Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 2

Päivä 20 – Kebnekaise

Nautittuamme aika monta olutta Kebnekaisen asemalla jäi aamunousu hieman myöhäiseksi. Emme stressanneet, sillä päivän vaellushan olisi ”vain” 18 kilometria – vaikkakin Ruotsin korkeimmalle tunturille, 2097 metriin. On sitä korkeampiakin vuoria tallattu, joten lähdimme marsimaan vasta joskus aamukymmenen jälkeen.

Vaellus oli puoliväliin saakka aika helppoa, tunturille oli menossa paljon muutakin porukkaa. Sääkin oli ihan hyvä ja pysähdyimme välillä levähtämään polun varteen. Puolenvälin paikkeille nepalilaiset sherpat olivat rakentaneet jonkinlaiset kiviset portaatkin, mikä tuntui hieman fuskaukselta. Aika monet täysin amatöörit tulevat varta vasten kiipeämään Kebnekaiselle, osa ei ole vaeltanut koskaan metriä ja lentävätkin paikalle helikopterilla, tai ainakin takaisin kun ovat saaneet niin hirveän treenisäryn jalkoihin.

Jos useimpien vaeltajien tapaan valitsee länsipuolisen ylösnousun ennen Kebnekaisea noustaan Vierranvarrille, joka on aika jyrkkää ja kivistä nousua. Sen jälkeen on Kaffedalen, jossa voi pitää tauon ennen viimeistä jyrkkää nousua. Paikalla oli paljon porukkaa, ja jotkut idiootit olivat ottaneet mukaan koiransakin joka ulisi (loukkaantuneena) keskellä jyrkkää nousua. En tiedä miten tyypit pääsivät koiransa kanssa tilanteesta pois. Vaikka kyseessä ei ole mikään Everest on nousua kuitenkin 1800 metriä, ja osa siitä on todella jyrkkää ja tarkoittaa vyöryvillä kivillä tasapainottelua.

Viimeinen nousu oli melko vaativa, ja tietenkin lähestyessämme huippua tuli sumupilvi joka peitti näkyvyyden. Olinkin etukäteen jo lukenut tästä Ruotsin paskimmasta näköalasta, kun sää vähintään puolet ajasta on todella huono. Huippu oli lumen peitossa, emmekä nähneet sinne mennessämme muuta kuin valkoista, ja yhtäkkiä jostain lentäneen mustan linnun joka lensi keskellä valkoista sumua surrealistisesti. Suurin osa huipulle nousijoista kävelivät vain huipun taukotuvalle asti, mutta me halusimme käydä virallisesti tunturin huipulla, joten kiipesimme lumisen mäen ylös. Siellä oli sitten yhtäkkiä jyrkkä reuna ilman mitään varoitusta, sen yli olisi voinut tällaisessa sumussa helposti vahingossa kävella ja pudota tyhjyyteen. Ihme ettei enemmän porukkaa heitä veivinsä täällä, niin paljon kokemattomia kiipeilijöitä paikalla käy.

Takaisin kävellessämme pilvet väistyivät taas ja näimme vähän maisemiakin. Kävelimme ihmismassassa takaisin, ja minä yritin epätoivoissani löytää vessapaikkaa kakkosta varten. Mikä siinä onkin että vuorille kiivetessä alkaa aina paskattaa ihan hirveästi. Löysin muka suojaisan paikan, mutta kököttäessäni siinä huomasinkin pyllistäväni toisesta suunnasta tuleville vaeltajille. Klassikko. Häpeä kääntyi kuitenkin heidän osakseen, sillä kyseinen pariskunta ei osannut ylittää puroa. He kyselivät meiltä aivan ihmeissään että millä taktiikalla tässä mennään. Sanoimme että ei muuta kuin läpi vaan, älkääkä vaan ottako kenkiä pois. En kyllä ymmärrä miten jotkut ovat pääseet Kebnekaiselle asti ja vielä käyneet tunturin huipulla kastelematta jalkojaan kertaakaan, kun koko maasto oli edellisenä päivänä yhtä virtaavaa jokea.

Päivä 21, Kebnekaise – Tarfala

Emme halunneet kulkea klassista ja hyvin suosittua reittiä Kebnekaiselta takaisin Abiskoon päin Kungsledeniä pitkin, joten lähdimme kohti Nikkaluoktaa ja sieltä käännyimme pohjoiseen kohti Tarfalaa. Olin lukenut, että sen lähellä sijaitsee Kekkonen-huippu, jonka Kekkosen maaherra-kaveri oli antanut nimetä Kekkosen mukaan lumikelkkaillessaan tämän kanssa alueella. Kyseessä on Ruotsin ainoa poliittisen henkilön mukaan nimetty luontokohde.

Söimme jättimäisen buffetin Kebnekaisen loistavassa lounasravintolassa, ja suoritimme pikaista jalkapesua aseman ahtaassa vessassa. Päivä oli ehkä koko reissun aurinkoisin ja lämpimin, ja maisemat mitä upeimpia. Ihan tuli flashback joihinkin PCT-maisemiin, joita olen kuvissa nähnyt. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä mikä oli Kekkonen-huippu ja mikä sen vieressä oleva huippu, ja lähestyessämme sitä maasto oli täynnä jättimäisiä suuria kiviä, joita pitkin kulkeminen kesti valehtelematta tunnin per kilometri. Laskin että olisi jo pimeää tullessamme takaisin jos aiomme huiputtaa Kekkosen, joka mielestäni ei ollut edes oikea Kekkosen huippu, joten luovuimme ajatuksesta. Oli löydettävä telttapaikka, ja sille ainoa mahdollinen paikka oli 45 asteen kulmassa, jos ei halunnut kävellä koko tunturia takaisin alas tai ylittää sitä (ylityksen jälkeinen maastokin olisi ollut täynnä kivikkoa).

Onnekseni minun ilmapatjani oli räjähtänyt siten että jalkaosio oli jättimäinen pallo ja jalat normaalisti korkealla ilmassa. Nyt löysin viimeinkin telttapaikan, jossa jalat olivat normaalissa asennossa. Valuimme kyllä yön aikana aika reippaasti alaspäin, ja olimme kippurassa teltan alaosassa. Tuulikin taas niin että koko teltta heilui, mutta siihen oli jo tässä vaiheessa tottunut. Mieluummin hirveä tuuli kuin inisevät hyttyset, jompikumpi on pakko ottaa jos vaeltaa täällä heinäkuussa.

Tässä vaiheessa olimme jo viettäneet viikon ilman suihkua, koska Kebnekaisen asemallakaan ei saanut käydä suihkussa maksamatta koko yöpymismaksua. Jäistä vettä pulppuavat purot eivät houkuttaneet enempään kuin jalkojen pesuun, eikä puhtaita vaatteita kuitenkaan olisi ollut jäljellä.

Päivä 22, Tarfala – Vistas

Päivän vaellus oli pitkä. Aloitimme kulkemalla todella kivikkoista maastoa, jossa ei näkynyt sieluakaan, vain jokunen yksittäinen poro. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä missä reitti kulki, vaikka molemmat kulkivat samaan suuntaan, toinen vain muutaman sata metriä ylempänä tunturissa. Sen jälkeen saavuimme turkoosille joelle, ja maisema oli mitä hienointa. Pysähdyimme, ja sanoin että tämä on ehkä ainoa tauko koko vaelluksella, jolloin olemme voineet pysähtyä ilman hyttysiä tai sadetta. Oli kuitenkin jatkettava matkaa, koska meillä oli melko pitkästi vaellusta jäljellä, ja odotimme malttamattomina pesumahdollisuutta Vistas-tuvalla, jonne olimme varanneet paikat.

Tunturin huipulla oli pari hienoa järveä, kadun vieläkin etten pulahtanut niihin. Näimme yhteensä kaksi muuta vaeltajaa koko reitillä. Kävelimme alaspäin ja lopulta tulimme koivikkoon, mikä tarkoittaa aina hyttyshelvettiä. Alle 800 metrin korkeuteen laskeutuminen on aina masentavaa, koska se tarkoittaa koivikkoa, eikä siis mitään pysähtymismahdollisuuksia.

Kävelimme koivikossa aikamme, ja aloimme ihmetellä miksi sillalle kääntyvää polkua ei ilmestynyt. Olimme kävelleet sen ohi aika pitkästikin hirveällä mutapolulla hyttyskoivikossa. Kävelimme takaisin, mutta emme löytäneet polkua. Kumppanini sanoi että ”oikaistaan tästä” ja ”eikö sen joen yli voi kahlata”. Sanoin että se joki ei todellakaan ole mikään puro vaan valtava voimakkaasti virtaava joki, joten silta on löydettävä. Lähdimme kuitenkin ”oikaisemaan” hänen johdollaan jonkin suon läpi, minkä sanoin olevan huono idea. Emme onneksi uponneet suohon pahemmin kuin polvia myöten. Tietenkin suossa rämpiessämme alkoi sade, mutta ei kuitenkaan niin voimakas että se olisi karkottanut hyttysparvea. Kungsleden-kokemus pähkinänkuoressa.

Juuri kun v-tus oli pahimmillaan ja olin varma ettemme löydä ikinä siltaa näin jotain oranssia loistavan keskellä suota. Hilloja! Niitä oli vaikka kuinka paljon ja ne olivat ensimmäiset näkemämme kypsät hillat. Pysähdyin syömään niitä sateesta välittämättä, ja löysyin laukustani tyhjän muovipussin, jonne keräsin hilloja. Surkea vaellusreitti muuttui siis hetkessä marjastusretkeksi. Siltakin löytyi tämän jälkeen ja kävelimme äärimmäisen mutaista polkua vauhdilla kohti Vistasia.

Perillä mökissä saimme koko huoneen itsellemme, ja myös saavin pyykin pesua varten. Lopulta olimme niin poikki ettemme jaksaneet alkaa keittämään vettä ja pyykkäämään vaan kävimme vain huuhtelemassa vaatteitamme ja ripustimme ne ulos (eivät tietenkään kuivuneet seuraavaksi päiväksi). Myös ulkosuihku oli täysin mahdoton ajatus, koska hyttysiä oli tällaisessa puskassa niin p-keleesti. Kävin pulahtamassa nopeasti jääkylmässä joessa rannalla joka oli nimetty Vistas Beachiksi. Kumppanini vielä minuakin hyttyskammoisena ei halunnut edes riisuutua hyttysrannalla. Minulle kokemuksesta jäi upea koko kehon kattava hyttysrokko. Nettikään ei tietenkään toiminut mökillä, eikä siellä voinu ladata akkuja. Nallon terävä huippu näkyikin jo Vistasin tuvan ikkunasta – sen näkeminen olikin tämän vaihtoehtoisen reittimme päätavoite.

Päivä 23- Vistas -Tunturi Tjäktan jälkeen

Seuraavana päivänä aloimme kävellä aikaisin. Polku oli vetistä, mutta maisema hyvin erilaista tähän asti näkemäämme verraten. Muistutti jotain Skotlannista näkemiäni kuvia. Myös mystinen sumu pyöri Nallon huipun ympärillä, ja koska puhelimen akku oli lopussa en onnistunut saamaan siitä hyviä kuvia.

Nallon mökille oli kahlattava joki pari kertaa läpi. Kävimme sen pihalla syömässä lounasta. Mökkiin sisälle emme päässeet, ja oikeastaan koko STF:n jäsenmaksulla saimme vain ilmaista mehua (jota olisi saanut ilman jäsenyyttäkin) koko reissun aikana. Maisemat tuvat ympärillä olivat huikeita, ehkä koko reissun eeppisimpiä.

Nallolta kävelimme ylös lumista tunturia, joka oli aika pelottavaa. Lopulta jouduimme kävelemään yli solan, jonka alla pulppusi virtaava joki. Jos lumi olisi pettänyt olisi henki voinut mennä. Kumppanini tallusti jäätikön yli, minä koitin välttää sitä mahdollisimman paljon ja kapusin vaikeamman kivikon yli. Sen ylittäminen oli kirjaimellisesti kiipeämistä. Solan jälkeen kuljimme välillä keskellä lumen sulamisesta muodostunutta jokea, välillä sen rantaa. Polkua ei ollut merkitty, joten navigointi oli hieman haasteellista. Halusimme myös oikaista hieman pohjoiseen päin, joten kävelimme vain tunturia pitkin seuraamatta polkua. Se sujuikin ihan hyvin, ja päätimme leiriytyä kun näimme Kungsledenin tunturin alapuolella. Minä kävin peseytymässä purossa, kumppanini oli edelleen jääräpäinen ja jatkoi peseytymättömyys-linjaansa. Sukkahiki oli jo sen verran aromikasta että vain hulluimmat hyttyset halusivat tulla lähelle.

Päivä 24: Tjäktan tunturi – Saamelaistunturi Alesjauren jälkeen

Kävelimme tämän päivän suosittua Kungsledenin reittiä, ja se oli naurettavan helppoa. Polku oli melko kuivaa eikä kovin mäkistä. Ne jotka kävelevät vain Abisko-Nikkaluokta -osion Kungsledenista eivät ehkä saa ihan kokonaista kuvaa siitä millainen reitti on. Reitillä oli todella paljon jättimäisten Fjällräven-reppujen kanssa vaeltavia. Pysähdyimme Alesjauren tuvalla, ja jouduimme odottamaan siellä pari tuntia kaupan aukeamista. Minä kyllästyin siihen että matkakumppani ei ikinä halua uida ja kävin uimassa upeassa turkoosinvärisessä joessa, joka toki oli ihan hiton kylmää. Mutta aika mahtava kokemus varsinkin kun ei ollut tullut käytyä suihkussa 9 päivään.

Putiikki avattiin odotettua aikaisemmin ja siellä oli keskikalja alennuksessa (!). Ostimme myös sipsejä, joten oli juhlaa kun pääsimme telttaan sateen juuri alkaessa.

Päivä 25: Saamelaistunturi – Abisko

Oli jäljellä enää reilu 20 km, joten päätimme kävellä reitin loppuun asti päivää ajatelua aiemmin. Olimme nimittäin varanneet yöpaikan Abiskosta vasta seuraavaksi päiväksi, ja epäilin ettemme saisi paikkaa täksi yöksi. Ajatus mahdollisesta ravintola-ateriasta houkutti, ja myös jatkuva sade ja hyttyset houkuttivat ajatusta reitin päättymisestä. Marssimme surkeina sateessa ja melko kyllästyneinä, niin ettei maisemista tullut juuri nautiskeltua. Perillä Abiskossa olimme joskus iltapäivästä, ja tuntui uskomattomalta että nyt vaellus ei enää jatkuisikaan. Noin 450 kilometria talsittua matkaa takana, ja 25 vaelluspäivää, joista 23 tai 24 päivänä satoi vettä.

Tilasimme heti Abiskon baarista kaljat ja viinit, ja onnistuimme saamaan sieltä huoneen samaksi yöksi. Siinä tilassa ja kymmenen yötä ilman suihkua hikoilleena olisi ollut valmis maksamaan jo aika paljon yösijasta. Lisäksi onnistuimme vielä lopulta saamaan peruutuspaikan ravintolaan. Kävimme myös ostamassa uudet paidat ja sukat, koska kaikki vaatteet olivat aivan hirveässä kunnossa ja järkyttävän hajuisia.

Seuraavana päivänä olimme vielä yötä Abisko Mountain Lodgessa, joka ei ollut ihan sen tasoinen paikka kuin miksi sitä kuvattiin, mutta siellä oli sentään sähkösauna ja baari. Myös ravintolaa kehuttiin ”Abiskon parhaaksi” (kylässä on siis jotain kaksi ravintolaa). Lounasta sieltä ei saanut, joten kävimme useamman kerran kylän ainoassa kaupassa ostamassa ruokaa. Mikään jättimäinen city Abisko ei ole, mutta sitä ympäröi hieno luonto.

Seuraavana päivänä lähdimmekin junalla kohti Bodenia ja sielä yöjunalla kohti Tukholmaa. Oli kyllä hieman masentava palata takaisin, eikä olo ollut todellakaan levännyt tämän reissun jälkeen. Matkakumppani ehkä sai jonkinlaisen kammon vaellukseen, koska hän on muistaakseni suostunut vain yhtenä viikonloppuna kanssani vaellukselle Kungsledenin jälkeen.

Suosittelen Kungsledeniä, mutta älkää hyvät ihmiset lähtekö sinne heinäkuussa! Älkääkä Corona-vuonna, jolloin kaikki reitin saunat on suljettu ja taukotupiin ei pääse käymään vapaasti – jos ette hae erityisesti extreme-kokemuksia.

Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 1

En ole jaksanut päivittää raporttia Kungsledenin vaelluksesta, muistiinpanotkin kastuivat jossain sateessa ja lopulta en jaksanut noudattaa aiettani kirjoittaa muistiinpanoja joka päivä. Tässä kuitenkin lyhennelmä reissusta päivä päivältä:

Matkustimme Kungsledenille junalla Tukholmasta. Varasimme yöjunasta oman makuuhytin ja matkustimme sillä Uumajaan, josta jatkoimme bussilla Hemavaniin Västerbottenin lääniin. Koko matka kesti noin 15 tuntia, mutta sujui melko nopeasti yöjunan johdosta. Jo lähestyttäessä Hemavania upeat lumiset vuoret ympäröivät maisemaa, en ollut odottanut suuria vaelluksen ensimmäiseltä osuudelta, koska useimmat vaeltavat vain Kungsledenin pohjoisosan. Meidän suosikkimme oli kuitenkin juuri vaelluksen eteläosuus.

Päivä 1: Hemavan – Viterskalet, noin 12 km.

Kungsleden alkaa hiihtomäen viereiseltä mäeltä, teimme pakolliset poseeraukset ja punnitsimme rinkkamme. Mitä hittoa, 11 kiloa? Minunhan piti olla kevytretkeilijä? Jotenkin ylimääräinen ruoka ja tacopadat toivat ekstrapainoa reppuun, taisi mukana olla jotain turhan painosuhteeltaan epäedullista alkoholiakin. Jouduimme ylittämään lumialueita, näimme valtavan porotokan joka koikkelehti aivan ohitsemme, hörpimme viskiä oudossa kuumaisemaisessa kivikossa ja pystytimme teltan ehkä yhdestä vaelluksen kauneimmista telttapaikoista. Välillä satoi vettä.

Päivä 2: Viterskalet – Tärnäsjö – noin 25 km

Saimme ensimakua hyttysistä ja jatkuvista sadekuuroista. Ylitimme myös yllättävän suuria lumialueita, mutta maisema oli upeaa eikä lumessa tarpominen kuitenkaan kovin vaikeaa. Vaikeinta oli Onnistuimme pakenemaan mökkiin, joka ei ollut STF:n ylläpitämä, koska niissä vieraillessa joutuu maksamaan majoitusmaksun tänä vuonna vaikkei mökissä yöpyisikään. Pystytimme teltan hirveimpään hyttyspuskaan, koska hyttysettömän paikan löytäminen oli mahdotonta.

Päivä 3: Tärnäsjö – Tunturi jossain Serven ja Aigertin välissä

Tämä päivä kuljettiin edelleen tunturissa, lumialueita oli vielä paljon ja muutama pelottavan oloinen lumisiltakin jouduttiin tarpomaan yli. Jalat olivat märkinä ja satoi jo kolmatta päivää.

Päivä 4: Jossain tunturissa – Ammarnäs

Kävelimme eteläisen Kungsledenin korkeimman paikan yli, maisemat olivat hienoja ja oli kiva päästä vähäksi aikaa pois hyttyspuskista. Ammarnäs näkyi jo kaukaa mutta kivikkoinen matka sinne tuntui kestävän ikuisuuden. Kävelimme vielä vähän ylimääräistä koska emme halunneet (minä en halunnut) skipata virallista Kungsledeniä, vaikka oikotie olisi ollut.

Ammarnäsissä olimme varanneet huoneen tunturituvalta, jossa on mm. ravintola. Saimme pestä pyykkiä ämpärissä. Koska vaatteita on mukana rajallinen määrä ja halusimme maksimoida puhtaiden vaatteiden osuuden jätimme pesemättä vain pitkät kalsarit/shortsit ja merinovillapaidat sekä takit. Näissä asusteissa ilman alusvaatteita menimme syömään ravintolaan, jonka ruoka maistui aivan taivaalliselta, puhumattakaan karpalogintonicista. Ammarnäs-cityssä on yksi kauppa sekä kalatarvikekauppa, jossa myydään myös vaellusruokaa – ja se on lisäksi baari. Niinpä menimme vielä kalakauppaan kaljalle ruoan jälkeen. Sieltä piipahdimme vielä kuuluisalle ”perunamäelle”, joka on äänestetty Ruotsin seitsemänneksi ihmeeksi jossain radioäänestyksessä. Olihan se kyllä mahtava näky kaikkien tuntureiden jälkeen.

Päivä 5: Ammarnäs – Rävfallsstugan – noin 21 kilometria

Ammarnäsista reitti jatkui ylämäkeen ja tunturiin. Vain yli 800 m korkeudessa pystyi pysähtymään hyttysten takia. Kun pysähtyi alkoi heti tietenkin satamaan. Koska tunturissa raportoidaan olevan aina tarpeeksi vettä emme kantaneet paljoa mukanamme, ja sitten jouduimmekin tarpomaan noin 10 kilometria ilman vettä. Meillä oli vedenpuhdistustabletteja mukana kaiken varalta, mutta puhdistettuamme niillä eräästä järvestä otettua vettä ne osoittautuivat filtteriä epäkäytännöllisemmiksi, sillä vedessä killui vaikka kuinka paljon minimaalisia hyönteisiä. Hemmettiin kaikki ne nettihuutelijat, jotka vannovat että tuntusissa nyt ei ainakaan tarvi kantaa filttereitä mukana, siellä on niin puhdasta vettä!

Tunturista kuljimme kauan alaspäin ja löysimme lopulta juoksevaa vettä. Näimme joen rannassa mökin, joka paljastui lukituksi saunaksi. Onni onnettomuudessa, matkakumppani törmäsi juuri pariskuntaan, joka oli hankkinut Ammarnäsin kaupasta avaimet Rävfallin mökkiin, ja kysyi halusimmeko saunoa heidän jälkeen. Puusaunassa, oltuamme viisi päivää ilman pesua. Totta hemmetissä. Rävfallet oli tähän mennessä pahin hyttyshelvetti, ja istuimme mökin sisällä kokkaamassa ruokaa. Myös mökki oli täynnä hyttysiä, ja ihan helvetin kuuma. Mukanamme oli olutta, jonka jäähdytimme voimakkaasti virtaavassa joessa ja hörpimme nopeasti saunan terassilla, koska siellä nyt ei vaan voinut kauaa istua. Joku kalastajaukko tuli keskeyttämään saunomisemme ja halusi tulla myös saunaan. Matkakumppanini oli lähes hysteerinen, kun ei voinut poistua illalla teltasta edes vessassakäyntiä varten hyttysten takia.

Päivä 6: Rävfallsstugan – Sjnulltje – Noin 25 km

Rävfallista matka jatkui järkyttävän jyrkällä nousulla, läähätin kuin henkihieverissä. Päästyämme ylös tunturiin oli pakko levähtää. Taisimme ylittää Norrbottenin rajan ja skoolasimme viskillä sille. Alaspäin tullessa alkoi sataa aivan kaatamalla, ja kävelimme jälleen polkua, joka oli järkyttävää puroa ja liejua. Välillä mentiin pusikoiden läpi. Sateen jälkeen näkyi vähän aikaa hieno sateenkaari. Sen jälkeen lähdimme ilmeisesti seuraamaan talvireittiä, koska jouduimme jollekin suolle, jossa jalat upposivat polviin asti mutaan. Samaan aikaan saavuimme myös lintujensuojelualueelle, joka oli pahin koko Kungsledenillä kokemamme hyttyshelvetti. Hyttysiä oli niin paljon että pysähtyminen oli mahdotonta, samoin esim. virtsaaminen. Oli myös aika kuuma ja pitkissä hihoissa ja hyttysverkoissa marssiminen keskellä suota oli täyttä tuskaa. Matka tuntui aivan loputtoman pitkältä. Tähtäsimme suojelualueen lopussa olevalle mökille, jossa ei tosin saanut yöpyä, mutta se tarjosi mahdollisuuden laittaa ruokaa. Sisällä oli jo pari ranskista, jotka olivat tietenkin lämmittäneet mökin kamiinan vaikka ulkona oli yli 20 astetta. Näinpä mökin sisällä oli noin 40 astetta ja hiki virtasi syödessä. Teltasta oli pakko syöksyä äkkiä hikisenä telttaan, eikä sieltä tehnyt mieli poistua ennen kuin aamulla oli pakko.

Päivä 7: Sjnulttje – Bäverholmen – Noin 10 km

Tämä oli lyhyempi päivä, saavuimme legendaariseen Bäverholmeniin jossa saimme heti vohveleita lakkahillolla, ja kaljaa. Olimme varanneet huoneen, joka sijaitsi ravintolan takahuoneessa, sekä saunan. Bäverholmenissa oli myös hiekkaranta joen vieressä, kävimme pulahtamassa saunasta jääkylmässä vedessä.

Syödessämme ja juodessamme aloimme jutella pariskunnan kanssa, joka oli myös kävelemässä koko Kungsledeniä. Heillä oli samanlaisia kokemuksia kuin meillä hermojen menettämisestä hyttysten ja erityisesti linnunsuojelualueen kanssa. He innostuivat kuullessaan että Bäverholmenissa on pesukone, ja halusivat käyttää sitä meidän jälkeemme. Me joimme muutaman kaljan ja viinin, ja nukuimme kuumassa huoneessa, jossa hyttystentappomyrkky aiheutti puolikuolleina sätkivien hyttysten ininää läpi yön. Matkakumppanini oli aivan innoissaan kun oppi paikallisilta tavan tehdä hyttysansan kevytversio: Thermacell-tabletti kaljatölkin päälle, tölkkiin reikä ja tölkin sisään tuikkukynttilä.

Päivä 8: Bäverholmen – Tunturi ennen Jäkkvikkiä

Bäverholmenista voi fuskata 8 kilometria ja ottaa kyydin Adolfströmiin veneellä, mutta me kävelimme koko hyttysten täyttämän metsän aika nopeasti. Adolfströmissä on mitä persoonallisin kauppa, joka myy mm. 50-luvun henkisiä kitch-tuotteita, tuoretta leipää ja vaellustarvikkeita. Löysimme sieltä kaiken mitä halusimme, ja saimme vielä kahvia ja tuoretta pullaa. Ostin myös leivän sekä sipsejä, jotka ovat mitä täydellisintä vaellusruokaa keveys-kalorimäärä -suhteeltaan. Matkakumppani rakensi hyttysansan ja se toimi. Kiipesimme myös viereiselle kukkulalle, jonka nimesimme Bäverbergetiksi.

Päivä 9: Tunturi ennen Jäkkvikiä – ranta ennen Vuonatjvikkiä – noin 20 km

Tunturista kävelimme alas Jäkkvikiin, jonne olimme lähettäneet itsellemme paketin. Mukana oli aivan liikaa vessapaperia, ruokia, juomia ja tavaraa joka sai reppumme painavemmiksi kuin aiemmin. Muutama kilometri Jäkkvikistä oli 300 metrin soutu lahden yli. Matkakumppanini soututaidot osoittautuivat olemattomiksi, ja vene pyöri 360 astetta ympäri pari kertaa ennen kuin astuin itse airoihin. Sain myös veneen pyörimään ympäri kerran, kun siinä ei ollut edes pitimiä airoille, ja virta oli kohtuullinen. Onnistuin kuitenkin jotenkin saamaan veneen vastarannalle, ja päätimme ottaa pidemmille vedenylityspaikoilla jatkossa maksullisen venekyydin, niissä kun ylitys on 3 tai 4 kilometria 300 metrin sijaan ja kestäisi meiltä varmaan 10 tuntia ylittää.

Jäkkvikin jälkeen oli metsäistä maisemaa, ja satoi tietenkin niin perkeleesti koko ajan. Todella hermojariistävää. Sade ei onnistunut kuitenkaan häätämään kaikkia hyttysiä, joten tämä oli yksi v-mäisimmistä vaelluspäivistä. Loppumatka oli jyrkkää alamäkeä rantaan, jossa yövyimme, sillä olimme tilanneet saamelaiskuljetuksen vastarannalle aamulla.

Päivä 10: Vuonatjviken – random-tunturi jossain

Päivä alkoi venekyydillä, mikä oli oikein miellyttävää, sillä saimme istua sisällä veneen hytissä. Aloimme vaeltaa ylämäkeen metsäistä reittiä, ja sitten alkoi koko päivän kestävä sadehelvetti. Tällä reittiosuudella ei myöskään ole yhtään taukotupaa, joten pakoon sateelta ei päässyt. Reitti oli todella mutaista ja kivikkoista, ja edistyminen oli hidasta. Jouduimme taukoilemaan sateessa, koska se vain ei loppunut tarpeeksi pitkäksi aikaa. Saavuttuamme ylös tunturiin olimme ihan loppu. Maisema oli todella maagista, kuin suoraan Taru sormusten herrasta. Valitettavasti sää oli sen verran perseestä ja kylmä etten viitsinyt ottaa montaa kuvaa, ja ne jotka otin ovat aivan paskoja ja niissä näkyy vain sumua. Pystytyimme teltan tuuliseen paikkaan ja laitoimme isoja kiviä telttakiilojen painoksi. Teltta lepatti tuulessa järjettömästi koko yön muttei onneksi lähtenyt lentoon.

Päivä 11: Random-tunturi – Toinen random-tunturi

Kävelimme saamelaisalueella, joka oli ihan kaunista, mutta satoi taas vettä vähän väliä. Näimme Bäverholmenin pariskunnan teltan, olemme törmäilleet heihin pari kertaa matkan varrella. He tuntuvat kävelevän samaan tahtiin kuin me, mutta he kävelevät yleensä myöhään illalla ja jopa yöllä, kun taas me aloitamme yleensä vaelluksen aikaisin ja lopetamme ajoissa illalla. Meikäläiselle iski vesiripuli. Sitten huomasin että hyttysverkko oli tipahtanut jonnekin. Mahtava kombo hyttys- vesisadehelvetissä. Pystytimme teltan jonnekin tunturiin aivan rättiväsyneinä. Juuri silloin porotokka käveli teltan ohi. Aamulla oli varmaan kaksi astetta lämmintä ja minun telttani puoleinen absidi oli romahtanut niin että kaikki teltan ulkopuolella olevat tavarat olivat litimärkiä.

Päivä 12: Tunturi – Kvikkjokk

Nousimme ylös jo kello 6, koska emme olleet jaksaneet kävellä edellisenä päivänä niin pitkälle kuin aioimme, ja halusimme ehtiä päivän toiseen venekuljetukseen kohti Kvikkjokkia. Marssimme hullun lailla, mutta onneksi tämä väli olikin suhteellisen helppokulkuista, ehkä helpoin koko matkalla, lukuunottamatta viimeistä muutaman kilometrin jyrkkää alamäkeä kohti venepysäkkiä. Polvet ovat todella koetuksella varsinkin kun yrittää marssia polkua niin nopeasti kuin mahdollista. Pysäkin vieressä on mökki, mikä oli tarpeen, sillä metsä oli aivan täpötäynnä hyttysiä. Tapoimme ehkä noin 967 hyttystä mökin sisällä hyttysansalla, ja katsoimme kun ne pyörivät ja sätkivät järjettömästi ennen tuskaista kuolemaansa.

Oli satanut niin paljon että koko venelaituri oli veden alla. On kuulemma satanut enemmän kuin 40 vuoteen tänä kesänä. Mikä mahtava tuuri sään suhteen. Hermot ovat todella koetuksella tällä vaelluksella.

Venekyyti oli aika hieno kulkien omituisen solan läpi. Perillä Kvikkjokkissa kävimme syömässä tunturiasemalla ja sitten kävelimme etsimään mökkiä, jonka olin varannut Airb’n’b:stä, sillä siinä oli sauna. Emme meinanneet löytää mökkiä, mutta lopulta se löytyi ja pääsimme pesemään pikimustia vaatteitamme ja kuivattamaan niitä saunassa. Kävimme myös illallisella Kvikkjokkin tunturiaseman ravintolassa, joka oli lähes yhtä hyvä kuin Ammarnäsissä. Tietenkin Bäverholmin pariskunta oli taas saapunut paikkaan yhtä aikaa, ja juttelimme heidän kanssaan saaden vertaistukea jälleen kerran hirveisiin kokemuksiimme.

Päivä 13: Kvikkjokk – Sarekin kansallispuisto

Aloitimme vaelluksen myöhään odottaen sateen loppumista. Katsoimme paskaa tv:tä, jota ei ole todellakaan ikävä (minulla ei osin edes ole tv:tä, mutta huonoa ohjelmaa pääsee silti katsomaan kyllikseen tavallisessa elämässä). Tämän päivän vaellus oli taas ihan helvettiä, aivan kivikkoista polkua, joka oli muuttunut joeksi. Vaellus on kyllä ylittänyt ja alittanut monia odotuksia, se ei ole ollut yhtään niin leppoisaa kuin vaelluksen kuvittelee olevansa. Minulle oli myös tullut joku jalkasieni, jonka johdosta varpaista irtosi nahka. Jalat kun ovat märkinä koko valveillaoloajan, aamulla joutuu laittamaan litimärät ja hikiset sukat jalkaan. Ei mitkään mahtavat olosuhteet jalkojen terveydelle. Onneksi mukanani oli vielä Jäkkvikistä tuotua viiniä, jota joimme gorgonzola-pastan höystöksi teltassa keskellä Sarekin kansallispuistoa.

Päivä 14: Sarek – Aktse

Sarek oli aika vaikeakulkuista, polkujen päälle oli kaatunut puita, ja voin kuvitella että Kungsledenin ulkopuolinen osio on vielä vaikeakulkuisempaa. Kävelimme todella kivikkoisen tunturin yli, ja pidimme taukoa taukotuvassa, jossa oli aika monta taukoilijaa, mukaan lukien Gröna Bandetia -kävelevä mies, jolla oli aika painava rinkka – mm. paistinpannu mukana. Suurimmalla osalla vaeltajista on todella painavat rinkat ja kunnon vaelluskengät. En usko että ne tekevät vaelluksesta helpompaa. Oma reppuni on yleensä alle 10 kg kaikkien ruokien ja veden kanssa, ja kävelen polkujuoksukengissä, jotka ainakin periaatteessa ehtisivät kuivua yön aikana, jos joku yö ei sataisi vettä (ei ole tapahtunut vielä tähän mennessä, mutta sisätiloissa ne ovat kuivuneet siihen saakka että taas lähtee ulos). Juuri upean Rapadalenin yllä kävellessämme oli tietenkin niin sumuista ettemme nähneet mitään. Kävelimme todella nopeasti ehtiäksemme Aktseen menevään veneeseen. Maksoimme ensimmäistä kertaa yöpaikasta Aktsessa, ja saimme tehdä ruokaa oikeassa keittiössä. Kävin myös jääkylmässä ulkosuihkussa, jossa hyttyset purivat koko ihon pinta-alan noin 4 minuutissa.

Päivä 15: Aktse – Tunturi

Päivän vaellus oli yksi reitin kauneimmista, ja telttapaikkamme todella upea, vaikka siellä tuulikin kieltämättä jälleen kerran paljon. Mökissä tapasimme omituisen vaeltajan, joka oli kävellyt yksin Sarekissa ja kuvaili kokemusta hirveästi. Hän ei ollut ennen vaeltanut, ja oli nyt lähtenyt yksin kävelemään keskelle ei-mitään, jossa ei ole minkäänlaisia vaellureittejä. Hän ontui niin pahasti, ettei ollut varma pystyisikö kävelemään jäljellä olevat 9 kilometria Saltoluoktaan seuraavana päivänä.

Päivä 16: Tunturi – Saltoluokta

Tämä päivä taisi olla koko vaelluksen ainoa aurinkoinen päivä. Hyvää tuuria, koska se oli myös syntymäpäiväni. Vaelsimme vain 9 kilometria, joka oli pääasiassa alamäkeä, ja maisema oli upeaa. Saltoluokta on hieno taukopaikka, jossa on ravintola, kauppa, mökkejä, – ja puusauna, jonka saimme vuokrata. Minä uin alasti venematkujstajien kauhuksi järvessä, matkakumppani vähemmän uinti-intoisena ei tehnyt sitä. Kävimme hienolla kolmen aterian illallisella Saltoluoktan ravintolassa, jota entinen kämppäkaverini on aiemmin hehkuttanut. Se oli hehkuttamisen veroinen, koska se sekä koko Saltoluokta oli yksi koko vaelluksen kohokohdista.

Päivä 17: Saltoluokta – Jällivaara- Tunturi ennen Teusajaurea

Aamulla söimme aamiaisbuffetin ja otimme veneen Kebnatsiin. Sieltä meidän olisi pitänyt ottaa linja-auto Vakkotavareen, mutta koska olimme tottuneet siihen että kulkuneuvoilla on täällä vain yksi suunta emme kummemmin kyselleet bussin päämääriä, vaan istuimme tyytyväisinä mukana, kunnes tajusimme että matka oli kestänyt jo tunnin vaikka sen piti kestää puoli tuntia. Selvisi, että bussi oli matkalla Jällivaaraan – 150 kilometria Kebnatsista. Tarkistimme, että sieltä lähtisi bussi takaisin parin tunnin päästä saapumisestamme, joten ei muuta kuin Jällivaara -cityyn ja syömään paikalliseen Sibyllaan. Olimme ylionnellisia tästä ylimääräisestä ateriasta. Lisäksi bussikuski ei veloittanut koko matkasta mitään, sillä ”lippuautomaatti on muutenkin rikki”, joten saimme ilmaisen bussikyydin. Valitettavasti tämä aiheutti myös sen, että jäimme hieman jälkeen suunnitellusta aikataulusta, ja kävelimme vain pari tuntia koko päivänä.

Päivä 18: Tunturi – Oikopolku Singi-tuvan lähellä

Kävelimme tunturissa, ja seuraavalle järvelle, jonka ylittäisimme moottoriveneellä. Sisällä taukomökissä kohtasimme taas Bäverholmenin pariskunnan. Uskomatonta että onnistuimme tapaamaan heitä kerta kerran jälkeen random paikoissa reitin varrella. Ylitimme järven yhdessä. Oli aika aallokkoista ja järvestä roiskui vettä aika paljon osan matkustajista päälle. Hermot meni hyttyshelvetissä, ja juoduimme matkan ensimmäiseen riitaan. Yövyimme vähän matkaa Kungsledenillä vaihtoehtoisella reitillä joka menee suoraan Kebnekaiselle. Satoi vettä taas niin perhanasti. Retkipatjani poksahti niin että jalkaosa on jättimäinen pallo, kun kaikki ilma valuu sinne. Jouduin siis tämän jälkeen nukkumaan 5 mm retkipatjalla, joka minulla oli onneksi myös mukana.

Päivä 19: Oikopolku – Kebnekaisen asema

Luulin että reissun helvetillisin päivä oli koettu, mutta tämä taisi olla helvetillisin. Ensin kävelimme kaunista reittiä kohti Kebnekaisea, ja söimme lounasta hienossa laaksossa. Sitten pilvet alkoivat kertyä nopeasti ympärille, ja ehdimme hädin tuskin pakata lounastarvikkeet kokoon ennen kuin sadehelvetti alkoi taas. Jouduimme lisäksi kahlaamaan aikamoisia jokia. Koko reitti Kebnekaiselle asti oli kivikkoinen joki, ja oli vaikea välillä nähdä missä sen pitäisi kulkea. Kuljin välillä reisiin asti yltävien jokien läpi. Marssin hermot menettäneenä niin nopeasti että toisesta suunnasta tulevat turistit olivat ihmeissään. Matkakumppanini tallusteli huomattavasti hitaammin, hän on jollain käsittämättömällä tavalla paljon nopeampi ylämäissä mutta huomattavasti hitaampi tasaisella maalla ja alamäissä.

Kebnekaisen asemalla oli helvetisti telttoja ja porukkaa. Menimme sisään ja yritimme tilata olutta, mutta sitä myytiin vain niille joilla oli istumapaikka. Yritimme fuskata istumalla lattialla, mutta kassalla ilmaistiin, että istumapaikan täytyy olla tuoli. Lopulta saimme puoliväkisin paikan pelottelemalla jonkun tyypin pois viittomakielisestä porukasta, joka oli näreissään siitä että me olimme pyörineet heidän pöytänsä vieressä kuin naakat. Joimme heti monta olutta tyhjään mahaan, mikä on aina hieno idea. Ruokaa kun ei nimittäin myyty niille, joilla ei ollut varausta. Saimme myös täydennystä ruokavarastoomme varustekaupasta. Uutta retkipatjaa sieltä en löytänyt.

Pystytimme teltan mahdollisimman kauan asemalta, vaikka porukkaa oli silti joka suuntaan niin paljon että yksityinen vessakäynti oli mahdottomuus.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…

Suositeltu

Kungsleden 2020 varustelista

Viikonloppuna teimme ”shakedown-vaelluksen”, eli pidemmän vaelluksen kenraaliharjoituksen, jolle otetaan mukaan samat varusteet, jotka aikoo ottaa mukaan pidemmälle vaellukselle. Saimme erinomaisen harjoitussään, sillä koko viikonlopun satoi ihan hemmetisti, kengät olivat märkinä ja hyttysiäkin oli sen verran että joutui käyttämään hyttysverkkoa.

Koska olin hankkinut jo paljon varusteita PCT:lle, ja vaellan muutenkin juuri nyt joka viikonloppu, en joutunut ostamaan hirveästi uusia tarvikkeita tätä vaellusta varten. Kungsledenin varustelistani on vähän painavempi, koska sää voi olla kylmempi, joten mukana on vähän enemmän vaatteita, enkä ole viilannut grammaa ihan niin hc:sti kuin olisin tehnyt pidemmällä vaelluksella, jossa on kuljettava huomattavasti pidempiä päivämatkoja. Mukana on myös enemmän ns. luksustarvikkeita, kuten fyysinen kartta, jota en luultavasti kantaisi PCT:llä, koska sitä varten on olemassa erittäin hyviä kännykkäsovelluksia.

Iso kolmonen/nelonen

Reppu: Atompack 40+ – 40-litrainen reppu pehmustetulla lantiovyöllä, lantiotaskuilla ja load-lifterseillä
Patja: Thermarest Neo-Air xlite women’s – 168 cm pituisena täydellinen ilmapatja 166-senttiselle
Quilt: EE Enigma custom -17 C 950-täytteellä (olen vaelluksella aina jäässä öisin, joten päivitin makuupussin tähän superlämpimään quiltiin)
Teltta: Hilleberg Anaris, jonka sherpani lupasi kantaa, koska pidin sitä kohtuuttoman painavana. Otan mukaan varalta ylimääräisiä kiiloja

Lisäksi nukkumisjärjestelyissä ovat mukana:

Tyyny: Exped airpillow UL – olen nukkunut tarpeeksi kauan käyttäen poisliukuvaa varustepussia tyynynä, joten luksusvarusteenani on nyt tyyny
Makuupussin suoja: Rab Silk Neutrino – tänä vuonna stf-mökeissä on pakko olla mukana joku lakana, joten tilasin ultrakevyen linerin, toivottavasti se riittää

Päällä olevat vaatteet

Kengät: Altra Lone Peak 4,5 polkujuoksukengät
Paita: Tierra Correspondent – pitkät hihat suojaavat auringolta ja hyttysiltä, lisäksi paita on ruotsalaiselta valmistajalta, ja kuivuu nopeasti
Lippis: Joku random

Sukat: Merinovarvassukat
Gaitersit: Dirty Girl – suojaavat sukkia roskilta ja mudalta
Aurinkolasit: Omilla vahvuuksilla

Rintaliivit: Icebreaker – kevyet ja merinoa, joka ei haise niin karmivalle hikoillessa

GPS-kello: Suunto 9

Aluhousut: Flora Merino – ensimmäiset löytämäni alkkarit jotka eivät tunkeudu kävellessä persvakoon

Silmälasit: Ymmärrettävästi ei yhtäaikaa päässä arskojen kanssa, mutta lisäsin ne tähän listaan silti

Tuulitakki: Qechua Speed Hiking – halppistakki jonka löysin Decathlonista, painoa alle 100 g

Housut: Salomon Wayfarer Alpine – melko kevyet, lähes tuulihousumaiset vaellushousut.

Pakatut vaatteet

Takki: Patagonia puff – lämmin takki on käytännöllinen leirissä, ja lämpö-paino -suhteeltaan erinomainen. Synteettinen ei mene muodottomaksi kastuessaankaan

Tuulihousut: As Tucas – ultrakevyet tuulihousut, joita voi käyttää jos on vähän lämpimämpi sää, mutta silti suojautua hyttysiltä

Sadetakki: OR Helium II Men’s – ihan ok mutta kaipaisi säädettävää kiristintä huppuun

Sadekiltti: ULA – kätevämpi ja kevyempi kuin sadehousut, joita ei kuitenkaan jaksaisi pukea ja riisua

Buffi: Lightweight Merino Wool

Nukkumishousut: Svala leggins – kärsämäkeläistä laatutyötä

Nukkumispaita: Joku vanha XXL:stä ostettu merinopaita

Nukkumissukat: Kevyet merinosukat, joilla voi hätätilanteessa vaeltaa viimeisenä päivänä ennen sivistykseen saapumista

Aluhousut: Engel Merino tai Flora Merino -kahdet, en luota että saan niitä joka päivä kuivatettua

Hyttysverkko: Phoxx Mosquito Head Net – hyttisiä riittää pohjoisessa

Ekstra sukat: Halppismerinovarvassukat

Sadehanskat: Omm Kamleika, ei täydelliset mutta suojaavat vähän sateelta

Hanskat: Hellner Running Glove – fleecehanskat. Lisäksi lähetän ehkä Saltoluoktaan toiset hanskat Kebnekaiselle kiipeämistä varten.

Fleece: Montane Allez Micro – ultrakevyt fleece

Pipo: Kari Traa Merino

Keittiö ja ruoanlaitto

Keitin: Soto windmaster

Aterimet: Toaks Titanium-lusikka pitkällä varrella

Astiat: Wildo Fold-a-cup -kuppi ja lautanen, koska sherpa kantaa kattilan, niin etten voi itse syödä suoraan siitä kuten yksinvaelluksella teen

Pussi ruokia varten: ICA:sta ostettu pesupussi

Vesipullo: 1 – 1,5 litran kapasiteetti
Sytytin: Bic

Kaasua: 250 g kanisteri, pari ylimääräistä lähetetty paketeissa

Vedenpuhdistustabletteja: Micropure, varmuuden vuoksi

Veitsi: Deejo-miniveitsi

Lisäksi muutama kuivamuonapussi per päivä, pähkinöitä, patukoita, kuivattuja hedelmiä ja muuta popsittavaa, pikakahvia ja puurohiutaleita. Osa lähetetään paketteina Jäkkvikiin ja Saltoluoktaan. Matkan varrelta saa myös ostettua ruokaa rajallisista STF-kauppojen valikoimista, eli enempää kuin 4-5 päivän ruokaa ei tarvi kantaa kerralla mukana.

Elektroniikka

Powebank: Anker 10 000 mAh

Puhelin: Samsung S8 – toimii myös kamerana, kirjastona ja karttojen backuppina

Kuulokkeet: Jotkut halvat paskat Urbanearsilta

Latausjohdot puhelimelle, powerbankille ja gps-kellolle zip-lock -pussissa

Hygieniatuotteet

Aurinkorasva

Leukotape jalkojen teippaukseen + bleed stopper akuutteja nenäverenvuotoja varten (krooninen ongelma)

Hammasharja – sahattu pienemmäksi, jotta mahtuisi zip lock-pussiin

Hammastahna – minipakkaus

Käsidesi

Neula + lankaa

Huulirasva

WC-paperia pakattuna zip-loc -pussiin

Resorb-pusseja akuuttiin nestehukkaan

Vitamiineja: C + B12, sekä suolatabletteja

Korvatulpat – hyttysten ininää ja rasittavien ihmisten ääniä vastaan

Kynsisakset

Pinsetit

Hammaslankaa

Muuta

Vaellussauvat: Black Diamond trail Ergo Cork + kärkisuojat

Kakkalapio: Deuce of Spades – koska älä jätä p-aa näkyville luontoon!

Kynä + vihko

Silmälasikotelo

Suojapussi quiltille: Sea to Summit UL 13 litraa

Repun sateensuoja: Gossamer Gear Polyeten repun sisäpuolelle

Kartta: Friluftsatlas Kungsleden

Roskapussi

Lompakko: Ziplock-pussi

Ylimääräinen pullonkorkki – koska ne menee aina hukkaan

Pyyhe: Tätä en ota yleensä mukaan vaellukselle, mutta mahdollisia saunakäyntejä varten pakkasin mukaan pienen harsokankaan, jota voi käyttää myös huivina tai teltan kuivaamista varten.

Mukaan otettavaa ruokaa ja vettä ei yleensä lasketa ns. peruspainoon, mutta kantanen mukana noin litran vettä ja korkeintaan neljän päivän ruokavaraston. Kaksi ruoka-, juoma- ja provianttipakettia lähetimme eilen Jäkkvikiin ja Saltoluoktaan. Systembolagetin tuotteita voi myös tilata Ammarnäsiin ja Jäkkvikiin.

Koko lista painoineen (kyllä, jokaisen tavaran painon merkitseminen kuuluu kevytretkeilyn perusteisiin):

Koko päivitetty lista nähtävissä täällä: https://lighterpack.com/r/qyp25o