaeltamisesta. Ymmärsin myös etteivät läpivaeltajat ole kaikki superatleetteja, eikä heidän tarvi esim. kantaa koko matkan ruokia mukana (😂). Vaelluskuume räjähti viimeistään siinä vaiheessa kun luin Jörgen Johanssonin Vandra fjäderlätt-kirjan, jota lukiessa ymmärsin että pitkän matkan vaeltajilla on usein vain alle 10 kilon rinkka selässä.

Pian ostin ensimmäisen (ultra)kevyen vaellusvarusteeni, rinkan, ja aloin suunnitella ensimmäistä yön yli kestävää vaellusta.

PCT-läpivaellus – mikä se on?

Pacific Crest Trail on tunnettu vaellusreitti, joka kulkee Yhdysvaltojen länsipuolella Meksikon rajalta Kanadan rajalle. Vaellusreitin pituus on noin 4270 kilometria. Suunnitelmani on vaeltaa kyseinen reitti vuonna 2020 ja tässä blogissa kerron kuinka valmistaudun vaellukselle, ja matkan alettua pyrin päivittämään blogia niin paljon kuin ehdin.

Läpivaellus (aka. thru-hike) on amerikkalaisten yleisesti käyttämä termi, joka tarkoittaa pitkän vaelluksen vaeltamista alusta loppuun jalkaisin. Joillakin reiteillä läpivaellukseksi lasketaan vain reitit, jotka on vaellettu läpi 12 kuukauden sisällä reitin aloittamisesta.

PCT:n läpivaelluksesta on tullut viime vuosina suosittua, ei vähiten Cheryl Strayedin Villi vaellus- kirjan sekä kirjaan perustuvan Reese Witherspoonin tähdittämän elokuvan myötä. Somella ja vloggaajilla on myös rooli siinä, että reitin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

Reitin vaellus kestää yleensä noin 4-6 kuukautta, ja useimmat vaeltavat sen sääolosuhteiden takia etelästä pohjoiseen maalis- ja lokakuun välisenä aikana. Tätä kirjoittaessa arviolta vajaa 7000 ihmistä on vaeltanut reitin. 2018 sen vaelsi melkein 1200 ihmistä, kun 2017 sen onnistui vaeltamaan loppuun vain reilut 500. Olen lukenut jostain että vain noin 20 – 25 % reitin aloittaneista läpivaeltaa koko reitin.