Suositeltu

PCT-tapaaminen

Viikonloppuna tapahtui kolme PCT:iin liittyvää asiaa: sain vaellusluvan hyväkyksyttyä, kävin PCT Sweden-tapaamisessa ja tein vuoden ensimmäisen ulkonayöpymisen.

Virallinen aloituspäiväni on nyt 24. kesäkuuta. Se tarkoittaa että aloitan Hart’s passilla Washingtonissa tuona päivänä, kävelen 45 km pohjoiseen Kanadan rajalla olevalle PCT-monumentille, ja sieltä lähden kävelemään takaisin kohti Meksikoa. En ole vielä kuullut toisesta henkilöstä, jolla on sama aloituspäivä, mutta heitä on enimmillään 14. Eräs ranskalainen oli saanut 25. päivä ja halusi mieluiten aloittaa jonkun toisen kanssa, koska pelkää lunta niin paljon.

Löysin myös sattumalta PCT Ruotsi-ryhmän, ja heillä oli sattumalta eilen tapaaminen, jonne menin mukaan. Paikalla oli noin kymmenen henkilöä entisiä ja tulevia PCT:n läpivaeltajia. Mukana oli myös eräs vaeltaja, jota olen seurannut Instassa pitkään, hän vaelsi ensin Kungsledenin, Te Araroan, sitten PCT:n, CDT:n (USA:n keskivaltioiden läpi menevä läpivaellus, Continental Divide Trail), ja aikoo vielä tänä vuonna kävellä Appalachian Trailin, eli suorittaa ”Triple Crownin”.

Oli todella inspiroivaa tavata ihmisiä, jotka eivät kysele miksi ihmeessä se reitti on pakko kävellä kokonaan. Heistä PCT:n käveleminen oli elämäämullistava kokemus, ja parasta mitä he olivat ikinä tehneet. Kuulimme myös aika kauheita juttuja reitiltä, mm. kuinka eräs bussiin tullut mummo oli oksentanut kun siellä olevat vaeltajat olivat haisseet niin pahalta, tai kuinka vaeltajat joutuivat odottamaan reitin varrella viikkokausia lihasrasitusvamman takia. Myös kauheista jokienylityksistä ja lumimääristä puhuttiin, useimmat näitä koskevat enemmän NoBoja kuin meitä SoBoja. Paikalla ei ollut yhtään muuta SoBoa, en ole vielä kuullut kenestäkään ruotsalaisesta, joka olisi menossa siihen suuntaan. Suomalaisia on tietääkseni menossa ainakin kaksi.

Olen lukenut reitistä niin paljon, että aivan täysin uutta tietoa en saanut vaeltajilta. Oli kuitenkin todella inspiroiva tavata heitä, istua jämähdin samaan paikkaan 4,5 tunniksi enkä halunnut edes käydä vessassa, koska en halunnut missata yhtään PCT-juttua. Aihealueet liipaisivat myös CDT:tä. Aloinkin miettiä onkohan kukaan suomalainen vaeltanut CDT:ia?

Tärkein illan aikana painotettu juttu oli se ettei kannata ylisuunnitella vaellusta, esim. kuinka monta kilometria päivässä kävelee. Alussa ei ainakaan kannata kävellä yhtään liikaa, vaan ottaa rauhallisesti (SoBoilla tosin aikapainetta on hieman enemmän, ja korkeuserot astuvat kuvioihin heti ensimmäisenä päivänä). Myös ruokapaketteja ei kannata lähettää liikaa, koska paketin päämääränä olevaan kaupunkiin saapuu kuitenkin aina joskus lauantai-iltana, ja posti on kiinni sunnuntaisin.

Myös Post-Trail Depression eli vaelluksenjälkeinen masennus tuntuu olleen jokaisella. Yksi vaeltajista oli matkustanut t-banalla kotiintultuaan, menettänyt hermot kahden pysäkin jälkeen ja poistunut metrosta ulos itkemään. Kun reitillä ei ollut kenenkään mukaan yhtään päiväää joka olisi ollut ahdistava tai surkea, vaikka joitakin stressaavia asioita tapahtuikin. Toisin kuin arkipäivässä.

Eilen aloitin Nuku yö ulkona-haasteen, jossa nukutaan joka kuukausi vähintään yksi yö ulkona. Koska en ollut ehtinyt tammikuussa ulos nukkumaan iski hieman paniikki, kun viikonloppu oli kuukauden viimeinen. Telttojeni puuttuvat osat eivät vieläkään ole tulleet USA:sta, joten jouduin lainaamaan työkaverin paskan halpisteltan. En jaksanut lähteä PCT-tapaamisesta kauempaa iltamyöhällä, vaan kävelin lähettyvillä olevaan Flottsbron hiihtokeskukseen (joka on nyt lumenpuutteesta johtuen kiinni) ja nukuin siellä. Läpikulkemallani alueella puskaraiskattiin viime viikonloppuna nainen, joten olin hieman paranoidi kun kävelin pimeän metsän läpi ulkona. Raiskaajat onneksi harvemmin jaksavat vaeltaa uhrinsa perässä pitkästi metsiin, vaan tyytyvät raiskailemaan kotona ja kaupunkialueilla. Minulla oli kuitenkin mukana puolustussuihke, jolla voi täräyttää mahdollista hyökkääjää naamaan ja värjätä tälle muutamaksi päiväksi uv-värit naamaan.

Maa oli jäässä, joten en saanut teltan kiiloja kiinni maahan (enpäs ole ennen pohtinutkaan miten jäisessä maassa saa ei- itsestäänseisovan teltan pystyyn). Teltta lepatti sitten kivasti yöllä yltyvässä tuulessa, ja katosta tipahteli päähän vesitippoja, joita muodostui kondensaation takia.

Toivottavasti tämä oli viimeinen halpisteltassa yöpymäni yö ja saan omat telttani kuntoon helmikuun aikana!

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 15:1, 16:2 ja PCT-vinkkejä

Viime viikonloppuna liityin taas Meetup-vaellusryhmän tapaamiseen, jossa vaellettiin Sörmlandsledenillä. Ryhmä on vaellusryhmä, jonka tapaamisiin saa vapaasti osallistua, ja jonka tapaamisia saa myös vapaasti järjestää jos huvittaa. Tämän vaelluksen ukrainalainen vetäjä on himovaeltaja, joka kävelee yleensä ihan järjetöntä vauhtia, joten ajattelin että hänen järjestämälleen vaellukselle osallistuminen on hyvää treeniä. Aloitimme ja päätimme tämän 35 kilometrin vaelluksen Läggestan asemalle, jonne pääsee Tukholmasta SJ:n junilla.

Vaelluksella oli myös yksi vaeltaja, joka oli juuri tullut PCT:n läpivaellukselta. Haastattelin tietysti häntä varusteista, kokemuksista ja suosituksista. Hän sanoi kadehtivansa minua, koska minulla vaellus oli vielä edessä. Tuollaisen vaelluksen jälkeen ei pysty lopettamaan vaeltamista ainakaan heti, vaan hän oli suunnitellut heti uusia lyhyempiä vaelluksia.

Ainakin seuraavia kokemuksia hänellä oli reitiltä:

  • Tarppi riitti hyvin majoitukseksi, paitsi Washingtonissa (jossa sataa aina vettä ja/tai lunta). Suuren osan reitistä hän nukkui taivasalla. Hän käytti itse asiassa ponchotarppia, mikä on aika ekstremeä.
  • Yksi karhuhavainto ja useita kalkkarokäärmeitä. Ei puumahavaintoja, yksi punailves. Eläimet reitillä eivät ole vaarallisia. Ihmiset ovat asia erikseen.
  • Hanki kevyemmän mallin karhukanisteri Sierralle jos mahdollista, vaikka se onkin kalliimpi. Kanisterin voi vuokrata Kennedy Meadowsista ja jättää Sierra Cityyn.
  • Aloita aiemmin. Tämä vaeltaja oli aloittanut vaelluksen vasta toukokuun puolivälissä ja suorittikin sen neljässä kuukaudessa, huolimatta giardiasta ja jostain ”henkisistä syistä” jotka pakottivat hänet välillä pois reitiltä. Koska hän ei filtteroinut vettä giardiaa voikin reitillä odottaa, se on todella yleinen. Itse aion filtteroida tai käyttää puhdistustabletteja kaikkia juomavettä varten. Hänestä reitin aloittaminen huhtikuun alussa tai maaliskuun lopussa on liian aikaisin, koska silloin vain jumittuu jonnekin odottamaan Sierran lumimyrskyjen loppumista.
Kuva: PCTOregon
  • Käy vaeltamassa Yosemiten-kansallispuistossa. Vaikka PCT sivuaa osittain Yosemitea kuulemma parhaita paloja ei itse reitillä näe. Hän kuitenkin suositteli ehdottomasti olemaan kiipeämättä vaaralliselle Half Dome-vuorelle, josta tipahtaa joku vuosi kuoliaaksi pari ihmistä.
  • Mikään ruoka ei riitä lopulta. Hänelle ”vaeltajannälkä” iski kunnolla Sierra Nevadan jälkeen, tällöin hän söi ruokansa puolessa ajassa siitä mitä oli suunnitellut. Kuitenkin hän laihtui 15 kiloa matkan aikana (giardialla voi olla osuutta asiaan, laihduin itse 10 kiloa kahdessa viikossa Intian-reissulla kun minulla oli mahdollinen giardia). On mahdotonta kantaa tarpeeksi ruokaa mukanaan, jos tankkauspaikkojen välillä on esimerkiksi 6 päivää.
  • Itsensä etukäteen lihottaminen on hyödytöntä. Tätäkin joku vaeltaja oli yrittänyt, joutuen keskeyttämään vaelluksen 2 viikon jälkeen koska oli niin huonossa kunnossa. On tärkeämpää treenata vaeltamista kuin koittaa väkisin saada varakiloja matkalle – ne joutuu kuitenkin kantamaan mukanaan, mikä taas puolestaan kuluttaa enemmän kaloreita.
  • Cold-soaking on itsensäkiduttajille. Tämä vaeltaja kantoi mukanaan pientä keitintä koko matkan, ja niin itsekin aion tehdä, vaikka monet vaeltajat vain ”kylmähauduttavat” ruokansa jossain muovikanisterissa säästääkseen keittimen painon.
  • Hän suositteli myös useita kaupunkeja, joista en muista puoliakaan. Ainakin North Sierra city ja Big Bear olivat hyviä, Mike’s placea kannattaa välttää koska siellä on erittäin epäystävällistä väkeä – toisaalta paikka on ainoa paikka josta saa haettua vettä ennen pitkää Mojaven aavikkoa. Myös monet postikonttorien työntekijät vaikuttivat epäystävällisiltä.
  • Ruokapaketteja ei tarvi lähettää vielä Californiassa, mutta sen jälkeen ilmeisesti kannattaa, koska reitti kulkee vain pienten paikkojen/kylien läpi, ja niissä on rajoitettu valikoima ja ylihinnat. UPS on parempi kuin USA:n postilaitos, ja myös Amazonista voi tilata ruokapaketteja odottamaan seuraaviin pysähdyspaikkoihin.
  • Monille vaeltajille PCT on vain pubikierros, joten monet vaeltajat vetävät paljon viinaa ja huumeita reitillä. Kuulostaa raskaalta yhdistettynä 4300 km vaellukseen, mutta nuorena jaksaa…
  • Vaikka reitillä kulkee melko paljon porukkaa (tänä vuonna koko reitin käveli noin 1000 ihmistä) kaikki päätyvät jotenkin kävelemään samaan tahtiin, joten voi olla ettei pohjoispäässä näe päiväkausiin ketään nobo:ja (pohjoiseen päin käveleviä), koska he kävelevät samaan tahtiin päivän tai pari edellä tai jäljellä. Jos pysähtyy esim. johonkin kaupunkiin voi yhtäkkiä tavatakin ihmisiä, jotka viimeksi tapasi 3000 km aiemmin.
  • Ihmisten ystävällisyys on aivan ällistyttävää (paitsi esim. postin ja Mike’s placen työntekijöiden). Polkuenkelit järjestävät ruokaa ja juomaa keskelle metsää vaeltajia varten, kuskaavat heitä ilmaiseksi ja usein esim. ravintolassa seuraavan läpivaeltajan ruoka on jo valmiiksi maksettu. Monet enkelit kuskaavat vaeltajia ilmaiseksi, majoittavat heitä kotonaan, laittavat näille ruokaa ja pesevät jopa näiden pyykit.
  • Jos pystyy kävelemään 30 kilometria päivässä pystyy kävelemään koko reitin fysiikan puolesta. Reitin aloittaa monta amerikkalaista, jotka eivät ole eläissään kävelleet metriäkään ja joilla on aivan liian painavat reput. Koska tämä vaeltaja pystyi kävelemään alussa 30 kilometrin päiviä, käveli hän loppumatkasta 50-60 kilometrin päiviä. 9-10 tuntia treeniä päivässä tekee ihmeitä kunnolle.

Kaiken kaikkiaan tämän vaeltajan sanat vahvistivat sitä mitä olin jo aiemminkin lukenut reitistä, mutta hän uskoi ettei minulla olisi ongelmaa jaksaa vaeltaa reittiä – jos ei iske joku vamma, esim. yleinen nilkan nyrjähtäminen tai henkinen romahtaminen, joka ilmeisesti iskee aina jossain Pohjois-Kalifornian tai Oregonin paikkeilla.

Suositeltu

”Eikö sinua pelota naisena” ja muut kysymykset – FAQ Pacific Crest Trail

Koska usea ei ole koskaan kuullutkaan läpivaelluksesta tai PCT:sta, tässä vastauksia muutamiin kysymyksiin, joita minulle on esitetty useastikin.

Kenen kanssa sinä sinne menet? Lähteekö sinne muita? YKSINKÖ sinä sinne menet?!?!?

Jep, me myself and I. Enpäs ole sattunut löytämään seuraa joka haluaa vaeltaa yli 4000 kilometria, ja jonka kanssa haluaisin vaeltaa yli 4000 kilometria. Mutta no worries, NoBo (pohjoissuuntaan menevät) sesongin aikana reitillä ei voi välttyä muilta vaeltajilta, sillä päivää kohti myönnetään 50 reitin aloituslupaa – ja tämä kiintiö on yleensä aivan täynnä maalis-toukokuu – akselilla. Yleensä leiriytymispaikat ovat ainakin alkureitillä niin täynnä porukkaa että telttapaikan löytäminen on vaikeaa, ja reitti käy suositummaksi joka vuosi.

Entä jos sinulta ryöstetään lompakko?

En aio ottaa lompakkoa, se on turhaa painoa. Pankkikortti vedenpitävään pussiin ja varakortti matkaan. Backup-henkilölle ehkä kirjautumistunnukset mobiilipankkiin. Onhan tässä nyt hitto vieköön Lähi-Idässäkin selvitty! (Tosin, tilastollinen fakta, USA on vaarallisempi)

Entä jos sinun silmälasisi hajoaa? Kai nyt otat varalasit mukaan!

Läpivaelluksella tärkeintä varusteiden kanssa on yrittää pitää ne niin kevyinä kuin mahdollista. Ylimääräisille varavarusteille ei ole sijaa. Minulla on silmälasien lisäksi aurinkolasit vahvuuksilla. Piilolaseja en pysty käyttämään.

Eikö sinua pelota? Eikö sinua pelota lähteä NAISENA YKSIN tuollaiselle reissulle? Kyllä olet rohkea! MINÄ en kyllä viitsisi tollaiselle lähteä!

Tuntemattomien asioiden pelkääminen kuuluu ihmisen luontaisiin ominaisuuksiin. Minusta mikään ei ole pelottavampaa kuin elämätön elämä, viettää se istuen konttorissa ympäri vuoden. Naissukupuolella ei ole tilastollisesti suurempi riski tulla kolkatuksi amerikkalaisilla vaellusreiteillä kuin miehillä, joten koko kysymys on epärelevantti ja perustuu stereotypioihin naisesta heikompana sukupuolena. Naisten keho itse asiassa soveltuu keskimäärin hyvin pitkän matkan juoksuun ja kävelyyn, ja PCT:n aikaennätys on naisen hallussa, jos sukupuoli nyt on jonkun mielestä tärkein tekijä sen määrittämisessä voiko ihminen vaeltaa vai ei.

Onko seksuaalisen väkivallan pelko se sukupuolittunut tekijä, jonka takia juuri naisten pitäisi välttää yksin vaeltamista? Millä todennäköisyydellä raiskaaja etsii uhrinsa vaellusreitillä, eikä esimerkiksi kaupungissa? Suurin osa raiskaajista on raiskatun tuttavia, yleensä mies, poikaystävä, ex-partneri tai muu lähituttava. Suurin osa raiskauksista tapahtuu kotona. Jos naiset jättävät asioita tekemättä väkivallan pelon takia, eikö väkivalta ole juuri silloin onnistunut alistamaan naisen ja rajoittamaan tätä? Suurin osa raiskaajista on miehiä, miksi miehiltä ei kysytä ennen vaellusreissua: ”Eikö sinua pelota että raiskaat jonkun siellä?”

Aiotko nähdä jotain nähtävyyksiä?

PCT on yksi maailman kauneimmista vaellusreiteistä, joten niin voi sanoa. Koska päivässä on käveltävä keskimäärin noin 30 kilometria, reitiltä poikkeamisia ei kauheasti ehdi harrastaa. Reitti kulkee kuitenkin useiden kuulusien paikkojen ohi, esim. Eagle Rockin, Timberline Lodgen, Crater Laken, Yosemiten kansallispuiston, ja jopa Twin Peaksin metsien sekä Double R:n kahvilan lähistöllä. Suurin osa nähtävyyksistä on luonnonnähtävyyksiä, esim. kansallispuistoja, tulivuoria tai vesiputouksia.

Voinko tulla mukaan viikoksi? Voinko tulla vierailemaan reitille?

Muutama kaveri on ilmoittaunut että tulee moikkaamaan minua reitille. Kaunis idea, mutta kuten sanottu joka päivä on käveltävä keskimäärin 30 kilometria. Tämä ei jätä siis aikaa kaupungeissa hengailuun. Loppumatkasta päivän kilometrimäärä voi olla jopa 40 tai 50 kilometria. Jos siis aikoo hengailla kanssani on vaellettava tämä määrä päivässä – vuoristoista reittiä. Alkumatkasta on vaikea saada vaelluslupia, joita reitille tarvii, koska reitti on niin täynnä. On myös mahdoton arvioida missä kohtaa 4300 km pitkää reittiä olen minäkin päivänä tai viikkona. Jos vierailja liittyy reitille esim. heinäkuussa, olen tuohon mennessä kävellyt joka päivä 3-4 kuukautta 8-10 tuntia päivässä – voi olla aika vaikea jaksaa saman verran, jos ei itse ole treenannut viimeisten kuukausien aikana yhtä paljoa. Koska saan olla maassa vain 6 kuukautta, reitin jälkeenkään ei ole todennäköisesti aikaa jäädä hengailemaan Yhdysvaltoihin. Joten tervetuloa mukaan matkalle, mutta en pysty hidastamaan tahtia tai pitämään päivien taukoa, jos meinaan Kanadaan ajoissa.

Etkö voi matkustaa reitille laivalla?

Tämäkin olisi hienoa, mutta Tukholmasta San Diegoon ei ole ihan suoraa laivayhteyttä. Jos lähtisin esim. New Yorkiin laivalla ja sieltä maateitse koko maan halki San Diegoon, joutuisin varamaan matkaan ainakn 3-4 viikkoa enemmän aikaa/suunta, puhumattakaan budjetin laajentamisesta. On muutenkin hankala saada töistä vapaata puoli vuotta, joten tämä ehkä tekee asiasta hankalamman. Puhumattakaan siitä että olisin puolikuollut jo aloittaessani vaellusta.

Mitä siellä syödään? Eihän siellä voi kovin monipuolisesti syödä? Ei kai sinulla ole vara laihtua!

Kaupungeissa pääsee ravintolaan ja kauppaan, eli noin päivänä parina viikossa, mutta muuten mukana on kannettava ruokaa muutaman päivän tarpeisiin. Yhdistettynä päivittäiseen kävelymäärään ruoan pitää olla mahdollisimman kaloripitoista. USA:ssa on tarjolla paljon kuivattua ruokaa, lisäksi mukana pitää olla runsaasti kevyitä raskaskalorisia välipaloja kuten pähkinöitä ja patukoita. Itselle voi lähettää myös paremmin varustetuissa kaupungeissa postin kautta kuivaruokaa seuraavaan postiin. Suurin osa vaeltajista laihtuu jonkin verran, mutta ehkä tärkeämpää kuin lihottaa itsensä reittikuntoon on olla mahdollisimman hyvässä kunnossa ennen reitin aloittamista. Jos tahallaan hankkii kymmenen ekstrakiloa ennen reittiä ne on myös kannettava mukana kävellessä. Aion kuitenkin sijoittaa ja panostaa syömiseen, enkä elää patukoilla tai kylmällä ruoalla kuten jotkut ”stupid light” -vaeltajat tekevät – ja näyttävät keskitysleirin vangeilta Manning Parkiin saapuessaan.

Kai sinä otat aseen mukaan?

Tätä kysymystä esitetään amerikkalaisilla keskustelupalstoilla paljon. Kumpaanhan on suurempi riski, että joku pöljä amerikkalainen ampuu vahingossa toisen mukaansa ottamalla aseella, vai että kimppuun hyökkää karhu joka on pakko ampua?

Kai sinulla on kunnon vakuutus? Joka kattaa ruumiskuljetukset ja muut?

Otan kunnon vakuutuksen joka kattaa ”kaiken”, myös helikopterikuljetukset, joita en toivottavasti joudu käyttämään elävänä enkä kuolleena. Me kaikki tiedämme miten paska amerikkalainen terveydenhoitojärjestelmä on.

Eikö sitä voi vaan vaeltaa osissa?

Läpivaelluksen pointti on että se vaelletaan kerralta. Ei tunnu miltään once in a lifetime -seikkailulta kertoa vanhoilla päivillään että ”minä se kävin 10 vuoden ajan samalla reitillä vaeltamassa aina muutaman viikon”. Tällöin joutuisi myös vaeltamaan aina eri ihmisten kanssa, vaelluksella muodostuva ”reittiperhe” on eräs tärkeimmistä läpivaelluskokemuksista monien mielestä.

Otatko mukaan aurinkopanelin?

Olen tutkinut kyllä varusteasioita loputtomuuksiin asti, joten kiitoksia kaikista hyväntahtoisista päivävaeltajien varustevinkeistä. 99,9 % läpivaeltajista luopuvat aurinkopanelista, jos ovat sen erehtyneet ottamaan mukaan, koska reitillä ei paista todellakaan aina aurinko, aurinkoisessa paikassa ei ehdi pysähtyä 5 tunniksi lataamaan panelia ja sitä joutuu kuitenkin ottamaan varavirtalähteen mukaan – joten otan siis mukaan powerbankin, jolla voi ladata kännykän /gps-kellon useamman kerran kaupunkien välillä.

Mitä jos tulee karhu/murhaaja?

Jos karhu tulee vastaan niin pitää koittaa ottaa hyvä kuva ennen kuin se pätkii pakoon. Karhu ei halua syödä ihmisiä, vaan näiden ruokia. Tästä syystä karhujen esiintymisalueilla laitetaan ruoat ja roskat karhukanisteriin, joka pidetään yöllä kaukana teltasta.

Mitä vaellusmurhiin tulee Appalachian Traililla on murhattu yhteensä 12 ihmistä vuodesta 1974 lähtien. Verrattuna muuhun USA:aan tällä reitillä on 1000 kertaa pienempi riski tulla murhatuksi kuin muualla maassa. USA:ssa murhataan joka päivä 47,3 ihmistä. Tämäkin luku on minimaalinen siihen verrattuna miten paljon ihmisiä kuolee liikenteessä joka päivä (keskimäärin 102 – siis ei vuodesta 1974 lähtien tai joka vuosi, vaan JOKA PÄIVÄ) – vaarallisinta koko reitillä on siis tien ylittäminen.

PCT:llä murhia ei ole tiettävästi tehty, joten tilastollisesti siellä on 0 % riski tulla murhatuksi. Toisin sanoen jos menee USA:an niin turvallisin paikka on jossain metsässä, esim. PCT:llä. Esim. Suomessa murhataan vuosittain noin 100-150 ihmistä. Näistä uhreista 70% on miehiä. Yleensä surma tapahtuu kun sekä uhri että rikoksen tekijä ovat humalassa.

Yhteenvetona: On relevantimpaa kysyä autoilemaan tai baariin lähtevältä mieheltä kuin vaellukselle lähtevältä naiselta ”eikä sinua pelota?”.

Suositeltu

Lyhyehkölle vaellukselle valmistautuminen

Kuten huomaatte korjasin blogin ulkonäköä. Samalla onnistuin myös ”korjaamaan” osasta merkinnöistä päivämäärät pois. En tajua miten tapahtui. Jos joku tajuaa niin neuvokaa please!

Lauantaina lähden Armeniaan, jossa tarkoitus on vaeltaa 4-5 päivää. Sää näyttää lupaavalta, ukkosta joka päivä. Pelkään ukkosta yli kaiken, enkä todellakaan halua olla puurajan yläpuolella jossain vuorella kun kaukasialainen ukkonen alkaa paukkua. Voin nimittäin kuvitella että se on jotain toista luokkaa kuin ruotsalaiset lagomtömäyttelyt kaksi kertaa kesässä.

Kuva: Transcaucasian Trail Association (TCTA)

Vaellukselle valmistautuminen alkaa siitä että päätetään vaelluksen kohde. Tällä kertaa kohde määräytyi ”käy kaikissa maissa” -projektin mukaan, eli eräs maa joka on melko lähellä Eurooppaa (joidenkin mielestä jopa Euroopassa) ja jossa en ole vielä käynyt on Armenia. Ymmärrän myös siellä olevan hienoja vaellusreittejä – yksi niistä vielä keskeneräinen Transkaukasian reitti, jolla aion vaeltaa. Siispä varasin matkat ja ensimmäiset yöt hotellissa.

Kuva: Transcaucasian Trail Association (TCTA)

Tsekkailin myös reitin josta voi löytää jotain infoa ja karttoja netistä, ja joka on jollakin tavalla merkitty ja sopivan pituinen. Eilen väsäsin gpx-tiedostojen kanssa kaksi tuntia, halusin ladata reitin gps-kellooni, mutta jostain syystä kännykän ja kellon välillä ei synkannut eikä reitti suostunut siirtymään kelloon aivan helpolla. En halua nimittäin pyöriä keskellä Armeniaa hukassa, jos kännykän akku loppuu, enkä halua kanniskella paperikarttoja (en luota suunnistustaitooni niin paljon että turvautuisin vain karttaan ja kompassiin). On myös hyvä tsekata missä on lähin kaupunki tai kylä, jos matkan joutuisi keskeyttämään, sekä miten reitille ja sieltä pois pääsee ja mitä esim. taksin tulisi maksaa ko. maassa.

Seuraavaksi mietitään mitä pitää ottaa mukaan. Perusvaelluslistaani kuuluvat nämä:

  • teltta
  • makuupussi
  • retkipatja
  • sadetakki (+ housut)
  • vaelluspaita + housut ja/tai shortsit
  • vaelluskengät (polkujuoksukengät)
  • lippis
  • kaasukeitin
  • kaasua (ei saa ottaa lentokoneeseen)
  • aluhousut
  • sukat (+ extra yöpari)
  • aurinkolasit
  • käsidesi
  • rätti/huivi teltan kuivaukseen ja pään suojaukseen
  • pipo (ei ehkä välttämätön keskikesällä)
  • silmätipat
  • laastarit ja leukoteipit
  • puukko (miniveitsi)
  • vessapaperia (pakattuna muovipussiin)
  • kakkalapio
  • ruokaa (mitä ja miten paljon riippuu matkakohteesta)
  • pikakahvia
  • lusikka
  • sytkäri
  • vesifiltteri + pussi
  • suolaa (+ öljyä)
  • pankkikortti (vedenpitävästi pakattu)
  • passi (ei tarpeen kotimaassa)
  • nukkumisvaatteet, pitkikset + joku paita
  • puhelin + laturi (ja sinne ladattuna kartat, muut muistiinpanot reiteistä, äänikirjat/podcastit ja Spotify-soittolistat)
  • powerbank + sen johto
  • gps-kello + sen johto
  • kuulokkeet
  • korvatulpat
  • roskapussi (tämä puuttuu aina)
  • kävelysauvat + kumisuojukset
  • otsalamppu (ei tarpeen Pohjoismaissa kesällä)
  • takki tai fleece

Ruoan kanssa pitää miettiä onko matkan varrella mahdollisuus tankata ruokaa ja kuinka usein. Armeniassa ruokaa tarvin vain parille päivälle, mutta ei aavistustakaan millaista kasvisvaellusruokaa onnistun kaupasta löytämään! Suklaata oletan löytyvän sieltäkin, joten ei järkeä raahata sitä puolta Eurooppaa.

Sitten dumpataan vain puolet tarvikkeista pois koska reppu painaa liikaa, survotaan ne hikoillen laukkuun, heitetään vielä pari tavaraa pois, ja matkaan!

Paikan päällä otetaan paikallista valuuttaa johonkin vedenpitävään kukkaroon, ja hankitaan loput ruoat. Yritetään opetella sanomaan edes kiitos paikallisella kielellä. Kannattaa toki käyttää hyväksi mahdollisuutta ruokailla paikallisissa ravintoloissa aina mahdollisuuden tullen, varsinkin kun kyseessä on etuoikeutetun pohjoismaalaisen näkökulmasta edullinen maa. Ja sitten vaan rukoillaan sääjumalia ettei ukkostaisi koko aikaa, eikä ainakaan niin lähellä että salama iskee kalloon.

Harjoitusvaelluksia

Ensimmäisen kerran yövyin yksin teltassa takapihallamme. Möröthän tulevat yleensä yöllä kun on yksin pimeässä. Ajattelin että on helpoin aloittaa sieltä missä rima on matalin ja niinpä pystytin uuden alle kilon painoisen Big Agnes-telttani kommuunimme pihalle ja menin sinne nukkumaan. (Kämppikset olivat varmaan vähän että mitä v-ua). Täytyy myöntää että yllätti miten paljon elämää pihallamme yöllä on! Varsinkin aamuyöstä linnut ja kaikenlaiset otukset alkoivat kaakattaa ja kääkättää. Pihallamme kävi myös peuroja ja muita isompia nisäkkäitä, joten heräsin ehkä tunnin välein erinäisiin oksien rasahduksiin ja mielikuvitus tahtoi laukata kirvesmurhaajiin. Yksin yöpymiseen tottuu kuitenkin pian, ja jos haluaa apuna voi käyttää vaikka podcastien tai äänikirjan kuuntelemista.

Myöhemmin kesällä taas takapihalla nukkuessani heräsin siihen kun villisika juoksi raivoisasti röhkien aivan telttani vierestä. Kämppikseni oli nähnyt niitä pihalla muutaman kerran ja olin odottanutkin kohtaamista. En yllätyksekseni pelästynyt sitä vaan lähinnä nauratti se miten järjettömältä pihalla kaikuva röhkiminen kuullosti. Sika lähti livettiin kun laitoin kännykästä soimaan musiikkia. En uskaltanut kyllä työntää päätä ulos teltasta ja tarkastella minkänäköinen otus oli kyseessä, olen kuullut että ko. eläimet voivat joskus olla aggressiivisia.

Ensimmäinen teltan pystytys ei mennyt ehkä ihan niinkuin Strömsössä.

Ensimmäisen yön yli kestävän vaellusreitin tein viikonloppuna Sörmlandsledenillä, joka on noin 1000 km pitkä reitti Tukholman-Sörmlannin/Itä-Göötanmaan alueilla. Vaellettuani muutaman etapin asetin päämääräkseni kaikkien reitin 62 pääetapin (noin 600 km) vaeltamisen – niiden suorittajalle myönnetään diplomi. Tällä hetkellä olen vaeltanut niistä ehkä noin puolet ja tavoite täyttynee vielä vuoden aikana. Kesällä tekemäni 10 päivän vaelluksen aikana kävelin reitillä 15 etappia.

Pidempi vaellus sattui heinäkuulle, jolloin koettiin ennätyksellisiä 30-35 asteen helteitä. Sain testata siis kuumassa säässä vaeltamista. Kävelin päivässä keskimäärin 18 kilometria ja pidin pitkiä siestoja iltapäivällä, koska käveleminen oli silloin aivan helvettiä. Koko reitin varrella on järviä, joihin pulahdin välillä montakin kertaa päivässä. Kaiken kaikkiaan vaellus ylitti odotukset ja oli aivan mahtavaa. Välillä reitti meni pimeässä metsässä, välillä järvimaisemissa, välillä laitumien läpi, ja välillä kävin myös pienemmässä kaupungissa viettämässä syntymäpäivääni. Välillä meni pari päivää niin etten nähnyt yhtään ihmistä tai asutusta. Reitti on todella hyvin merkitty, tuskin tarvii edes karttaa enkä varsinkaan gps:ää. Myös joka etapilla oli useampi laavu, joten tarvittaessa telttaa ei olisi edes tarvinnut.

Koska helteen takia oli tulentekokielto en ottanut mukaan edes keitintä vaan söin kylmiä ruokia, kuten tortilloja, couscousta, energiapatukoita, soijamakkaroita sekä kylmänä liotettua puuroa ja kylmää pikakahvia aamulla. Koko rinkan paino oli ruoan ja veden kanssa enimmillään ehkä 13 kiloa, eikä varusteeni ollut pimpattu vielä kevyimmillä mahdollisilla välineillä. Enimmillään kannoin 5 päivän ruoan, oikeastaan olisin tarvinnut ruokaa vain 4 päiväksi tälle reitille. Vesilähteet olivat useissa paikoissa kuivana, joten jouduin kantamaan varalta jopa neljä litraa vettä kerralla. Vettä otin järvistä ja lähteistä, ja käytin filtterinä Katadyn befree-filtterivesipulloa.

Tästä järvestä on vettä kuitenkaan ottanut…

Vaikka oli lomakausi en tavannut vaelluksella muuta kuin muutaman vaeltajan. Vain yhdellä laavulla oli muita yöpyjiä, pari saksalaista vaeltajaa sekä ruotsalainen kalastus(=ryyppy)porukka, joista yhdellä oli hirveä uniapnea ja jolle muut hihittivät koko yön humalapäissään. Jatkossa nukun yksin teltassa tällaisissa tilanteissa, vaikka olisikin ukkosta luvassa.

Sörmlandsledenillä on hyvinvarustettu laavu lähes joka etapilla.

Koska helle oli niin kova sain aikamoiset rakot varpaisiini. Compeedit irtoilivat, joten paras ensiapu oli neula, käsidesi ja leukotape-ihoteippi. Jalat turpoavat pitkillä kesävaelluksilla, joten suositeltavaa on hankkia numeroa isommat kengät kuin luulisi tarvitsevansa.