Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 15:1, 16:2 ja PCT-vinkkejä

Viime viikonloppuna liityin taas Meetup-vaellusryhmän tapaamiseen, jossa vaellettiin Sörmlandsledenillä. Ryhmä on vaellusryhmä, jonka tapaamisiin saa vapaasti osallistua, ja jonka tapaamisia saa myös vapaasti järjestää jos huvittaa. Tämän vaelluksen ukrainalainen vetäjä on himovaeltaja, joka kävelee yleensä ihan järjetöntä vauhtia, joten ajattelin että hänen järjestämälleen vaellukselle osallistuminen on hyvää treeniä. Aloitimme ja päätimme tämän 35 kilometrin vaelluksen Läggestan asemalle, jonne pääsee Tukholmasta SJ:n junilla.

Vaelluksella oli myös yksi vaeltaja, joka oli juuri tullut PCT:n läpivaellukselta. Haastattelin tietysti häntä varusteista, kokemuksista ja suosituksista. Hän sanoi kadehtivansa minua, koska minulla vaellus oli vielä edessä. Tuollaisen vaelluksen jälkeen ei pysty lopettamaan vaeltamista ainakaan heti, vaan hän oli suunnitellut heti uusia lyhyempiä vaelluksia.

Ainakin seuraavia kokemuksia hänellä oli reitiltä:

  • Tarppi riitti hyvin majoitukseksi, paitsi Washingtonissa (jossa sataa aina vettä ja/tai lunta). Suuren osan reitistä hän nukkui taivasalla. Hän käytti itse asiassa ponchotarppia, mikä on aika ekstremeä.
  • Yksi karhuhavainto ja useita kalkkarokäärmeitä. Ei puumahavaintoja, yksi punailves. Eläimet reitillä eivät ole vaarallisia. Ihmiset ovat asia erikseen.
  • Hanki kevyemmän mallin karhukanisteri Sierralle jos mahdollista, vaikka se onkin kalliimpi. Kanisterin voi vuokrata Kennedy Meadowsista ja jättää Sierra Cityyn.
  • Aloita aiemmin. Tämä vaeltaja oli aloittanut vaelluksen vasta toukokuun puolivälissä ja suorittikin sen neljässä kuukaudessa, huolimatta giardiasta ja jostain ”henkisistä syistä” jotka pakottivat hänet välillä pois reitiltä. Koska hän ei filtteroinut vettä giardiaa voikin reitillä odottaa, se on todella yleinen. Itse aion filtteroida tai käyttää puhdistustabletteja kaikkia juomavettä varten. Hänestä reitin aloittaminen huhtikuun alussa tai maaliskuun lopussa on liian aikaisin, koska silloin vain jumittuu jonnekin odottamaan Sierran lumimyrskyjen loppumista.
Kuva: PCTOregon
  • Käy vaeltamassa Yosemiten-kansallispuistossa. Vaikka PCT sivuaa osittain Yosemitea kuulemma parhaita paloja ei itse reitillä näe. Hän kuitenkin suositteli ehdottomasti olemaan kiipeämättä vaaralliselle Half Dome-vuorelle, josta tipahtaa joku vuosi kuoliaaksi pari ihmistä.
  • Mikään ruoka ei riitä lopulta. Hänelle ”vaeltajannälkä” iski kunnolla Sierra Nevadan jälkeen, tällöin hän söi ruokansa puolessa ajassa siitä mitä oli suunnitellut. Kuitenkin hän laihtui 15 kiloa matkan aikana (giardialla voi olla osuutta asiaan, laihduin itse 10 kiloa kahdessa viikossa Intian-reissulla kun minulla oli mahdollinen giardia). On mahdotonta kantaa tarpeeksi ruokaa mukanaan, jos tankkauspaikkojen välillä on esimerkiksi 6 päivää.
  • Itsensä etukäteen lihottaminen on hyödytöntä. Tätäkin joku vaeltaja oli yrittänyt, joutuen keskeyttämään vaelluksen 2 viikon jälkeen koska oli niin huonossa kunnossa. On tärkeämpää treenata vaeltamista kuin koittaa väkisin saada varakiloja matkalle – ne joutuu kuitenkin kantamaan mukanaan, mikä taas puolestaan kuluttaa enemmän kaloreita.
  • Cold-soaking on itsensäkiduttajille. Tämä vaeltaja kantoi mukanaan pientä keitintä koko matkan, ja niin itsekin aion tehdä, vaikka monet vaeltajat vain ”kylmähauduttavat” ruokansa jossain muovikanisterissa säästääkseen keittimen painon.
  • Hän suositteli myös useita kaupunkeja, joista en muista puoliakaan. Ainakin North Sierra city ja Big Bear olivat hyviä, Mike’s placea kannattaa välttää koska siellä on erittäin epäystävällistä väkeä – toisaalta paikka on ainoa paikka josta saa haettua vettä ennen pitkää Mojaven aavikkoa. Myös monet postikonttorien työntekijät vaikuttivat epäystävällisiltä.
  • Ruokapaketteja ei tarvi lähettää vielä Californiassa, mutta sen jälkeen ilmeisesti kannattaa, koska reitti kulkee vain pienten paikkojen/kylien läpi, ja niissä on rajoitettu valikoima ja ylihinnat. UPS on parempi kuin USA:n postilaitos, ja myös Amazonista voi tilata ruokapaketteja odottamaan seuraaviin pysähdyspaikkoihin.
  • Monille vaeltajille PCT on vain pubikierros, joten monet vaeltajat vetävät paljon viinaa ja huumeita reitillä. Kuulostaa raskaalta yhdistettynä 4300 km vaellukseen, mutta nuorena jaksaa…
  • Vaikka reitillä kulkee melko paljon porukkaa (tänä vuonna koko reitin käveli noin 1000 ihmistä) kaikki päätyvät jotenkin kävelemään samaan tahtiin, joten voi olla ettei pohjoispäässä näe päiväkausiin ketään nobo:ja (pohjoiseen päin käveleviä), koska he kävelevät samaan tahtiin päivän tai pari edellä tai jäljellä. Jos pysähtyy esim. johonkin kaupunkiin voi yhtäkkiä tavatakin ihmisiä, jotka viimeksi tapasi 3000 km aiemmin.
  • Ihmisten ystävällisyys on aivan ällistyttävää (paitsi esim. postin ja Mike’s placen työntekijöiden). Polkuenkelit järjestävät ruokaa ja juomaa keskelle metsää vaeltajia varten, kuskaavat heitä ilmaiseksi ja usein esim. ravintolassa seuraavan läpivaeltajan ruoka on jo valmiiksi maksettu. Monet enkelit kuskaavat vaeltajia ilmaiseksi, majoittavat heitä kotonaan, laittavat näille ruokaa ja pesevät jopa näiden pyykit.
  • Jos pystyy kävelemään 30 kilometria päivässä pystyy kävelemään koko reitin fysiikan puolesta. Reitin aloittaa monta amerikkalaista, jotka eivät ole eläissään kävelleet metriäkään ja joilla on aivan liian painavat reput. Koska tämä vaeltaja pystyi kävelemään alussa 30 kilometrin päiviä, käveli hän loppumatkasta 50-60 kilometrin päiviä. 9-10 tuntia treeniä päivässä tekee ihmeitä kunnolle.

Kaiken kaikkiaan tämän vaeltajan sanat vahvistivat sitä mitä olin jo aiemminkin lukenut reitistä, mutta hän uskoi ettei minulla olisi ongelmaa jaksaa vaeltaa reittiä – jos ei iske joku vamma, esim. yleinen nilkan nyrjähtäminen tai henkinen romahtaminen, joka ilmeisesti iskee aina jossain Pohjois-Kalifornian tai Oregonin paikkeilla.

Suositeltu

”Eikö sinua pelota naisena” ja muut kysymykset – FAQ Pacific Crest Trail

Koska usea ei ole koskaan kuullutkaan läpivaelluksesta tai PCT:sta, tässä vastauksia muutamiin kysymyksiin, joita minulle on esitetty useastikin.

Kenen kanssa sinä sinne menet? Lähteekö sinne muita? YKSINKÖ sinä sinne menet?!?!?

Jep, me myself and I. Enpäs ole sattunut löytämään seuraa joka haluaa vaeltaa yli 4000 kilometria, ja jonka kanssa haluaisin vaeltaa yli 4000 kilometria. Mutta no worries, NoBo (pohjoissuuntaan menevät) sesongin aikana reitillä ei voi välttyä muilta vaeltajilta, sillä päivää kohti myönnetään 50 reitin aloituslupaa – ja tämä kiintiö on yleensä aivan täynnä maalis-toukokuu – akselilla. Yleensä leiriytymispaikat ovat ainakin alkureitillä niin täynnä porukkaa että telttapaikan löytäminen on vaikeaa, ja reitti käy suositummaksi joka vuosi.

Entä jos sinulta ryöstetään lompakko?

En aio ottaa lompakkoa, se on turhaa painoa. Pankkikortti vedenpitävään pussiin ja varakortti matkaan. Backup-henkilölle ehkä kirjautumistunnukset mobiilipankkiin. Onhan tässä nyt hitto vieköön Lähi-Idässäkin selvitty! (Tosin, tilastollinen fakta, USA on vaarallisempi)

Entä jos sinun silmälasisi hajoaa? Kai nyt otat varalasit mukaan!

Läpivaelluksella tärkeintä varusteiden kanssa on yrittää pitää ne niin kevyinä kuin mahdollista. Ylimääräisille varavarusteille ei ole sijaa. Minulla on silmälasien lisäksi aurinkolasit vahvuuksilla. Piilolaseja en pysty käyttämään.

Eikö sinua pelota? Eikö sinua pelota lähteä NAISENA YKSIN tuollaiselle reissulle? Kyllä olet rohkea! MINÄ en kyllä viitsisi tollaiselle lähteä!

Tuntemattomien asioiden pelkääminen kuuluu ihmisen luontaisiin ominaisuuksiin. Minusta mikään ei ole pelottavampaa kuin elämätön elämä, viettää se istuen konttorissa ympäri vuoden. Naissukupuolella ei ole tilastollisesti suurempi riski tulla kolkatuksi amerikkalaisilla vaellusreiteillä kuin miehillä, joten koko kysymys on epärelevantti ja perustuu stereotypioihin naisesta heikompana sukupuolena. Naisten keho itse asiassa soveltuu keskimäärin hyvin pitkän matkan juoksuun ja kävelyyn, ja PCT:n aikaennätys on naisen hallussa, jos sukupuoli nyt on jonkun mielestä tärkein tekijä sen määrittämisessä voiko ihminen vaeltaa vai ei.

Onko seksuaalisen väkivallan pelko se sukupuolittunut tekijä, jonka takia juuri naisten pitäisi välttää yksin vaeltamista? Millä todennäköisyydellä raiskaaja etsii uhrinsa vaellusreitillä, eikä esimerkiksi kaupungissa? Suurin osa raiskaajista on raiskatun tuttavia, yleensä mies, poikaystävä, ex-partneri tai muu lähituttava. Suurin osa raiskauksista tapahtuu kotona. Jos naiset jättävät asioita tekemättä väkivallan pelon takia, eikö väkivalta ole juuri silloin onnistunut alistamaan naisen ja rajoittamaan tätä? Suurin osa raiskaajista on miehiä, miksi miehiltä ei kysytä ennen vaellusreissua: ”Eikö sinua pelota että raiskaat jonkun siellä?”

Aiotko nähdä jotain nähtävyyksiä?

PCT on yksi maailman kauneimmista vaellusreiteistä, joten niin voi sanoa. Koska päivässä on käveltävä keskimäärin noin 30 kilometria, reitiltä poikkeamisia ei kauheasti ehdi harrastaa. Reitti kulkee kuitenkin useiden kuulusien paikkojen ohi, esim. Eagle Rockin, Timberline Lodgen, Crater Laken, Yosemiten kansallispuiston, ja jopa Twin Peaksin metsien sekä Double R:n kahvilan lähistöllä. Suurin osa nähtävyyksistä on luonnonnähtävyyksiä, esim. kansallispuistoja, tulivuoria tai vesiputouksia.

Voinko tulla mukaan viikoksi? Voinko tulla vierailemaan reitille?

Muutama kaveri on ilmoittaunut että tulee moikkaamaan minua reitille. Kaunis idea, mutta kuten sanottu joka päivä on käveltävä keskimäärin 30 kilometria. Tämä ei jätä siis aikaa kaupungeissa hengailuun. Loppumatkasta päivän kilometrimäärä voi olla jopa 40 tai 50 kilometria. Jos siis aikoo hengailla kanssani on vaellettava tämä määrä päivässä – vuoristoista reittiä. Alkumatkasta on vaikea saada vaelluslupia, joita reitille tarvii, koska reitti on niin täynnä. On myös mahdoton arvioida missä kohtaa 4300 km pitkää reittiä olen minäkin päivänä tai viikkona. Jos vierailja liittyy reitille esim. heinäkuussa, olen tuohon mennessä kävellyt joka päivä 3-4 kuukautta 8-10 tuntia päivässä – voi olla aika vaikea jaksaa saman verran, jos ei itse ole treenannut viimeisten kuukausien aikana yhtä paljoa. Koska saan olla maassa vain 6 kuukautta, reitin jälkeenkään ei ole todennäköisesti aikaa jäädä hengailemaan Yhdysvaltoihin. Joten tervetuloa mukaan matkalle, mutta en pysty hidastamaan tahtia tai pitämään päivien taukoa, jos meinaan Kanadaan ajoissa.

Etkö voi matkustaa reitille laivalla?

Tämäkin olisi hienoa, mutta Tukholmasta San Diegoon ei ole ihan suoraa laivayhteyttä. Jos lähtisin esim. New Yorkiin laivalla ja sieltä maateitse koko maan halki San Diegoon, joutuisin varamaan matkaan ainakn 3-4 viikkoa enemmän aikaa/suunta, puhumattakaan budjetin laajentamisesta. On muutenkin hankala saada töistä vapaata puoli vuotta, joten tämä ehkä tekee asiasta hankalamman. Puhumattakaan siitä että olisin puolikuollut jo aloittaessani vaellusta.

Mitä siellä syödään? Eihän siellä voi kovin monipuolisesti syödä? Ei kai sinulla ole vara laihtua!

Kaupungeissa pääsee ravintolaan ja kauppaan, eli noin päivänä parina viikossa, mutta muuten mukana on kannettava ruokaa muutaman päivän tarpeisiin. Yhdistettynä päivittäiseen kävelymäärään ruoan pitää olla mahdollisimman kaloripitoista. USA:ssa on tarjolla paljon kuivattua ruokaa, lisäksi mukana pitää olla runsaasti kevyitä raskaskalorisia välipaloja kuten pähkinöitä ja patukoita. Itselle voi lähettää myös paremmin varustetuissa kaupungeissa postin kautta kuivaruokaa seuraavaan postiin. Suurin osa vaeltajista laihtuu jonkin verran, mutta ehkä tärkeämpää kuin lihottaa itsensä reittikuntoon on olla mahdollisimman hyvässä kunnossa ennen reitin aloittamista. Jos tahallaan hankkii kymmenen ekstrakiloa ennen reittiä ne on myös kannettava mukana kävellessä. Aion kuitenkin sijoittaa ja panostaa syömiseen, enkä elää patukoilla tai kylmällä ruoalla kuten jotkut ”stupid light” -vaeltajat tekevät – ja näyttävät keskitysleirin vangeilta Manning Parkiin saapuessaan.

Kai sinä otat aseen mukaan?

Tätä kysymystä esitetään amerikkalaisilla keskustelupalstoilla paljon. Kumpaanhan on suurempi riski, että joku pöljä amerikkalainen ampuu vahingossa toisen mukaansa ottamalla aseella, vai että kimppuun hyökkää karhu joka on pakko ampua?

Kai sinulla on kunnon vakuutus? Joka kattaa ruumiskuljetukset ja muut?

Otan kunnon vakuutuksen joka kattaa ”kaiken”, myös helikopterikuljetukset, joita en toivottavasti joudu käyttämään elävänä enkä kuolleena. Me kaikki tiedämme miten paska amerikkalainen terveydenhoitojärjestelmä on.

Eikö sitä voi vaan vaeltaa osissa?

Läpivaelluksen pointti on että se vaelletaan kerralta. Ei tunnu miltään once in a lifetime -seikkailulta kertoa vanhoilla päivillään että ”minä se kävin 10 vuoden ajan samalla reitillä vaeltamassa aina muutaman viikon”. Tällöin joutuisi myös vaeltamaan aina eri ihmisten kanssa, vaelluksella muodostuva ”reittiperhe” on eräs tärkeimmistä läpivaelluskokemuksista monien mielestä.

Otatko mukaan aurinkopanelin?

Olen tutkinut kyllä varusteasioita loputtomuuksiin asti, joten kiitoksia kaikista hyväntahtoisista päivävaeltajien varustevinkeistä. 99,9 % läpivaeltajista luopuvat aurinkopanelista, jos ovat sen erehtyneet ottamaan mukaan, koska reitillä ei paista todellakaan aina aurinko, aurinkoisessa paikassa ei ehdi pysähtyä 5 tunniksi lataamaan panelia ja sitä joutuu kuitenkin ottamaan varavirtalähteen mukaan – joten otan siis mukaan powerbankin, jolla voi ladata kännykän /gps-kellon useamman kerran kaupunkien välillä.

Mitä jos tulee karhu/murhaaja?

Jos karhu tulee vastaan niin pitää koittaa ottaa hyvä kuva ennen kuin se pätkii pakoon. Karhu ei halua syödä ihmisiä, vaan näiden ruokia. Tästä syystä karhujen esiintymisalueilla laitetaan ruoat ja roskat karhukanisteriin, joka pidetään yöllä kaukana teltasta.

Mitä vaellusmurhiin tulee Appalachian Traililla on murhattu yhteensä 12 ihmistä vuodesta 1974 lähtien. Verrattuna muuhun USA:aan tällä reitillä on 1000 kertaa pienempi riski tulla murhatuksi kuin muualla maassa. USA:ssa murhataan joka päivä 47,3 ihmistä. Tämäkin luku on minimaalinen siihen verrattuna miten paljon ihmisiä kuolee liikenteessä joka päivä (keskimäärin 102 – siis ei vuodesta 1974 lähtien tai joka vuosi, vaan JOKA PÄIVÄ) – vaarallisinta koko reitillä on siis tien ylittäminen.

PCT:llä murhia ei ole tiettävästi tehty, joten tilastollisesti siellä on 0 % riski tulla murhatuksi. Toisin sanoen jos menee USA:an niin turvallisin paikka on jossain metsässä, esim. PCT:llä. Esim. Suomessa murhataan vuosittain noin 100-150 ihmistä. Näistä uhreista 70% on miehiä. Yleensä surma tapahtuu kun sekä uhri että rikoksen tekijä ovat humalassa.

Yhteenvetona: On relevantimpaa kysyä autoilemaan tai baariin lähtevältä mieheltä kuin vaellukselle lähtevältä naiselta ”eikä sinua pelota?”.

Suositeltu

Inspiraattorit

Vaeltajalla on monta inspiraattoria, eli henkilöä jotka itsekin harrastavat samaa ja antavat inspiraatiota ja vinkkejä vaellusharrastukseen. Niitä löytyy niin Youtubesta, Instagramista, Facebookin ryhmistä kuin podcasteista ja kirjoistakin. Suurin inspiraatio PCT:stä kiinnostuneille on Youtube, koska sieltä löytyy järjetön määrä tubettajia, jotka kuvaavat vaellustaan (joskus jopa liiankin yksityiskohtaisesti). Ylivoimaisesti kiinnostavin ja informatiivisin näistä on Homemade Wanderlust. Sitä ylläpitää Dixie, joka on tehnyt ns. Triple Crownin eli vaeltanut kaikki kolme USA:n läpi kulkevaa reittiä- Appalakkien reitin, Pacific Crest -reitin sekä Continental Divide – reitin. Dixie ei ollut koskaan tehnyt edes yön yli vaellusta ennen kuin lähti spontaanisti ensimmäiselle läpivaellukselleen.

Tämän vuoden vaeltajista mielenkiintoinen tubettaja on esim. Cory eli Second Chance Hiker, joka yrittää pudottaa noin sata kiloa painoa vaelluksellaan. Hän on todella hidas vaeltaja, ja ensimmäisinä päivinä vaelsi vain pari mailia /päivä. Voi olla montaa mieltä siitä miten kestävä ratkaisu on yrittää pudottaa painoa vaellusreitillä, mutta on selvää että Cory on saanut ja antanut paljon motivaatiota supersuositulla Youtube-kanavallaan.

Ostin vasta kirjan Vandra (”Vaella”) jonka on kirjoittanut vaellusinspiraattori Angelica Mejstedt. Hän on perustanut mm. Vandringsbloggen-sivuston, samannimisen podcastin, Kvinnliga äventyrare -ryhmän sekä kirjoittanut vaelluskirjan. Hän oli ns. ammattivaeltaja, eli elätti itsensä vaellukseen liittyvillä luennoilla, matkoilla, ja muulla toiminnalla. Kirjoitan hänestä imperfektissä, koska kuukausi sitten Kvinnliga äventyrare tiedotti Angelican yllättäen kuolleen. Lopulta perhe tiedotti, että kyseessä oli itsemurha – se oli toki monelle yllätys, koska henkilö vaikutti ulospäin maailman vähiten masentuneelta ihmiseltä. Hän kirjoitti itse vain alle vuosi sitten kommentin Aviciin itsemurhasta ja hänestä tehdystä dokumentistä.

Tänään otan töiden jälkeen junan Kolmårdeniin ja suuntaan vaellukselle muutamaksi päiväksi. Tarkoituksena on vaeltaa noin 116 kilometria vappuun mennessä. Ilman näitä ja monia muita inspiraattoreita en ehkä tällekään reissulle lähtisi.

Mutta miksi ihmeessä?

Ihmisten ensimmäinen reaktio kerrottuani vaellussuunnitelmistani on ollut epäuskovaa naurua – ”Joopa joo, hyvä läppä” – tai muutamissa tapauksissa ihaileva ja kannustava ”Hitto miten siistiä”. Useimmat eivät ole ikinä kuulleetkaan että näin pitkiä vaelluksia voi tehdä, ja yleisin reaktio onkin ”Miksi ihmeessä haluaisit vaeltaa puoli vuotta? Mitä järkeä siinä on?” Minua ei yleisesti tunneta supertreenattuna atleetikkona, jollainen ehkä ensimmäisen mielikuvan mukaan koko Yhdysvaltojen halki kävelevä henkilö on. No en kyllä ole edes piiloatleetikko, ihan keskiluokkainen heikoilla lihaksilla varustettu normikonttorityöntekijä joka yrittää treenata pari-kolme kertaa viikossa.

En ole ikinä vaeltanut pitkiä matkoja, pisin vaellus oli viime kesänä tehty 10 päivän reitti hurahdettuani vaellukseen. Vaelsin sen Tukholman lähistöllä Sörmlandsledenillä, joka on toki USA:n vuoristoihin verrattuna ihan plösö, korkein huippu taitaa olla jotain reilu sata metriä. (😹😹😹) Vaellus oli yhteensä noin 180 km. Monet kaverit piti tätä ihan järkyttävänä atleettisena suorituksena! Se taitaa kertoa kavereistani enemmän kuin minusta.

Olin tehny paljon lyhyitä päivävaelluksia, mm. Islannissa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Suomessa ja tietysti täällä Ruotsissa. Australialainen kaveri houkutteli minua Ranskassa asuessani silloin tällöin heräämään järjettömän aikaisin ja lähtemään päivävaellukselle esimerkiksi Saksaan. Mutta en ollut ikinä vaeltanut yön yli, lukuunottamatta sitä kertaa kun kävimme leiriytymässä Tukholman saaristossa ja selässä oli jumalattoman painava rinkka, jossa mukana kaikkea mahdollista noin 3-kiloisesta rautakankiteltasta moneen vaatekerrastoon. En ymmärtänyt ihmisiä jotka haluavat vaeltaa pitkiä matkoja, hehän joutuvat kantamaan ihan helvetin painavia rinkkoja!

Tukholmassa liityin vaellusporukkaan, jossa kuulin ihmisten suunnittelevan pitkiä vaellusreissuja. Edelleen minulla ei ollut varusteita tällaiseen toimintaan. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin googletella vaellusvarustelistoja ja siinä vaiheessa taisin nähdä Wild-elokuvan, jolloin ajattelin että olisi siistiä joskus elämässä olla niin extreme että voisi tehdä jotain sellaista. Eksyin jotenkin myös erään amerikkalaisen vloggaajan Youtube-kanavalle, ja sitä kautta sain tietoa ultrakevyestä vaeltamisesta. Ymmärsin myös etteivät läpivaeltajat ole kaikki superatleetteja, eikä heidän tarvi esim. kantaa koko matkan ruokia mukana (😂). Vaelluskuume räjähti viimeistään siinä vaiheessa kun luin Jörgen Johanssonin Vandra fjäderlätt-kirjan, jota lukiessa ymmärsin että pitkän matkan vaeltajilla on usein vain alle 10 kilon rinkka selässä.

Pian ostin ensimmäisen (ultra)kevyen vaellusvarusteeni, rinkan, ja aloin suunnitella ensimmäistä yön yli kestävää vaellusta.

PCT-läpivaellus – mikä se on?

Pacific Crest Trail on tunnettu vaellusreitti, joka kulkee Yhdysvaltojen länsipuolella Meksikon rajalta Kanadan rajalle. Vaellusreitin pituus on noin 4270 kilometria. Suunnitelmani on vaeltaa kyseinen reitti vuonna 2020 ja tässä blogissa kerron kuinka valmistaudun vaellukselle, ja matkan alettua pyrin päivittämään blogia niin paljon kuin ehdin.

Läpivaellus (aka. thru-hike) on amerikkalaisten yleisesti käyttämä termi, joka tarkoittaa pitkän vaelluksen vaeltamista alusta loppuun jalkaisin. Joillakin reiteillä läpivaellukseksi lasketaan vain reitit, jotka on vaellettu läpi 12 kuukauden sisällä reitin aloittamisesta.

PCT:n läpivaelluksesta on tullut viime vuosina suosittua, ei vähiten Cheryl Strayedin Villi vaellus- kirjan sekä kirjaan perustuvan Reese Witherspoonin tähdittämän elokuvan myötä. Somella ja vloggaajilla on myös rooli siinä, että reitin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

Reitin vaellus kestää yleensä noin 4-6 kuukautta, ja useimmat vaeltavat sen sääolosuhteiden takia etelästä pohjoiseen maalis- ja lokakuun välisenä aikana. Tätä kirjoittaessa arviolta vajaa 7000 ihmistä on vaeltanut reitin. 2018 sen vaelsi melkein 1200 ihmistä, kun 2017 sen onnistui vaeltamaan loppuun vain reilut 500. Olen lukenut jostain että vain noin 20 – 25 % reitin aloittaneista läpivaeltaa koko reitin.