Suositeltu

Roslasleden etapit 3-4

En jaksanut kirjoittaa sunnuntain vaelluksesta heti, sen verran naatti olin!

Tällä kertaa lähdin poikkeuksellisesti vaeltamaan erään vaellusryhmän kanssa. Meitä oli noin 10 henkilöä ja tarkoitus oli vaeltaa 30 km 5 km tuntivauhtia. En ollut varma pystynkö marssimaan metsässä noin nopeasti, mutta mukana oli myös muita joita vauhti ja matka epäröittivät (onkohan tuo edes oikea sanamuoto).

Roslagsleden on aika tasainen ja helppokulkuinen reitti, olen talsinut osan näistä etapeista aiemminkin. Matka sujui hyvin, välillä pidettiin taukoja ja sää suosi suurimman osan päivää. Ryhmässä marssimisen etu ovat keskustelut, jotka käyvät välillä varsin syvällisiksi. Vaelluksilla voi tavata myös hyvin erilaisia ihmisiä. Tällä kertaa mukana oli mm. pari iranilaissyntyistä insinööriä, yksi intohimoinen veganismia vastustava lihansyöjä, joka valmistaa ”kaiken” ruokansa itse, brittiläinen juoksuharrastaja, malesialainen jolla oli mukana malesialaista kahvia ja jonka mielestä 38 astetta on sopiva juoksusää, puolisuomalainen heppu joka ei ole koskaan asunut Suomessa, ukrainalainen supervauhtia marssiva vaelluksen järjestäjä sekä rennosti lontusteleva heppu jolla oli eväänä vain nachopussi. Toinen iranilainen oli lähdössä ensimmäiselle yövaellukselleen ja lupasin lainata hänelle telttaani.

Pitkän päivän jälkeen päästiin perille Domaruddeniin. Emme menneet saunaan mutta taivuttelin muut pitämään tauon kaljan ja jäätelön merkeissä. Minua syyllistettiin kyllä puolihuumorilla tästä, koska marssiessamme viimeisiä 3 kilometria bussipysäkille alkoi sataa kaatamalla. Kenelläkään ei ollut täysin vedenpitäviä vaatteita ja odotimme bussia aivan jäässä. Satern jälkeen taivaalle ilmestyi kuitenkin jättimäinen sateenkaari, jolle kiva ei tee oikeutta.

Palasin kotiin käveltyäni 34 kilometria, umpijäässä ja aivan naattina. Mutta uudet Altra Timpini vaikuttivat lupaavilta – ei rakon rakkoa tällaisen marssin jälkeen!

Suositeltu

Tulevat minivaellukset

Olisin lähtenyt PCT:lle jo tänä vuonna, mutta siirsin lähtöä kahdesta syystä. Ensiksikin olin juuri saanut uuden työpaikan, ja tuntui hieman pöljältä pyytää heti ensimmäiseksi kuusi kuukautta vapaata. Voihan olla että joudun irtisanoutumaan, jos ei virkavapaata irtoa. Samalla ehdin säästää hieman enemmän rahaa.

Toinen syy on se etten tuntenut vielä olevani huipputrimmissä kunnossa tai kokenut vaeltaja, aloitinhan harrastuksen oikeastaan vasta viime vuonna. Monet PCT:n läpivaeltavista henkilöistä ei ole mitenkään hyvässä kunnossa vaeltaessaan reitin, kunto kasvaa vaeltaessa. Loukkaantumisen riski on kuitenkin monikertainen, jos aikaisempaa vaelluskokemusta ei ole paljoa, ja kunto on nollissa. Sen takia aion vaeltaa tänä vuonna niin paljon kuin pystyn.

Ensi viikolla aion tehdä pitkästä aikaa ensimmäisen yön yli vaelluksen Vaxholmin lähettyvillä Blå leden-reitillä. Reitti on helppokulkuinen ja noin 35 kilometria pitkä. Ajattelin testata uutta makuupussia kylmällä säällä, sillä lämpötilat laskevat todennäköisesti alle nollan.

Toukokuun lopussa lähden Armeniaan vaeltamaan yhtä Trans Caucasian Trail (TCT) -reitin osiota. TCT ei ole vielä valmis, mutta siitä tulee noin 1500 kilometria pitkä reitti, joka ulottuu Georgiasta Armenian kautta Azerbaidzaniin, Mustamereltä Kaspianmerelle. Ymmärtääkseni ainakin yksi henkilö on kulkenut jo koko reitin. Itse aion kävellä vain erään jo merkityn reitin, joka on noin 80 kilometria pitkä.

Toinen vuoden projekti on vaeltaa loppuun Sörmlandsledenin pääreitit, jotka muodostavat yhteensä noin 600 km pitkän reitin Tukholmasta Katrineholmin ja Nyköpingin kautta Lidaan Tukholman eteläpuolella. Olen kävellyt jo puolet reitistä, (Tukholma-Katrineholm + pari osiota reitin loppupäässä), eli jäljellä on 300 km patikoitavaa. Seuraavan kerran aion vaeltaa tällä reitillä vappuna, jolloin tarkoitus on kävellä noin 115 km reitillä Norrköpingin ja Nyköpingin välisellä rannikkoreitillä. Tämä reitti on kuulemma koko reitin haastavin, mutta ehkä myös kaunein koska se kulkee merenrantaa pitkin.

Vuoden viimeinen ja pisin vaellusreitti tulee olemaan Lyykian reitti Turkissa, josta tulee myös ensimmäinen läpivaellukseni, eli kerralla alusta loppuun kävelty pitkä vaellusreitti. Lyykian reitti on välimeren rannikolla Etelä-Turkissa, ja alkaa Fethiyestä ja päättyy Antalyaan (tai toisinpäin). Reittillä voi valita monta eri kulkureittiä, mutta yhteensä sillä on pituutta 450-500 km (Monessa lähteessä väitetään että reitti on 540 km, en ymmärrä mistä tämä luku tulee, koska en saa mitenkään tällaista kilometrimäärää kun lasken reitit yhteen. Tosin Turkissa asiat ei ole aina juuri niin prikulleen 😀 Ehkä luku tulee siitä että reitti on kuulemma erittäin huonosti merkitty, joten tuon 100 km reitillä kävelee keskimäärin harhaan!).

Lyykian reitin aion kävellä marraskuussa, ja sen kävelemiseen kulunee vajaa kuukausi. Olen siis säästänyt suurimman osan lomista syksylle. Lyykian reitti kulkee vuoristoa ylös ja alas, välillä kuljetaan Välimeren rannikkoa. Reittiä on kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista. Kyseessä ei ole erämaavaellus, vaan erilaisia kyliä ja kaupunkeja ohitetaan lähes päivittäin, ja halutessaan voi vaikka syödä ravintolassa ja yöpyä majoituspaikoissa vaikka joka päivä, muutaman reitin osiota lukuunottamatta. Reitti kulkee myös 2365 metriä korkean Tahtalin eli ns. Olympus-vuoren ohi, jolle voi halutessaan ja ehtiessään kiivetä. Varsinaisen reitin korkein kohta on 1800 metriä. Reitti on suosittu, mutta harva kävelee koko reittiä, useimmat kävelevät vain lyhyen osion lähempänä Fethiyen päätä reitistä. Itse haluan kävellä koko reitin, osittain testatakseni kuntoa PCT:tä ennakoiden ja arvioidakseni missä ajassa pystyn kävelemään tuon epämääräisen 450-500 km matkan.

Roslagsledenleden, etappi 1

En ole voinut vaeltaa viikkokausiin, koska olen ollut tappoflunssassa ja jonkinlaisessa keuhkoputkentulehduksessa. Kaikenlaisesta treenistä tuli taukoa kolme viikkoa, ja tuntuu että kunto on aivan pohjalla, vaikkei se aiemminkaan ollut edes lähellä huippua. Tänään lähdin kuitenkin vaeltamaan (tai retkeilemään kuten pilkunnusauttajat ehkä sanoisivat) lyhyehkön reitin, 15 kilometria Roslagsledenillä, jonne pääsee aika helposti Tukholmassa julkisilla.

Perinteiseen makuupussiin voi kirjaimellisesti muumioitua, koska vetoketjua ei saa sisäpuolelta auki.

Sairastelu tulee vaelluskuumeiselle kalliiksi, koska netistä voi tilata kaikenlaista tavaraa. Tilasin esim. tämän Marmot Wm’s Phase 20 -makuupussin. Vaikka olen periaatteessa sukupuolitettuja tuotteita vastaan, totesin että tämä makuupussi on minulle oiva, koska se on tehty 168-senttisille ja itse olen 166 senttiä, joten turhaa pituutta (ja näin ollen painoa) ei makuupussille tule. Muu ero ”tavalliseen makuupussiin” (miesten makuupussejahan ei tietysti markkinoilla ole) on että jalkoja ja persusta on ilmeisesti topattu hieman lisää. Makuupussi painaa noin 820 grammaa ja suosituslämpötila on -5,7 Celsiusta. Tilasin tämän nimenomaan PCT:tä ajatellen, koska siellä yölämpötilat ovat reippastikin miinuksen puolella varsinkin autiomaassa. Untuvat on myös käsitelty vettä hylkivällä materiaalilla, eikä niitä ole poimittu elävistä linnuista. Valitettavasti synteettisissä makuupusseissa ei ole toistaiseksi yhtä kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia makuupusseja. En halunnut myöskään quiltia eli lämpöpussia, joka on kevyiden vaeltajien suosikki, koska en usko että pysyn yhtä lämpimänä ilman huppua ja pussin alapuolta.

Siinäpä päivän varustevinkki, takaisin päivän vaellukseen. Roslagsleden alkaa Rinkebyn tienoilta ja jatkuu aina Norrtäljen pohjoispuolelle asti. Pituutta koko reitillä on noin 190 kilometria. Maasto on aika helppokulkuista, ja kulkee osittain metsien, osittain maaseudun läpi.

Tänään ei kaikki mennyt kuten Strömsössä. Vaikka tämän pitäisi olla maailman helpoin reitti meni kaikki päin helvettiä, ehkä juuri siksi että en ollut varautunut siihen että tämmöisellä reitillä pitäisi olla mitään haasteita. Ensiksikin menomatkalla bussikuski oli ihan sekaisin eikä muistanut pysähtyä, ja veti sitten suunnilleen uukkarit moottoritiellä ja palasi takaisin. Sen jälkeen huomasin että uuden vesifiltterin pussi on vuotanut vettä ja sekä ekstrasukat että fleece olivat ihanan märkiä. (Tätä tapahtuu suunnilleen joka kerta. Vaeltajan perussääntö: pakkaa vaatteet ja muut kuivana pidettävät tavarat vedenpitävään pussiin!) Koska testissä olivat uudet vaelluskengät (Altra Olympus) hiersivät nekin hieman jalkapohjia hieman liian suuren koon vuoksi, enkä tietenkään voinut vaihtaa paksumpiin sukkiin. Jossain vaiheessa myös olin tiputtanut matkakorttini maahan, mutta huomasin sen ajoissa ja se löytyi muutaman sadan metrin päästä. Vaeltajan perussääntö: Älä säilytä kortteja, avaimia, tai muuta tärkeää tavaraa samassa taskussa esim. kännykän kanssa, jolloin ne voivat availlessa tipahtaa.

Päästyäni laavulle aloin innoissani kaivaa esille kaasukeitintä, mutta huomasinkin jättäneeni kaasun kotiin. Vaeltajan perussääntö: Tee pakkauslista ja tarkista se aspergerisesti ennen lähtöä, niin ettei olennaisia tavaroita jää pois repusta. Yritin sitten tehdä tulta, mutta eihän siitä tullut hevon v-a. En osaa sytyttää nuotiota, varsinkaan talvella kun maa on lumessa. Hermot loppui yritykseen ja päätin vaan vetää toisen varoilta ostamani proteiinipatukan ja patikoida virkkaisesti loppumatkan. Meinasi jortsu nousta otsaan kyllä, varsinkin kun maa oli paikoin mutaista ja vetistä niin että ainoat sukat alkoivat kostumaan. Matka alkoi myös tuntua pitkältä, ja mietin miten ikinä pystyn vaeltamaan saman matkan kaksi kertaa joka päivä puoli vuotta – vuoren rinnettä ylös ja alas. Tällä reitillä korkein kohta oli ehkä 50 metriä. PCT:llä korkein kohta on 4009 metriä. Yhtä pitkä on varmaan jortsu otsassani siinä vaiheessa.

Ennen kuin huomasinkaan olin kuitenkin perillä määränpäässä Karlby Gårdilla. Onnekseni kartanossa oleva kahvila oli auki, ja pääsin sinne viimeinkin syömään lounasta puoli neljältä iltapäivällä. Kylläpäs maistui hyvältä paikallinen olut tällaisen vaativan uurastuksen jälkeen!