Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 1

En ole jaksanut päivittää raporttia Kungsledenin vaelluksesta, muistiinpanotkin kastuivat jossain sateessa ja lopulta en jaksanut noudattaa aiettani kirjoittaa muistiinpanoja joka päivä. Tässä kuitenkin lyhennelmä reissusta päivä päivältä:

Matkustimme Kungsledenille junalla Tukholmasta. Varasimme yöjunasta oman makuuhytin ja matkustimme sillä Uumajaan, josta jatkoimme bussilla Hemavaniin Västerbottenin lääniin. Koko matka kesti noin 15 tuntia, mutta sujui melko nopeasti yöjunan johdosta. Jo lähestyttäessä Hemavania upeat lumiset vuoret ympäröivät maisemaa, en ollut odottanut suuria vaelluksen ensimmäiseltä osuudelta, koska useimmat vaeltavat vain Kungsledenin pohjoisosan. Meidän suosikkimme oli kuitenkin juuri vaelluksen eteläosuus.

Päivä 1: Hemavan – Viterskalet, noin 12 km.

Kungsleden alkaa hiihtomäen viereiseltä mäeltä, teimme pakolliset poseeraukset ja punnitsimme rinkkamme. Mitä hittoa, 11 kiloa? Minunhan piti olla kevytretkeilijä? Jotenkin ylimääräinen ruoka ja tacopadat toivat ekstrapainoa reppuun, taisi mukana olla jotain turhan painosuhteeltaan epäedullista alkoholiakin. Jouduimme ylittämään lumialueita, näimme valtavan porotokan joka koikkelehti aivan ohitsemme, hörpimme viskiä oudossa kuumaisemaisessa kivikossa ja pystytimme teltan ehkä yhdestä vaelluksen kauneimmista telttapaikoista. Välillä satoi vettä.

Päivä 2: Viterskalet – Tärnäsjö – noin 25 km

Saimme ensimakua hyttysistä ja jatkuvista sadekuuroista. Ylitimme myös yllättävän suuria lumialueita, mutta maisema oli upeaa eikä lumessa tarpominen kuitenkaan kovin vaikeaa. Vaikeinta oli Onnistuimme pakenemaan mökkiin, joka ei ollut STF:n ylläpitämä, koska niissä vieraillessa joutuu maksamaan majoitusmaksun tänä vuonna vaikkei mökissä yöpyisikään. Pystytimme teltan hirveimpään hyttyspuskaan, koska hyttysettömän paikan löytäminen oli mahdotonta.

Päivä 3: Tärnäsjö – Tunturi jossain Serven ja Aigertin välissä

Tämä päivä kuljettiin edelleen tunturissa, lumialueita oli vielä paljon ja muutama pelottavan oloinen lumisiltakin jouduttiin tarpomaan yli. Jalat olivat märkinä ja satoi jo kolmatta päivää.

Päivä 4: Jossain tunturissa – Ammarnäs

Kävelimme eteläisen Kungsledenin korkeimman paikan yli, maisemat olivat hienoja ja oli kiva päästä vähäksi aikaa pois hyttyspuskista. Ammarnäs näkyi jo kaukaa mutta kivikkoinen matka sinne tuntui kestävän ikuisuuden. Kävelimme vielä vähän ylimääräistä koska emme halunneet (minä en halunnut) skipata virallista Kungsledeniä, vaikka oikotie olisi ollut.

Ammarnäsissä olimme varanneet huoneen tunturituvalta, jossa on mm. ravintola. Saimme pestä pyykkiä ämpärissä. Koska vaatteita on mukana rajallinen määrä ja halusimme maksimoida puhtaiden vaatteiden osuuden jätimme pesemättä vain pitkät kalsarit/shortsit ja merinovillapaidat sekä takit. Näissä asusteissa ilman alusvaatteita menimme syömään ravintolaan, jonka ruoka maistui aivan taivaalliselta, puhumattakaan karpalogintonicista. Ammarnäs-cityssä on yksi kauppa sekä kalatarvikekauppa, jossa myydään myös vaellusruokaa – ja se on lisäksi baari. Niinpä menimme vielä kalakauppaan kaljalle ruoan jälkeen. Sieltä piipahdimme vielä kuuluisalle ”perunamäelle”, joka on äänestetty Ruotsin seitsemänneksi ihmeeksi jossain radioäänestyksessä. Olihan se kyllä mahtava näky kaikkien tuntureiden jälkeen.

Päivä 5: Ammarnäs – Rävfallsstugan – noin 21 kilometria

Ammarnäsista reitti jatkui ylämäkeen ja tunturiin. Vain yli 800 m korkeudessa pystyi pysähtymään hyttysten takia. Kun pysähtyi alkoi heti tietenkin satamaan. Koska tunturissa raportoidaan olevan aina tarpeeksi vettä emme kantaneet paljoa mukanamme, ja sitten jouduimmekin tarpomaan noin 10 kilometria ilman vettä. Meillä oli vedenpuhdistustabletteja mukana kaiken varalta, mutta puhdistettuamme niillä eräästä järvestä otettua vettä ne osoittautuivat filtteriä epäkäytännöllisemmiksi, sillä vedessä killui vaikka kuinka paljon minimaalisia hyönteisiä. Hemmettiin kaikki ne nettihuutelijat, jotka vannovat että tuntusissa nyt ei ainakaan tarvi kantaa filttereitä mukana, siellä on niin puhdasta vettä!

Tunturista kuljimme kauan alaspäin ja löysimme lopulta juoksevaa vettä. Näimme joen rannassa mökin, joka paljastui lukituksi saunaksi. Onni onnettomuudessa, matkakumppani törmäsi juuri pariskuntaan, joka oli hankkinut Ammarnäsin kaupasta avaimet Rävfallin mökkiin, ja kysyi halusimmeko saunoa heidän jälkeen. Puusaunassa, oltuamme viisi päivää ilman pesua. Totta hemmetissä. Rävfallet oli tähän mennessä pahin hyttyshelvetti, ja istuimme mökin sisällä kokkaamassa ruokaa. Myös mökki oli täynnä hyttysiä, ja ihan helvetin kuuma. Mukanamme oli olutta, jonka jäähdytimme voimakkaasti virtaavassa joessa ja hörpimme nopeasti saunan terassilla, koska siellä nyt ei vaan voinut kauaa istua. Joku kalastajaukko tuli keskeyttämään saunomisemme ja halusi tulla myös saunaan. Matkakumppanini oli lähes hysteerinen, kun ei voinut poistua illalla teltasta edes vessassakäyntiä varten hyttysten takia.

Päivä 6: Rävfallsstugan – Sjnulltje – Noin 25 km

Rävfallista matka jatkui järkyttävän jyrkällä nousulla, läähätin kuin henkihieverissä. Päästyämme ylös tunturiin oli pakko levähtää. Taisimme ylittää Norrbottenin rajan ja skoolasimme viskillä sille. Alaspäin tullessa alkoi sataa aivan kaatamalla, ja kävelimme jälleen polkua, joka oli järkyttävää puroa ja liejua. Välillä mentiin pusikoiden läpi. Sateen jälkeen näkyi vähän aikaa hieno sateenkaari. Sen jälkeen lähdimme ilmeisesti seuraamaan talvireittiä, koska jouduimme jollekin suolle, jossa jalat upposivat polviin asti mutaan. Samaan aikaan saavuimme myös lintujensuojelualueelle, joka oli pahin koko Kungsledenillä kokemamme hyttyshelvetti. Hyttysiä oli niin paljon että pysähtyminen oli mahdotonta, samoin esim. virtsaaminen. Oli myös aika kuuma ja pitkissä hihoissa ja hyttysverkoissa marssiminen keskellä suota oli täyttä tuskaa. Matka tuntui aivan loputtoman pitkältä. Tähtäsimme suojelualueen lopussa olevalle mökille, jossa ei tosin saanut yöpyä, mutta se tarjosi mahdollisuuden laittaa ruokaa. Sisällä oli jo pari ranskista, jotka olivat tietenkin lämmittäneet mökin kamiinan vaikka ulkona oli yli 20 astetta. Näinpä mökin sisällä oli noin 40 astetta ja hiki virtasi syödessä. Teltasta oli pakko syöksyä äkkiä hikisenä telttaan, eikä sieltä tehnyt mieli poistua ennen kuin aamulla oli pakko.

Päivä 7: Sjnulttje – Bäverholmen – Noin 10 km

Tämä oli lyhyempi päivä, saavuimme legendaariseen Bäverholmeniin jossa saimme heti vohveleita lakkahillolla, ja kaljaa. Olimme varanneet huoneen, joka sijaitsi ravintolan takahuoneessa, sekä saunan. Bäverholmenissa oli myös hiekkaranta joen vieressä, kävimme pulahtamassa saunasta jääkylmässä vedessä.

Syödessämme ja juodessamme aloimme jutella pariskunnan kanssa, joka oli myös kävelemässä koko Kungsledeniä. Heillä oli samanlaisia kokemuksia kuin meillä hermojen menettämisestä hyttysten ja erityisesti linnunsuojelualueen kanssa. He innostuivat kuullessaan että Bäverholmenissa on pesukone, ja halusivat käyttää sitä meidän jälkeemme. Me joimme muutaman kaljan ja viinin, ja nukuimme kuumassa huoneessa, jossa hyttystentappomyrkky aiheutti puolikuolleina sätkivien hyttysten ininää läpi yön. Matkakumppanini oli aivan innoissaan kun oppi paikallisilta tavan tehdä hyttysansan kevytversio: Thermacell-tabletti kaljatölkin päälle, tölkkiin reikä ja tölkin sisään tuikkukynttilä.

Päivä 8: Bäverholmen – Tunturi ennen Jäkkvikkiä

Bäverholmenista voi fuskata 8 kilometria ja ottaa kyydin Adolfströmiin veneellä, mutta me kävelimme koko hyttysten täyttämän metsän aika nopeasti. Adolfströmissä on mitä persoonallisin kauppa, joka myy mm. 50-luvun henkisiä kitch-tuotteita, tuoretta leipää ja vaellustarvikkeita. Löysimme sieltä kaiken mitä halusimme, ja saimme vielä kahvia ja tuoretta pullaa. Ostin myös leivän sekä sipsejä, jotka ovat mitä täydellisintä vaellusruokaa keveys-kalorimäärä -suhteeltaan. Matkakumppani rakensi hyttysansan ja se toimi. Kiipesimme myös viereiselle kukkulalle, jonka nimesimme Bäverbergetiksi.

Päivä 9: Tunturi ennen Jäkkvikiä – ranta ennen Vuonatjvikkiä – noin 20 km

Tunturista kävelimme alas Jäkkvikiin, jonne olimme lähettäneet itsellemme paketin. Mukana oli aivan liikaa vessapaperia, ruokia, juomia ja tavaraa joka sai reppumme painavemmiksi kuin aiemmin. Muutama kilometri Jäkkvikistä oli 300 metrin soutu lahden yli. Matkakumppanini soututaidot osoittautuivat olemattomiksi, ja vene pyöri 360 astetta ympäri pari kertaa ennen kuin astuin itse airoihin. Sain myös veneen pyörimään ympäri kerran, kun siinä ei ollut edes pitimiä airoille, ja virta oli kohtuullinen. Onnistuin kuitenkin jotenkin saamaan veneen vastarannalle, ja päätimme ottaa pidemmille vedenylityspaikoilla jatkossa maksullisen venekyydin, niissä kun ylitys on 3 tai 4 kilometria 300 metrin sijaan ja kestäisi meiltä varmaan 10 tuntia ylittää.

Jäkkvikin jälkeen oli metsäistä maisemaa, ja satoi tietenkin niin perkeleesti koko ajan. Todella hermojariistävää. Sade ei onnistunut kuitenkaan häätämään kaikkia hyttysiä, joten tämä oli yksi v-mäisimmistä vaelluspäivistä. Loppumatka oli jyrkkää alamäkeä rantaan, jossa yövyimme, sillä olimme tilanneet saamelaiskuljetuksen vastarannalle aamulla.

Päivä 10: Vuonatjviken – random-tunturi jossain

Päivä alkoi venekyydillä, mikä oli oikein miellyttävää, sillä saimme istua sisällä veneen hytissä. Aloimme vaeltaa ylämäkeen metsäistä reittiä, ja sitten alkoi koko päivän kestävä sadehelvetti. Tällä reittiosuudella ei myöskään ole yhtään taukotupaa, joten pakoon sateelta ei päässyt. Reitti oli todella mutaista ja kivikkoista, ja edistyminen oli hidasta. Jouduimme taukoilemaan sateessa, koska se vain ei loppunut tarpeeksi pitkäksi aikaa. Saavuttuamme ylös tunturiin olimme ihan loppu. Maisema oli todella maagista, kuin suoraan Taru sormusten herrasta. Valitettavasti sää oli sen verran perseestä ja kylmä etten viitsinyt ottaa montaa kuvaa, ja ne jotka otin ovat aivan paskoja ja niissä näkyy vain sumua. Pystytyimme teltan tuuliseen paikkaan ja laitoimme isoja kiviä telttakiilojen painoksi. Teltta lepatti tuulessa järjettömästi koko yön muttei onneksi lähtenyt lentoon.

Päivä 11: Random-tunturi – Toinen random-tunturi

Kävelimme saamelaisalueella, joka oli ihan kaunista, mutta satoi taas vettä vähän väliä. Näimme Bäverholmenin pariskunnan teltan, olemme törmäilleet heihin pari kertaa matkan varrella. He tuntuvat kävelevän samaan tahtiin kuin me, mutta he kävelevät yleensä myöhään illalla ja jopa yöllä, kun taas me aloitamme yleensä vaelluksen aikaisin ja lopetamme ajoissa illalla. Meikäläiselle iski vesiripuli. Sitten huomasin että hyttysverkko oli tipahtanut jonnekin. Mahtava kombo hyttys- vesisadehelvetissä. Pystytimme teltan jonnekin tunturiin aivan rättiväsyneinä. Juuri silloin porotokka käveli teltan ohi. Aamulla oli varmaan kaksi astetta lämmintä ja minun telttani puoleinen absidi oli romahtanut niin että kaikki teltan ulkopuolella olevat tavarat olivat litimärkiä.

Päivä 12: Tunturi – Kvikkjokk

Nousimme ylös jo kello 6, koska emme olleet jaksaneet kävellä edellisenä päivänä niin pitkälle kuin aioimme, ja halusimme ehtiä päivän toiseen venekuljetukseen kohti Kvikkjokkia. Marssimme hullun lailla, mutta onneksi tämä väli olikin suhteellisen helppokulkuista, ehkä helpoin koko matkalla, lukuunottamatta viimeistä muutaman kilometrin jyrkkää alamäkeä kohti venepysäkkiä. Polvet ovat todella koetuksella varsinkin kun yrittää marssia polkua niin nopeasti kuin mahdollista. Pysäkin vieressä on mökki, mikä oli tarpeen, sillä metsä oli aivan täpötäynnä hyttysiä. Tapoimme ehkä noin 967 hyttystä mökin sisällä hyttysansalla, ja katsoimme kun ne pyörivät ja sätkivät järjettömästi ennen tuskaista kuolemaansa.

Oli satanut niin paljon että koko venelaituri oli veden alla. On kuulemma satanut enemmän kuin 40 vuoteen tänä kesänä. Mikä mahtava tuuri sään suhteen. Hermot ovat todella koetuksella tällä vaelluksella.

Venekyyti oli aika hieno kulkien omituisen solan läpi. Perillä Kvikkjokkissa kävimme syömässä tunturiasemalla ja sitten kävelimme etsimään mökkiä, jonka olin varannut Airb’n’b:stä, sillä siinä oli sauna. Emme meinanneet löytää mökkiä, mutta lopulta se löytyi ja pääsimme pesemään pikimustia vaatteitamme ja kuivattamaan niitä saunassa. Kävimme myös illallisella Kvikkjokkin tunturiaseman ravintolassa, joka oli lähes yhtä hyvä kuin Ammarnäsissä. Tietenkin Bäverholmin pariskunta oli taas saapunut paikkaan yhtä aikaa, ja juttelimme heidän kanssaan saaden vertaistukea jälleen kerran hirveisiin kokemuksiimme.

Päivä 13: Kvikkjokk – Sarekin kansallispuisto

Aloitimme vaelluksen myöhään odottaen sateen loppumista. Katsoimme paskaa tv:tä, jota ei ole todellakaan ikävä (minulla ei osin edes ole tv:tä, mutta huonoa ohjelmaa pääsee silti katsomaan kyllikseen tavallisessa elämässä). Tämän päivän vaellus oli taas ihan helvettiä, aivan kivikkoista polkua, joka oli muuttunut joeksi. Vaellus on kyllä ylittänyt ja alittanut monia odotuksia, se ei ole ollut yhtään niin leppoisaa kuin vaelluksen kuvittelee olevansa. Minulle oli myös tullut joku jalkasieni, jonka johdosta varpaista irtosi nahka. Jalat kun ovat märkinä koko valveillaoloajan, aamulla joutuu laittamaan litimärät ja hikiset sukat jalkaan. Ei mitkään mahtavat olosuhteet jalkojen terveydelle. Onneksi mukanani oli vielä Jäkkvikistä tuotua viiniä, jota joimme gorgonzola-pastan höystöksi teltassa keskellä Sarekin kansallispuistoa.

Päivä 14: Sarek – Aktse

Sarek oli aika vaikeakulkuista, polkujen päälle oli kaatunut puita, ja voin kuvitella että Kungsledenin ulkopuolinen osio on vielä vaikeakulkuisempaa. Kävelimme todella kivikkoisen tunturin yli, ja pidimme taukoa taukotuvassa, jossa oli aika monta taukoilijaa, mukaan lukien Gröna Bandetia -kävelevä mies, jolla oli aika painava rinkka – mm. paistinpannu mukana. Suurimmalla osalla vaeltajista on todella painavat rinkat ja kunnon vaelluskengät. En usko että ne tekevät vaelluksesta helpompaa. Oma reppuni on yleensä alle 10 kg kaikkien ruokien ja veden kanssa, ja kävelen polkujuoksukengissä, jotka ainakin periaatteessa ehtisivät kuivua yön aikana, jos joku yö ei sataisi vettä (ei ole tapahtunut vielä tähän mennessä, mutta sisätiloissa ne ovat kuivuneet siihen saakka että taas lähtee ulos). Juuri upean Rapadalenin yllä kävellessämme oli tietenkin niin sumuista ettemme nähneet mitään. Kävelimme todella nopeasti ehtiäksemme Aktseen menevään veneeseen. Maksoimme ensimmäistä kertaa yöpaikasta Aktsessa, ja saimme tehdä ruokaa oikeassa keittiössä. Kävin myös jääkylmässä ulkosuihkussa, jossa hyttyset purivat koko ihon pinta-alan noin 4 minuutissa.

Päivä 15: Aktse – Tunturi

Päivän vaellus oli yksi reitin kauneimmista, ja telttapaikkamme todella upea, vaikka siellä tuulikin kieltämättä jälleen kerran paljon. Mökissä tapasimme omituisen vaeltajan, joka oli kävellyt yksin Sarekissa ja kuvaili kokemusta hirveästi. Hän ei ollut ennen vaeltanut, ja oli nyt lähtenyt yksin kävelemään keskelle ei-mitään, jossa ei ole minkäänlaisia vaellureittejä. Hän ontui niin pahasti, ettei ollut varma pystyisikö kävelemään jäljellä olevat 9 kilometria Saltoluoktaan seuraavana päivänä.

Päivä 16: Tunturi – Saltoluokta

Tämä päivä taisi olla koko vaelluksen ainoa aurinkoinen päivä. Hyvää tuuria, koska se oli myös syntymäpäiväni. Vaelsimme vain 9 kilometria, joka oli pääasiassa alamäkeä, ja maisema oli upeaa. Saltoluokta on hieno taukopaikka, jossa on ravintola, kauppa, mökkejä, – ja puusauna, jonka saimme vuokrata. Minä uin alasti venematkujstajien kauhuksi järvessä, matkakumppani vähemmän uinti-intoisena ei tehnyt sitä. Kävimme hienolla kolmen aterian illallisella Saltoluoktan ravintolassa, jota entinen kämppäkaverini on aiemmin hehkuttanut. Se oli hehkuttamisen veroinen, koska se sekä koko Saltoluokta oli yksi koko vaelluksen kohokohdista.

Päivä 17: Saltoluokta – Jällivaara- Tunturi ennen Teusajaurea

Aamulla söimme aamiaisbuffetin ja otimme veneen Kebnatsiin. Sieltä meidän olisi pitänyt ottaa linja-auto Vakkotavareen, mutta koska olimme tottuneet siihen että kulkuneuvoilla on täällä vain yksi suunta emme kummemmin kyselleet bussin päämääriä, vaan istuimme tyytyväisinä mukana, kunnes tajusimme että matka oli kestänyt jo tunnin vaikka sen piti kestää puoli tuntia. Selvisi, että bussi oli matkalla Jällivaaraan – 150 kilometria Kebnatsista. Tarkistimme, että sieltä lähtisi bussi takaisin parin tunnin päästä saapumisestamme, joten ei muuta kuin Jällivaara -cityyn ja syömään paikalliseen Sibyllaan. Olimme ylionnellisia tästä ylimääräisestä ateriasta. Lisäksi bussikuski ei veloittanut koko matkasta mitään, sillä ”lippuautomaatti on muutenkin rikki”, joten saimme ilmaisen bussikyydin. Valitettavasti tämä aiheutti myös sen, että jäimme hieman jälkeen suunnitellusta aikataulusta, ja kävelimme vain pari tuntia koko päivänä.

Päivä 18: Tunturi – Oikopolku Singi-tuvan lähellä

Kävelimme tunturissa, ja seuraavalle järvelle, jonka ylittäisimme moottoriveneellä. Sisällä taukomökissä kohtasimme taas Bäverholmenin pariskunnan. Uskomatonta että onnistuimme tapaamaan heitä kerta kerran jälkeen random paikoissa reitin varrella. Ylitimme järven yhdessä. Oli aika aallokkoista ja järvestä roiskui vettä aika paljon osan matkustajista päälle. Hermot meni hyttyshelvetissä, ja juoduimme matkan ensimmäiseen riitaan. Yövyimme vähän matkaa Kungsledenillä vaihtoehtoisella reitillä joka menee suoraan Kebnekaiselle. Satoi vettä taas niin perhanasti. Retkipatjani poksahti niin että jalkaosa on jättimäinen pallo, kun kaikki ilma valuu sinne. Jouduin siis tämän jälkeen nukkumaan 5 mm retkipatjalla, joka minulla oli onneksi myös mukana.

Päivä 19: Oikopolku – Kebnekaisen asema

Luulin että reissun helvetillisin päivä oli koettu, mutta tämä taisi olla helvetillisin. Ensin kävelimme kaunista reittiä kohti Kebnekaisea, ja söimme lounasta hienossa laaksossa. Sitten pilvet alkoivat kertyä nopeasti ympärille, ja ehdimme hädin tuskin pakata lounastarvikkeet kokoon ennen kuin sadehelvetti alkoi taas. Jouduimme lisäksi kahlaamaan aikamoisia jokia. Koko reitti Kebnekaiselle asti oli kivikkoinen joki, ja oli vaikea välillä nähdä missä sen pitäisi kulkea. Kuljin välillä reisiin asti yltävien jokien läpi. Marssin hermot menettäneenä niin nopeasti että toisesta suunnasta tulevat turistit olivat ihmeissään. Matkakumppanini tallusteli huomattavasti hitaammin, hän on jollain käsittämättömällä tavalla paljon nopeampi ylämäissä mutta huomattavasti hitaampi tasaisella maalla ja alamäissä.

Kebnekaisen asemalla oli helvetisti telttoja ja porukkaa. Menimme sisään ja yritimme tilata olutta, mutta sitä myytiin vain niille joilla oli istumapaikka. Yritimme fuskata istumalla lattialla, mutta kassalla ilmaistiin, että istumapaikan täytyy olla tuoli. Lopulta saimme puoliväkisin paikan pelottelemalla jonkun tyypin pois viittomakielisestä porukasta, joka oli näreissään siitä että me olimme pyörineet heidän pöytänsä vieressä kuin naakat. Joimme heti monta olutta tyhjään mahaan, mikä on aina hieno idea. Ruokaa kun ei nimittäin myyty niille, joilla ei ollut varausta. Saimme myös täydennystä ruokavarastoomme varustekaupasta. Uutta retkipatjaa sieltä en löytänyt.

Pystytimme teltan mahdollisimman kauan asemalta, vaikka porukkaa oli silti joka suuntaan niin paljon että yksityinen vessakäynti oli mahdottomuus.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…

Suositeltu

Juhannusvaellus Sörmlandsledenillä

Juhannuksena oli poikkeuksellinen helle, mutta vaelsimme Sörmlandsledenillä kuten lähes joka viiikonloppu tänä kesänä. Olen hyvää vauhtia kävelemässä jo toista kertaa ympäri reitin ”pääreittiä”, jonka pituus on yhteensä yli 650 km.

Otimme junan jo torstai-iltana Hälleforsnäsiin, ja teimme minimaalisen 1,5 km vaelluksen (tai tuskin sitä vaellukseksi voi kutsua) lähimmälle laavulle. Siellä istuimme syöden illallista ja viilensimme oluita järvessä. Laavun ohi kulki melko paljon lenkkeilijöitä, ja joku pari tuli laavulle kuhertelemaan vaikka olimme jo menossa nukkumaan laavun vieressä olevaan telttaamme.

Laskin että juhannusaaton reitillä on ainakin kymmenen järveä, joten päätin käydä uimassa vähintään seitsemässä niistä juhannuksen kunniaksi. Tämä operaatio osoittautui haasteellisemmaksi kuin luulin. Ensimmäisen pulahduksen tein jo heti aamuseitsemältä kiviseen lampeen, jonka vesi oli erityisen matalalla. Jo toinen järvi osoittautui vaikeaksi uintipaikaksi, sillä siinä ei ollut kunnon rantaa ja jouduin menemään järveen epämiellyttävien lumpeiden seasta upoten pehmeään pohjaan niin että en meinannut päästä järvestä pois.

Hällarenin lounastauolla jopa partnerini innostui pulahtamaan järveen, vaikkei hän ole mikään himouija. Yksi järvi osoittautui olevan paljon kauempana kuin Sörmlandsledenin opas väitti, ja kävelimme kilometrikaupalla ylimääräistä. Ranta osoittautui kauniiksi, mutta partnerini oli jo tässä vaiheessa hieman ärsyyntynyt siitä että talloimme järkyttävässä kuumuudessa vielä ylimääräisiä kilometreja.

Käveltyämme 31 kilometria tulimme Malmköpingiin, jonka campingalueella pääsimme syömään. Paikalle oli tullut avaruussukkulan kokoisilla asuntovaunuilla matkaavia perheitä, ja terassilla soitti hirveä trubaduuri, jonka tahtiin känninen Metallica-paitaan pukeutunut mies yritti koko ajan tanssia, mutta häntä kiellettiin tekemästä sitä, koska ilmeisesti juuri (yksinkin) tanssiessa Cov-19 leviää.

Jatkoimme vielä talsimista hyttysiä täynnä olevan metsän läpi, ja minun oli hypättävä toiseksi viimeiseen ”järveen”, vaikka se haisi aivan paskalta ja oli vielä hirveämpi kuin edellinen puoliksi umpeen kasvanut lammikko. Jälleen meinasin upota mustaan veteen, ja kumppani oli jo tässä vaiheessa nähtävästi ärsyyntynyt eikä halunnut seistä hyttysten syötävänä odottamassa uimiseni päättymistä.

Saavuimme hienon ja viidakkomaisen Henaredalenin luonnonpuiston läpi päämääräämme laavulle, jossa pulahdimme päivän viimeiseen järveen. Olimme kävelleet huikeat 38 kilometria 28 asteessa, ja kaaduimme väsymyksestä telttaan. Valitettavasti laavulla oli myös lapsiperhe, joka herätti meidät huudoillaan jo epäinhimillisen aikaisin aamulla.

Lauantaina kävelimme vielä 26 kilometria kaunille Finnsjölle, ja otimme matkalla huikkaa pullosta, jota emme olleet jaksaneet edellispäivänä korkata. Finnsjö on yksi hienoimmista leiripaikoista Sörmlandsledenillä. Sunnuntaina käveltäväksi jäi 16 kilometria hikisessä säässä metsien läpi Åkers Styckebrukiin, jossa kävimme tunkkaisessa pizzeriassa pizzalla, mistä on tullut lähes jo vaellusviikonloppujen päättämisen perinne.

Suositeltu

Kungsleden – valmisteluja

Kun matkakumppanini, eli partnerini kysyi vapaata elokuuksi hän saikin kieltävän vastauksen, koska hänen työpaikassaan kaikkien on pidettävä lomansa heinäkuussa. Niinpä jouduimme muuttamaan suunnitelmaa, ja lähdemmekin Kungsledenille jo kolmen viikon päästä. Paniikissa oli tilattava viimeiset varusteet (mm. uudet polkujuoksukengät ja fleece) sekä junaliput. Varasimme myös yhden yön Ammarnäsissä, koska tänä vuonna STF:n mökeissä saa yöpyä vain, jos on varannut majoituksen etukäteen.

Koska heinäkuu on muutenkin suosituin kuukausi ja moni ruotsalainen on muuttanut ulkomaanmatkasuunnitelmansa Kungsledenin vaellukseen uskon että mökit tulevat olemaan varattuja jo vähintäänkin viikkoja etukäteen. On kuitenkin mahdotonta tietää pitkällä vaelluksella tarkalleen minä päivänä saapuu mihinkin kylään, joten emme voineet varata muita majoituksia vielä. Kumppanini on kuitenkin hankkinut uuden teltan, minun ul-skeptisyydestäni huolimatta uuden Hillebergin Anaris-mallisen, jota testasimme viime viikonloppuna, ja joka vaikutti oikein lupaavalta. Teltta on kaksikerroksinen, mutta kerroksia ei tarvitse pystyttää erikseen, jolloin sateessa telttailu on hieman helpompaa. Teltassa on myös suuret absidit, ja se on Hillebergin teltaksi suhteellisen kevyt, 1400 grammaa.

Juhannukseksi on nyt luvattu poikkeuksellisen hyvää säätä. Menemme taas vaeltamaan Sörmlandsledenille, kohta olen vaeltanut toista kierrosta jo puolikkaan. Tällä kertaa luvassa on hellevaellus Hälleforsnäsin ja Åkers Styckebrukin välillä. Odottelen parhaillaan myös pakettia USA:sta, sieltä on tulossa uusi EE Enigman quilt, jonka tilasin keväällä jäädyttyäni muutaman kertan makuupussissani. Se onkin sitten viimeinen pitkä vaellusviikonloppu ennen Kungsledenin läpivaellusta!

Suositeltu

Kesän 2020 muuttuneet suunnitelmat

Tänä vuonna monet suunnitelmat ovat menneet mäkeen, ja niin myös meikäläisen PCT-läpivaellus. Muutama viikko sitten lentoni peruttiin virallisesti, ja PCTA on suositellut kaikkia läpivaeltajia pysymään poissa reitiltä tai ainakin rajoittamaan vaelluksen lähialueisiin. Tätä neuvoa eivät toki kaikki noudata, tälläkin hetkellä PCT:llä on monta läpivaeltajaa, jotka eivät piittaa Cov-19-viruksen levittämisriskistä enempää kuin omasta vaelluksestaan.

Myös vaellusforumeilla (esim. Facebookissa) keskusteluryhmissä on yllytty jopa agressiivisiin riitoihin, kun osa vaeltajista ei halua kuullakaan siitä että vaeltajat voisivat levittää virusta, ja osa taas tuomitsee ehdottomasti ne jotka lähtevät itsekkäästi vaeltamaan suosituksista huolimatta. Itse en joutunut onneksi valitsemaan, sillä eurooppalaisena en päässyt reissuun muutenkaan. Tuskin olisin nähnyt oman reissuni niin tärkeänä että olisin lähtenyt vaeltamaan, vaikka se teknisesti olisi ollut mahdollista. Mutta kyllähän se on v-ttanut aika rankasti, että se haave johon on panostanut viimeiset kaksi vuotta kaatui ja elämän suurimman seikkailun sijasta joutuu jatkamaan koko vuoden konttorissa istumista ja tänä vuonna vielä ekstratylsässä Ruotsissa istuskelua.

PCT:n sijasta aloin pohtia vaihtoehtoisia vaellusreittejä. Oli selvää etten voi lähteä pitkälle 5 kuukauden vaellukselle tänä vuonna ja haluan niin sanotusti säästää virkavapaan ensi vuoden läpivaellusta varten. Niinpä jouduin ilmoittamaan töissä että olenkin sitten kesän ja syksyn täällä. Aluksi suunnittelimme partnerini kanssa Kalottireitin vaeltamista, mutta nyt näyttää siltä ettei Norja toivota tervetulleeksi ruotsalaisia turisteja tänä vuonna. Joten joudumme matkailemaan kotimaassa, eli Ruotsissa, ja matkakohteeksi on päätynyt klassinen Kungsleden, jolle myös moni tänä vuonna PCT:lle aikova ruotsalainen on menossa. On suorastaan kohtalon ivaa että PCT:n sijasta päädymme Kungsledenille, niin monelle läpivaellusta suunnittelevalle on sanottu: ”Etkö voisi vain vaeltaa Kungsledeniä?”

Kungsledeniltä jostain Saltoluoktan huudeilta. Kuva Jokkmokkguiderna

Kungsleden on siis Ruotsin tunnetuin vaellusreitti (ei kuitenkaan pisin kuten turistioppaissa virheellisesti usein mainitaan) Ruotsin Lapissa. Reitin pituus on noin 440 kilometria riippuen vähän mitä reittiä kulkee ja tekeekö esimerkiksi ylimääräisen matkan Kebnekaiselle (2060 m), joka on Ruotsin korkein huippu ja lähes matkan varrella. Useimmat vaeltavat vai reitin pohjoisimman osan, me ajattelimme vaeltaa koko reitin ja aloittaa vaelluksen etelästä. Reitti alkaa siis Hemavanista ja päätyy Ruotsin pohjoisimpaan osioon Abiskoon. Matkan ajankohdaksi suunnittelemme elokuuta, joten kuun lopulla saapuessamme pohjoiseen ehkä kaikista suosituimpien etappien pahi turistiryntäys alkaa olla ohi (tai sitten ei, tänä vuonna mikään ei tunnu noudattavan yleisiä sääntöjä). Voi olla että ainakin ulkomaisia turisteja on vähemmän, toisaalta ”kaikki” ruotsalaiset ovat menossa vaeltamaan tänä kesänä, kun ei muuallekaan pääse.

Kungsleden on melko helppo reitti, ja korkeinkin kohta reitillä on vain reilun kilometrin korkeudella. Maasto on kuitenkin suurimmaksi osaksi tunturia, joten sadetta ja tuulta piisaa varmasti, ja lämpötilakin voi olla melko matala varsinkin öisin. Tänä vuonna Ruotsin turistiyhdistyksen pitämiin majoihin on myös varattava paikka, jos niissä aikoo yöpyä. Saunaan pääsee kuitenkin vaikkei mökeissä yöpyisikään – tämän asian olen tutkinut tarkasti sauna-abstinenteissani.

Roslagsledenin etappi numero kuusi

Siihen asti tyydymme viikonloppuvaelluksiin. Aikomuksenani on joko vaeltaa tai tehdä pyöräreissuja koko kesän ajan. Viime viikonloppuna olimme esimerkiksi vaeltamassa Roslagsledenillä, jonka olen kävellyt nyt kokonaan vähitellen läpi. Saimme myös esimakua tunturisäästä, kun lauantaina satoi ihan helkkaristi ja kävelin märissä sukissa (ultrakevyellä vaeltajalla on tietenkin vain yhdet vaihtosukat) koko hemmetin päivän. Ihan hyvä tottua siihen tunteeseen ennen Kungsledeniä.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 13:2 ja 13:1

Kauhukseni huomasin etten ollut vaeltanut heinäkuun jälkeen, lukuunottamatta pientä pyrähdystä Kaarinan luontoreiteillä. Aikaa on mennyt mm. juoksutreeniin, koska juoksin taas puolimaratonin Tukholmassa – mikä sinällään on ihan hyvää treeniä kunnon kannalta.

Liityin siis Tukholman Meetup-ryhmän vaellukselle, joita järjestetään lähes joka viikonloppu jossakin päin Tukholmaa. Eräs hullu ukrainalainen himovaeltaja on aloittanut myös ”vaella koko Sörmlandsleden” -projektin, ja oli edennyt nyt projektissa etapille 13 asti. Vaelsin mukana sivureitit 13:1 ja 13:2, jotka ovat pääreitille kaupungeista tai vastaavista paikoista liittyviä sivureittejä. Tällaisten sivureittien avulla on mahdollista suorittaa koko Sörmlandsleden julkisia kulkuneuvoja käyttäen – vaikka se joskus vaatii hieman suunnittelua.

Lähdimme vaellukselle Nykvarnista ja vaelsimme neljän muun vaeltajan kanssa Gnestaan asti. Kävelimme reilut 30 kilometria noin 6 tunnissa, mikä taisi olla henkilökohtainen ennätykseni. Ei ihme että olin päivän jälkeen aivan naatti ja hedari iski. Tällaisten ryhmävaellusten haittapuoli kun on ettei itse voi määrätä tahtia tai sitä miten usein pitää tauon. Päivä oli myös aivan uusi virallinen eurooppalainen vaelluspäivä, enkä olekaan ikinä nähnyt näin paljon porukkaa metsissä. Useimmat olivat toki ajaneet autolla johonkin kilometrin päähän ja tulleet sieltä koirien, lasten ja huonekalujen kera grillaamaan makkaransa.

Tänä viikonloppuna aion vaeltaa loput Sörmlandsledenin pääetapit, yhteensä noin 40 kilometria, ja sitten onkin enää muutama viikko siihen kun lähden vaeltamaan Lyykian reittiä Turkkiin!!!

Suositeltu

Sörmlandsleden, etapit 44, 36:3 ja 36:2

Sörmlandsleden-projektissani on jäljellä enää kolme etappia. Yllättävän pitkä on tuo 600 km, jonka pituinen Sörmlandsleden on pelkästään pääetapit laskettuina. Aloitin projektin viime vuoden keväällä, ja olen lähinnä vaeltanut reittiä viikonloppuisin. Julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen etapille on haaste, ja välillä olen joutunut suunnittelemaan reitille liikkumiset tarkkaan ja tekemään useamman päivän vaelluksia.

Tällä kertaa tarkoituksena oli vaeltaa vain 15 km etappi numero 44 sekä osa 45:sta, joita en onnistunut suorittamaan viimeksi kun sain jonkun ihme nestehukan. Koska 44:lle ei pääse julkisilla viikonloppuna tein vaelluksen, joka yhdisti myös pari sivuetappia ja sisälsi hieman tylsää maantievarsikävelyä.

Nyköping on ihan jees kaupunki, ja reitti kulkee osittain kaupungin keskellä virtaavaa jokea pitkin. Matkalla ohitetaan myös yksi monista reitin linnoista, keskiaikainen Nyköpingshus. Näin myös jokivarteen kerääntyneen spurguporukan, joka nautiskeli antimiaan hyvien näkymien kera. Ei aina Ruotsissakaan olla niin kuninkaallisen arvokkaita.

Viikonloppu oli taas kuuma, 30 asteen tienoilla, ja reitillä oli poikkeuksellisen vähän varjoa, se kun kulki mm. peltojen ja laidunmaiden läpi. Aurinkorasvakin loppui kesken kaiken, joten yritin suojautua auringolta rätti pässä pitkine hihoineni. Yövyin kansallispuistoon sijoitetulla taukopaikalla, joka on järven rannassa. Voin sanoa että järveen hyppääminen vaellettuani 24 kilometria 30 asteessa oli taivaallinen kokemus. Tämä tuntuu nyt kaukaiselta kirjoittaessani tätä Suomessa, jossa on noin 15 astetta.

Yöllä heräsin taas kun villisika röhki jossakin. Kuuntelin tuleeko se lähemmäs, ja varauduin jo soittamaan musiikkia kännykällä sian pelotteluksi. Villisikoja tuntuu olevan melko paljon Sörmlannissa, osa metsistä on myllerretty ylösalaisin eikä yölliset röhkimiset ole harvinaisia. En ole onneksi törmännyt näihin otuksiin, sillä ne liikkuvat yleensä öisin ja välttelevät ihmiskontakteja. Saisin varmaan sydänkohtauksen jos näkisin torahampaisen karjun keskellä metsää, vaikkei niiden ihmisten kimppuun usein tiedetä hyökänneenkään.

Toinen vaelluspäivä oli vielä edellistä kuumempi, perille tullessa oli mittarissa 33 astetta. Reitillä ei ollut myöskään kuin yksi järvi, ja sillä vain yksi sopiva uimapaikka, jossa hyppäsin veteen vaatteet päällä välittämättä paikkaan leiriytyneestä riippukeinuilijasta. Löysin myös maasta makuualustan, joka oli tippunut joltakin. Epäilin että sen kadottanut ei ihan heti tulisi takaisin, joten otin alustan mukaan ja kyselin reitin FB-ryhmässä olisiko joku hukannut alustansa.

Viimeinen peltoreitti tuntui järjettömän pitkältä. Kävelin myös ensin väärään suuntaan. Löytäessäni taukopaikan, jossa oli vesihana huljutin päätäni hanan alla ja nukahdin hetkeksi varjoisalle penkille. Ehkä tuossa välissä tarjosin oivan aterian punkille, jonka löysin selästäni vasta kaksi vuorokautta myöhemmin. Niitä pirulaisia kun on vaikea yksin löytää.

Nyköpingissä jouduin odottamaan junan lähtöä vielä kaksi tuntia. Vedin naamaan sushit ja makoilin jokivarren penkillä, jossa ohikulkijat varmaan pitivät minua kodittomana spurguna.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 31-26

Viimeinen etappi Kolmårdenissa suoritettu. Lähdin reissuun perjantai-iltana ja vaelsin kaksi vuorokautta, yli 60 kilometria. Etapit olivat aika helppokulkuisia, joten matka taittui suhtkot helposti, vaikka lauantaina vaelsinkin yli 30 kilometria.

Kolmårdenista Stavsjöhön kulkee minibussi, jossa on niin vähän matkustajia että kuski muisti minut viime kerralta ja tiesi missä jään pois. Perjantaina kävelin vain noin 6 km lähimmälle leiripaikalle, siellä olikin jo yksi vaeltaja, joka vaelsi Sörmlandsledeniä ilman kummempaa päämäärää.

Lauantaina kävelin Sörmlandsledenin korkeimman kohdan yli, se on 123 metriä merenpinnan yläpuolella, eli ihan huikeasta vuoresta ei ole kyse. Huipulla on lintutorni, jonne voi kiivetä uhmaamaan korkeanpaikankammoaan.

Polulla oli myös yllättävän monta muuta vaeltajaa, melkein joka laavulla joku. Yhdellä laavulla tapasin miehen jonka kanssa puhuin, hän oli vaeltamassa vain yhden etapin mutta hänellä oli isompi rinkka kuin minulla. Kun kerroin vaeltaneeni lähes koko reitin hän piti minua jonakin vaellusguruna ja kyseli vinkkejä minulta. Sanoin vain että pakkaa vain välttämättömät tavarat mukaan, ja vinkkasin että vesifiltteri on kätevä väline olla mukana, niin että välttyy painavien vesimäärien raahaamiselta.

Itsehän en neuvoani toki noudattanut vaan olin unohtanut filtterin kotiin, piti siis ottaa vettä lähteistä ja toivoa parasta. Yleensä vesi oli puhdasta (muutamia pieniä ötökkähiukkasia lukuunottamatta), mutta lähellä Katrineholmia yhdessä lähteessä norotti erittäin pieni vesinoro, josta keräsin vaivalloisesti puoli pulloa epäilyttävälle haisevaa vettä. Tässä vaiheessa tietenkin veteni oli loppu, joten oli pakko ottaa vettä tästä kohteesta. Marssin vauhdikkaasti seuraavalle lähteelle – ja sekin oli tyhjä. Noin 15 viimeistä kilometria meni siis lähes ilman vettä – marssinkin heti Katrineholmin kauppakeskukseen ostamaan ison pullollisen. Kaikkia amatöörivirheitä ei voi vieläkään välttää satojen kilometrien vaelluksen jälkeen.

Lauantaina tuli vesikuuro, mutta olin sopivasti juuri silloin lounastauolla laavun katoksen alla. Saavuttuani perille suunniteltuun päämäärään totesin laavun olevan varattu, siellä oli lapsiperhe ja monta aikuista, sekä koira joka haukkui minua. Koska halusin nukkua rauhassa ja ajoissa jatkoin matkaa vielä kilometrin oppaassa mainitulle taukopaikalle, joka oli vain mitättömän pieni nuotiopaikka ja pari penkkiä kallion päällä, niin että rantaan ei päässyt. Pystytin telttani kuusen taakse ja keittelin risotot. Juuri päästyäni telttaan alkoi sade, joka kesti koko yön ja loppui sopivasti kello 7 aamulla. Uusi Big Agnes Tiger Wall 2-telttani, johon olin vaihtanut toisen BA- yhden hengen telttani, piti veden teltan ulkopuolella hienosti. Teltta on myös tilava ja siellä mahtuu jopa istumaan, mutta 1 kg teltan ero toiseen 400 g telttaani on huomattava, eikä tämä mukavampi teltta luultavasti pääse läpivaellukselle.

Suositeltu

Huddingeleden + Gålö Havtornsuddslingan

Olen kunnostautunut vaellustreenauksessa ja vaeltanut joka viikonloppu toukokuun puolivälistä (?) lähtien. Säät ovat olleet poikkeuksellisen hyviä, joten sateessa ei ole juuri tarvinnut rämpiä.

Viime viikonloppuna lähdimme poikakaverini kanssa vaeltamaan vasta pari kuukautta sitten avattua Huddingeledeniä. Hän ei ole himovaeltaja, joten tavoitteena ei ollut pitkä vaellus. Lähdimme vaellukselle Farstasta, ja muutaman kilometrin kävelyn jälkeen löysimme vaellusreitin, joka alkaa Trångsundista ja jatkuu Flemingsbergiin asti, yhteensä pituutta reitille tulee noin 80 km. Me kävelimme vain muutaman kilometrin ennen leiriytymistä Kvarnsjön-järvelle.

Reitti on hyvin merkitty, mutta mitään gpx:ää ei ollut olemassa, ja etäisyyksien arvioiminen oli vähän hankalaa. Löysimme järven, ja leiripaikan joka osoittautui oikein miellyttäväksi. Järvelle tuli myös myöhemmin illalla pari muuta vaeltajaa. Sää oli taas kuuma ja hyppäsimme järveen viilentymään. Telttailimme poikakaverin isän vanhassa klassisessa teltassa, jonka pystyttäminen kestää varmaan jotain tunnin. Taas osaa arvostaa nykyajan helppoja telttoja tämän teltan jälkeen. Järvellä oli mäkäräisiä, ja jotenkin ne onnistuivat päätymään telttaankin, niin että jouduin nukkumaan hyttysverkko päässä. Poikakaveriani ne eivät syöneet ollenkaan. Hän sen sijaan oli umpijäässä, koska nukkui ohuemman makuupussin ja huonompilaatuisen makuualustan kanssa kuin minä. Hän ei ollut myöskään tajunnut että makuupussi on lämpimämpi, jos sen laittaa kiinni.

Toisena päivänä jatkoimme vaellusta kohti Paratiisia, joka on suosittu vaelluskohde Tukholman eteläpuolella. Oli taas kuuma ja järviuinti tuli tarpeeseen, ennen kuin jatkoimme matkaa. Joka puolella oli porukkaa kuin pipoa, eikä meinannut löytyä edes paikkaa jossa pääsi käymään kakkosella ilman että joka puun takana pyörii jotain porukkaa.

Kaiken kaikkiaan ihan ok reitti, mutta ei ehkä maailman mielenkiintoisin.

Juhannusta lähdimme ”kaikkien” tukholmalaisten tapaan viettämään saaristoon. Olin onnistunut taivuttelemaan kaverini edes lyhyelle vaellukselle pelkän telttailun sijaan. Otimme junan Västerhaningeen ja sieltä bussin Gålöön, joka ei ole oikeastaan saari vaan niemi. Siellä hengailimme ensin Gålö havsbadetissa, jossa oli niin matala vesi että piti kävellä järjettömän pitkälle ennen kuin pääsi uimaan. Siinä vaiheessa jalat olivat jo niin jäässä että oli pakko palata takaisin ennen kuin oli ehtinyt edes pulahtaa veteen. Veden mataluudesta johtuen paikka houkutteli paljon lapsiperheitä. Saimme seurata draamaa, kun kaksi lasta olivat ajautuneet vesilelun kanssa kauemmaksi rannasta, ja joku mies lähti heitä pelastamaan. Heidän äitinsä sai jonkinlaisen hermoromahduksen lasten lopulta pelastuttua takaisin rantaan.

Söimme lounaan paikan ainoassa ravintolassa, siellä oli oikein hyvä buffet jossa oli tarjolla myös vegaanivaihtoehtoja. Menimme sulattelemaan ruokaa juhannussalon liepeille, ja siellä oli järjestetty lapsille (!) lätynsyöntikisa. Ei ehkä ihan tervein harrastus lapsille, mutta mitäpä ei viihteen vuoksi tekisi. Itse olimme liian täynnä pystyäksemme edes katsomaan kun toiset syövät överit, ja sen mukana tulevaa potentiaalista lasten oksentelua. Tässä vaiheessa toinen perhe oli hukannut kersansa, ja seurasimme kuinka kaksivuotiaalle etsittiin vanhempia. Seurueemme miespari pohtikin pitäisikö heidän käydä ilmoittautua vanhemmiksi – ehkä se olisi heidän ainoa mahdollisuutensa vanhemmuuteen? Vanhemmat löytyivät kuitenkin, ja juontajat joutuivat selittämään että kyseessä oli väärinymmärrys siitä kenen mukana kersa oli – ettei vaan kukaan luulisi että kyseessä olivat lapsen heitteillejättö!

Lähdimme vaeltamaan Havtornsuddenia päin, ja vastoin odotuksiamme niemelle oli pystyttänyt telttansa myös useampi juhannuksenviettäjä. Me löysimme kuitenkin lopulta tuuliselta rannalta paikan, johon voi pystyttää telttansa hieman kaltevaan asentoon. Kävelimme tämän jälkeen niemen nokkaan, ja jäimme hengailemaan vähemmän tuuliselle paikalle juoden viiniä, ja taisi pari meistä uskaltautua uimaankin. Rannan ohi ajeli veneilijöitä, ja taisi jossain vaiheessa hyljekin pistää päänsä pinnalle rannan lähettyvillä. Kun myöhemmin illalla soitimme kitaraa tulivat joutsenet hämmästyttävän lähelle rantaa kuuntelemaan ulinaamme – ne eivät varmaan ikinä olleet kuulleet sellaista tulkintaa Like a Virginista, tai ehkä luulivat että kyseessä on joku vieraan lajin avunhuuto?

Kun aurinko laski lähdimme takaisin tuuliselle telttapaikallemme, ja istuimme vielä rannassa hoilaamassa Susan Boylea ja muita kappaleita, joita ei olisi alkuperäisiksi tunnistanut. Telttamme viereen oli myös pystytetty jättiteltta, jossa luulimme olevan yöpyjiä, vaikka tosiasiassa he tulivat telttaansa vastan paljon myöhemmin ja puhuivat äänekkäästi yömyöhälle. Hieman soiteltuamme alkoi sataa, ja me menimme kavereidemme suurempaan telttaa keskustelemaan siitä pitäisikö pelata jatsia vai ei. Lopulta keskustelu kääntyi siihen että peleistä ei voi väkisin tykätä, eikä siihen voi käännyttää. Emme siis pelanneet mitään, vaan menimme lopulta nukkumaan.

Koko yön poikakaverini valitti taas kylmää, ja kun nousin katsomaan häntä näin että hän ei nukkunut makuualustallaan, joka oli rullautunut 45 asteen kulmaan teltan seinää vasten. Hän oli tajunnut sulkea makuupussin tällä kertaa – tosin nurinpäin. Jossain vaiheessa aamua huomasin että hänen jalkansa töröttivät ulos teltan aukosta, sen kaltevuus kun valutti telttailijan vähitellen alamäkeen. Hänestä sillä ei ollut väliä, sillä eihän hän palellut jaloista. Ehkä yleistä lämpötilaa olisi voinut auttaa teltan aukon sulkeminen. Ei ollut myöskään kumma että telttaan pääsi hieman muurahaisia. Mutta sehän on lähes pakollinen osa telttailua.

Hyvä vinkki ennen teltan pystytystä on tarkistaa, ettei maa ole kalteva. On myös käytännöllistä sulkea ainakin teltan väliverkko, niin etteivät jalat valu ulos teltasta.

Aamulla nukuimme pitkään ja keitimme pannukahvit, minkä jälkeen oli taas energiaa vaeltaa viimeiset kolme kilometria takaisin bussipysäkille. Myös niemen toinen puoli oli kaunis ja vehreä, aivan erilainen kuin kallioinen ja mäkinen niemen itäpuoli.

Ensi viikonloppuna vaeltamiseen saattaa tulla tauko, sillä joudun kirurgiseen hammasoperaatioon keskiviikkona.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 45 – 55

Tuskin olin ehtinyt palautua Armenian reissusta, kun koitti seuraava viikko, jolle olin myös varannut vaellusreissun. Oli nimittäin Ruotsin kansallispäivä torstaina, ja vapaat täytyy maksimoida! Jäljellä oleva Nyköpingin ja Trosan välinen reitti myös vaati vapaita, kun käytössä ei ole autoa reitille kulkemiseksi.

Nyköpingissä reitti kulkee aivan keskustan vieressä, jokivartta pohjoiseen ja metsään. Kävelin 10 kilometria lähimmälle laavulle, ja kävelin sen melko ripeästi parissa tunnissa. Muurahaisia pyöri laavulla, joten pystytin ihan suosiolla teltan järven rantaan. Aamulla heräsin kun joku tai jokin juoksi huohottaen telttani ohi seitsemän jälkeen, luulin ensin että se on villisika (vakiopelkoni metsässä) mutta sitten tajusin että sen täytyi olla joku hullu lenkkeilijä.

Kansallispäivä oli todella kuuma, 28 astetta auringonporotusta. Kävelin parikymmentä kilometria Masugnsjölle päin ja olin kuolemankielissä. Varsinkin metsässä oli erittäin tukalaa ja ilma oli pysähtynyt. Kävelin Svärtan kirkolle. Olin paahtumispisteessä tässä vaiheessa, ja kun pääsin kirkolle tein ruokaa, mutta siellä oleva pöytä oli tietenkin keskellä auringonpaistetta. Myös saavuttuani laavulle siellä oli erittäin kuuma, eikä varjoa missään. Laitoin lonkkuni veteen jäähtymään, hyppäsin järveen pari kertaa ja kokkailin ruokaa. Viereisellä rannalla oli joku perhe joka souteli kumiveneellä, ja illalla joku ukkeli soitti siellä trumpettia niin että koko järvi raikui. Kyllä maistui kylmä(hkö) lonkku hyvälle! Yritin mennä nukkumaan laavulle – mutta heti kun pimeni alkoivat mäkäräiset järjettömän puremisen. Jouduin nousemaan ennen puoltayötä ylös ja pystyttämään teltan.

Sörmlandsleden on sinänsä helppokulkuista, mutta välillä reitti menee ylös ja alas ja reitillä on paljon kiviä ja puiden juuria, joten hiki tälläkin reitillä voi tulla.

Perjantaina kävelin kohti Tystbergaa, ja toivon jonkin kahvilan olevan siellä auki. Vaeltaja kun ei jaksa kantaa ylimääräisiä herkkuja mukanaan. Valitettavasti auki oli vain Coop, josta sain täydennystä ruokavarastoihin. Ja tuoreen viinerin! Tystbergasta polku kulki metsän ja laidunten ohi Bälingen kirkolle. Myös yksi koira haukkui minut, mutta se ei ollut läheskään yhtä aggressiivinen kuin armenialaiset kollegansa. Kirkolla pongasin pari punkkia yrittämässä läpikulkua ihoni läpi, mutta sain ne kiinni ajoissa.

Tämän jälkeen reitti kulki aika jyrkkiä metsäreittejä, jotka tuntuivat loputtomilta. Mittariin taisi tulla 27-28 kilometria tuona päivänä. Kuljin myös Nynäsin linnan ohi. Olin odottanut pääseväni sen ravintolaan syömään viimein kunnon ruokaa – mutta se oli tietenkin kiinni. En saanut edes vara-akkua ladattua, joten yhtään kuvaa linnasta en ottanut.

Viimein saavuin Itämeren rantaan ja löysin laavun, joka sijaitsi upealla niemellä. Olin aivan innoissani näin upeasta yöpaikasta. Pystytin teltan, tein ruoan, ja menin nukkumaan äänikirjaa kuunnellen. Sitten kuulin läheltä ”mää” ja naureskelin että ai, täällä on lampaita. Sen jälkeen määkinä läheni ja lammaskuoro alkoi huutaa ”MÄÄ! MÖÖ! BÄÄ! BÖÖ-ÖÖÖÖ! MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!” Jouduin kampeamaan itseni ulos ja näin että aidatun karsinan sisällä oleva leiripaikkani on kymmenien lampaiden ympäröimä. Ei auttanut lampaiden laskeminen nukahtamista, koska ne olivat niin järjettömän äänettömiä ja pyörivät ympäri niemeä paskantaen mennessään. Aurinko oli juuri laskemassa ja mietin jaksaisinko kerätä kamat ja kävellä pimeässä seuraavalle mahdolliselle leiripaikalle. Järjettömässä määkinässä kun ei voisi kuurokaan nukkua. Onneksi noin tunnin määkimisen jälkeen joukkue siirtyi eteenpäin, eikä palannut.

Lauantaille olin suunnitellut lyhyemmän reitin, joten lähdin liikkeelle vasta aika myöhään ja keittelin rauhassa armenialaista kahvia meren rannalla. Tämän jälkeen reitti kulki taas aivan järjettömän kuumassa tukahtuneessa metsässä monta kilometria. Onneksi tämän jälkeen oli pysähdyspaikka vanhalla museokartanolla. Sen pihassa oli myös kolme muuta vaeltajaa, jotka olivat yhden yön vaelluksella (rinkat olivat kyllä kolme kertaa isommat kuin minulla). Nautin kartanon pöydistä, huussista ja juoksevasta vedessä ja heitin roskat pois painamasta laukkua. Reitti jatkoi lehmälaitumien ohi. Paikalla oli myös déjà-vun tarjoava raivostunut sonni, joka kylläkin tällä kertaa oli onneksi toisella puolella aitaa. Vastaan tuli myös toinen yksinäinen vaeltaja – tämä reittihän olikin suosittu viikonloppuna!

Saavuin myös Björken-järvelle, joka oli aivan upea. Laavu oli paikalla, jota ympäröi järvi molemmin puolin. Oli niin kuuma että hyppäsin samantien järveen. Valitettavasti en voinut jäädä tälle hienolle taukopaikalle yöksi, sillä en halunnut vaeltaa kovin pitkästi sunnuntaina. Niinpä jatkoin matkaa Gisesjön- järvelle. Sen taukopaikka oli hienoinen pettymys, siitä oli rakennettu aivan sieluton esteetön paikka, josta kaikki puutkin oli hakattu. Lisäksi paikalla oli niin paljon porukkaa, että jatkoin matkaa ja koitin etsiä sopivan telttapaikan. Jokaisessa kolossa oli jotain porukkaa. Lopulta luovutin yksityisen telttapaikan etsinnän ja laitoin teltan muutaman miehen telttojen lähelle. He olivat ilmeisesti puolalaisia (?) kalastajia, jotka kävivät vähän väliä kalastamassa telttani lähellä. Hyppäsin taas järveen ja laitoin ruokaa. Huomasin myös, että olin museokartanolla heittänyt roskien sijasta lounaani pois, joten minulla ei olisi seuraavalle päivälle jäljellä kuin puolikas puuroannos ja yksi energiapatukka. Iltapalaksi söin köykäisiä ravintoaineettomia nuudeleita.

Myös aamulla kuuden jälkeen heräsin kalastajien mölötykseen. Se oli hyvä, koska halusin lähteä liikkeelle pian ja kävellä 22 kilometrin matkan, jonka jälkeen pääsisin vasta syömään ruokaa. Ensin kävelin tietysti kilometrin harhaan, koska reitin merkinnät olivat taas omituisia. Laahustin omakotialueiden läpi ja söin viimeiset puurot. Sitten laitoin vakiovaellusmusiikkini soimaan ja laahustin viimeisen 5 kilometrin metsäreitin Tureholmin linnaan. Reitti oli yllättävän raskas, paljon mäkiä ja kivikkoa. Saavuttuani linnaan istuin sen pihalla syöden viimeisiä pähkinänjämiä kuin köyhä kulkuri. Myöskään tällä linnalla ei ollut rahvaalle mitään ruokatarjontaa edes rahaa vastaan.

Viimeinen osuus oli ärsyttävä, koska se ei kulkenut suoraan kaupunkiin vaan teki ns. keinotekoisen u:n muotoisen reitin jonkin metsän läpi. Koska aion kävellä Sörmlandsledenin joka metrin minun oli tietenkin pakko kävellä ne. Siinä vaiheessa ukkonenkin jyrähti muutaman kerran, ei onneksi kuitenkaan lyönyt aivan päälle. Kävelin viimeiset kilometrit nopeammin kuin koskaan, ja tuntui todella voitolta saapua viimein etappikartalle Trosan keskustaan. Yli 100 kilometria oli takana, ja enää muutama etappi Sörmlandsledeniä jäljellä.

Roslagsledenleden, etappi 1

En ole voinut vaeltaa viikkokausiin, koska olen ollut tappoflunssassa ja jonkinlaisessa keuhkoputkentulehduksessa. Kaikenlaisesta treenistä tuli taukoa kolme viikkoa, ja tuntuu että kunto on aivan pohjalla, vaikkei se aiemminkaan ollut edes lähellä huippua. Tänään lähdin kuitenkin vaeltamaan (tai retkeilemään kuten pilkunnusauttajat ehkä sanoisivat) lyhyehkön reitin, 15 kilometria Roslagsledenillä, jonne pääsee aika helposti Tukholmassa julkisilla.

Perinteiseen makuupussiin voi kirjaimellisesti muumioitua, koska vetoketjua ei saa sisäpuolelta auki.

Sairastelu tulee vaelluskuumeiselle kalliiksi, koska netistä voi tilata kaikenlaista tavaraa. Tilasin esim. tämän Marmot Wm’s Phase 20 -makuupussin. Vaikka olen periaatteessa sukupuolitettuja tuotteita vastaan, totesin että tämä makuupussi on minulle oiva, koska se on tehty 168-senttisille ja itse olen 166 senttiä, joten turhaa pituutta (ja näin ollen painoa) ei makuupussille tule. Muu ero ”tavalliseen makuupussiin” (miesten makuupussejahan ei tietysti markkinoilla ole) on että jalkoja ja persusta on ilmeisesti topattu hieman lisää. Makuupussi painaa noin 820 grammaa ja suosituslämpötila on -5,7 Celsiusta. Tilasin tämän nimenomaan PCT:tä ajatellen, koska siellä yölämpötilat ovat reippastikin miinuksen puolella varsinkin autiomaassa. Untuvat on myös käsitelty vettä hylkivällä materiaalilla, eikä niitä ole poimittu elävistä linnuista. Valitettavasti synteettisissä makuupusseissa ei ole toistaiseksi yhtä kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia makuupusseja. En halunnut myöskään quiltia eli lämpöpussia, joka on kevyiden vaeltajien suosikki, koska en usko että pysyn yhtä lämpimänä ilman huppua ja pussin alapuolta.

Siinäpä päivän varustevinkki, takaisin päivän vaellukseen. Roslagsleden alkaa Rinkebyn tienoilta ja jatkuu aina Norrtäljen pohjoispuolelle asti. Pituutta koko reitillä on noin 190 kilometria. Maasto on aika helppokulkuista, ja kulkee osittain metsien, osittain maaseudun läpi.

Tänään ei kaikki mennyt kuten Strömsössä. Vaikka tämän pitäisi olla maailman helpoin reitti meni kaikki päin helvettiä, ehkä juuri siksi että en ollut varautunut siihen että tämmöisellä reitillä pitäisi olla mitään haasteita. Ensiksikin menomatkalla bussikuski oli ihan sekaisin eikä muistanut pysähtyä, ja veti sitten suunnilleen uukkarit moottoritiellä ja palasi takaisin. Sen jälkeen huomasin että uuden vesifiltterin pussi on vuotanut vettä ja sekä ekstrasukat että fleece olivat ihanan märkiä. (Tätä tapahtuu suunnilleen joka kerta. Vaeltajan perussääntö: pakkaa vaatteet ja muut kuivana pidettävät tavarat vedenpitävään pussiin!) Koska testissä olivat uudet vaelluskengät (Altra Olympus) hiersivät nekin hieman jalkapohjia hieman liian suuren koon vuoksi, enkä tietenkään voinut vaihtaa paksumpiin sukkiin. Jossain vaiheessa myös olin tiputtanut matkakorttini maahan, mutta huomasin sen ajoissa ja se löytyi muutaman sadan metrin päästä. Vaeltajan perussääntö: Älä säilytä kortteja, avaimia, tai muuta tärkeää tavaraa samassa taskussa esim. kännykän kanssa, jolloin ne voivat availlessa tipahtaa.

Päästyäni laavulle aloin innoissani kaivaa esille kaasukeitintä, mutta huomasinkin jättäneeni kaasun kotiin. Vaeltajan perussääntö: Tee pakkauslista ja tarkista se aspergerisesti ennen lähtöä, niin ettei olennaisia tavaroita jää pois repusta. Yritin sitten tehdä tulta, mutta eihän siitä tullut hevon v-a. En osaa sytyttää nuotiota, varsinkaan talvella kun maa on lumessa. Hermot loppui yritykseen ja päätin vaan vetää toisen varoilta ostamani proteiinipatukan ja patikoida virkkaisesti loppumatkan. Meinasi jortsu nousta otsaan kyllä, varsinkin kun maa oli paikoin mutaista ja vetistä niin että ainoat sukat alkoivat kostumaan. Matka alkoi myös tuntua pitkältä, ja mietin miten ikinä pystyn vaeltamaan saman matkan kaksi kertaa joka päivä puoli vuotta – vuoren rinnettä ylös ja alas. Tällä reitillä korkein kohta oli ehkä 50 metriä. PCT:llä korkein kohta on 4009 metriä. Yhtä pitkä on varmaan jortsu otsassani siinä vaiheessa.

Ennen kuin huomasinkaan olin kuitenkin perillä määränpäässä Karlby Gårdilla. Onnekseni kartanossa oleva kahvila oli auki, ja pääsin sinne viimeinkin syömään lounasta puoli neljältä iltapäivällä. Kylläpäs maistui hyvältä paikallinen olut tällaisen vaativan uurastuksen jälkeen!