Suositeltu

Juhannusvaellus Sörmlandsledenillä

Juhannuksena oli poikkeuksellinen helle, mutta vaelsimme Sörmlandsledenillä kuten lähes joka viiikonloppu tänä kesänä. Olen hyvää vauhtia kävelemässä jo toista kertaa ympäri reitin ”pääreittiä”, jonka pituus on yhteensä yli 650 km.

Otimme junan jo torstai-iltana Hälleforsnäsiin, ja teimme minimaalisen 1,5 km vaelluksen (tai tuskin sitä vaellukseksi voi kutsua) lähimmälle laavulle. Siellä istuimme syöden illallista ja viilensimme oluita järvessä. Laavun ohi kulki melko paljon lenkkeilijöitä, ja joku pari tuli laavulle kuhertelemaan vaikka olimme jo menossa nukkumaan laavun vieressä olevaan telttaamme.

Laskin että juhannusaaton reitillä on ainakin kymmenen järveä, joten päätin käydä uimassa vähintään seitsemässä niistä juhannuksen kunniaksi. Tämä operaatio osoittautui haasteellisemmaksi kuin luulin. Ensimmäisen pulahduksen tein jo heti aamuseitsemältä kiviseen lampeen, jonka vesi oli erityisen matalalla. Jo toinen järvi osoittautui vaikeaksi uintipaikaksi, sillä siinä ei ollut kunnon rantaa ja jouduin menemään järveen epämiellyttävien lumpeiden seasta upoten pehmeään pohjaan niin että en meinannut päästä järvestä pois.

Hällarenin lounastauolla jopa partnerini innostui pulahtamaan järveen, vaikkei hän ole mikään himouija. Yksi järvi osoittautui olevan paljon kauempana kuin Sörmlandsledenin opas väitti, ja kävelimme kilometrikaupalla ylimääräistä. Ranta osoittautui kauniiksi, mutta partnerini oli jo tässä vaiheessa hieman ärsyyntynyt siitä että talloimme järkyttävässä kuumuudessa vielä ylimääräisiä kilometreja.

Käveltyämme 31 kilometria tulimme Malmköpingiin, jonka campingalueella pääsimme syömään. Paikalle oli tullut avaruussukkulan kokoisilla asuntovaunuilla matkaavia perheitä, ja terassilla soitti hirveä trubaduuri, jonka tahtiin känninen Metallica-paitaan pukeutunut mies yritti koko ajan tanssia, mutta häntä kiellettiin tekemästä sitä, koska ilmeisesti juuri (yksinkin) tanssiessa Cov-19 leviää.

Jatkoimme vielä talsimista hyttysiä täynnä olevan metsän läpi, ja minun oli hypättävä toiseksi viimeiseen ”järveen”, vaikka se haisi aivan paskalta ja oli vielä hirveämpi kuin edellinen puoliksi umpeen kasvanut lammikko. Jälleen meinasin upota mustaan veteen, ja kumppani oli jo tässä vaiheessa nähtävästi ärsyyntynyt eikä halunnut seistä hyttysten syötävänä odottamassa uimiseni päättymistä.

Saavuimme hienon ja viidakkomaisen Henaredalenin luonnonpuiston läpi päämääräämme laavulle, jossa pulahdimme päivän viimeiseen järveen. Olimme kävelleet huikeat 38 kilometria 28 asteessa, ja kaaduimme väsymyksestä telttaan. Valitettavasti laavulla oli myös lapsiperhe, joka herätti meidät huudoillaan jo epäinhimillisen aikaisin aamulla.

Lauantaina kävelimme vielä 26 kilometria kaunille Finnsjölle, ja otimme matkalla huikkaa pullosta, jota emme olleet jaksaneet edellispäivänä korkata. Finnsjö on yksi hienoimmista leiripaikoista Sörmlandsledenillä. Sunnuntaina käveltäväksi jäi 16 kilometria hikisessä säässä metsien läpi Åkers Styckebrukiin, jossa kävimme tunkkaisessa pizzeriassa pizzalla, mistä on tullut lähes jo vaellusviikonloppujen päättämisen perinne.

Suositeltu

Kungsleden – valmisteluja

Kun matkakumppanini, eli partnerini kysyi vapaata elokuuksi hän saikin kieltävän vastauksen, koska hänen työpaikassaan kaikkien on pidettävä lomansa heinäkuussa. Niinpä jouduimme muuttamaan suunnitelmaa, ja lähdemmekin Kungsledenille jo kolmen viikon päästä. Paniikissa oli tilattava viimeiset varusteet (mm. uudet polkujuoksukengät ja fleece) sekä junaliput. Varasimme myös yhden yön Ammarnäsissä, koska tänä vuonna STF:n mökeissä saa yöpyä vain, jos on varannut majoituksen etukäteen.

Koska heinäkuu on muutenkin suosituin kuukausi ja moni ruotsalainen on muuttanut ulkomaanmatkasuunnitelmansa Kungsledenin vaellukseen uskon että mökit tulevat olemaan varattuja jo vähintäänkin viikkoja etukäteen. On kuitenkin mahdotonta tietää pitkällä vaelluksella tarkalleen minä päivänä saapuu mihinkin kylään, joten emme voineet varata muita majoituksia vielä. Kumppanini on kuitenkin hankkinut uuden teltan, minun ul-skeptisyydestäni huolimatta uuden Hillebergin Anaris-mallisen, jota testasimme viime viikonloppuna, ja joka vaikutti oikein lupaavalta. Teltta on kaksikerroksinen, mutta kerroksia ei tarvitse pystyttää erikseen, jolloin sateessa telttailu on hieman helpompaa. Teltassa on myös suuret absidit, ja se on Hillebergin teltaksi suhteellisen kevyt, 1400 grammaa.

Juhannukseksi on nyt luvattu poikkeuksellisen hyvää säätä. Menemme taas vaeltamaan Sörmlandsledenille, kohta olen vaeltanut toista kierrosta jo puolikkaan. Tällä kertaa luvassa on hellevaellus Hälleforsnäsin ja Åkers Styckebrukin välillä. Odottelen parhaillaan myös pakettia USA:sta, sieltä on tulossa uusi EE Enigman quilt, jonka tilasin keväällä jäädyttyäni muutaman kertan makuupussissani. Se onkin sitten viimeinen pitkä vaellusviikonloppu ennen Kungsledenin läpivaellusta!

Suositeltu

Sörmlandsleden vaellettu – etapit 59-62

Pari viikkoa sitten vaelsin loput Sörmlandsledenin pääetapit, eli nyt olen vaeltanut kaikki 62 etappia, yhteensä noin 680 kilometria (muutaman sivuetapin kanssa). Vaelsin noin 45 kilometria kahdessa päivässä.

Etapille 58 pääsee bussilla Tukholmasta, se sijaitsee Mörkön eteläpuolella ja maisema on viehättävää maaseutua meren lähistöllä. Nyt lähes pakkasessa tuntuu kaukaiselta tuo viikonloppu, jolloin lämpötila oli vielä lähellä 20 astetta. En saanut jälleen kerran vaellukselle mukaan kavereita, jotka peruivat reissun mitä erinäisin verukkein. Ehkä täytyy vaan hankkia uusia kavereita, jotka arvostavat vaeltamista ja joiden mielestä 20 kilometria ei ole maraton.

Skanssundetissa on ravintola, jossa oli jäätelöbuffet. Mikä sen parempaa kesken vaelluksen! Olen lukenut että kesäaikaan baarista saa myös paikallisia maustettuja snapseja. Vedin siis jäätelöä naamaan ja kävelin lauttaan, jonka avulla salmen voi ylittää ilmaiseksi. Sen jälkeen jatkoin etappeja 59-60, jotka olen jo aiemmin kävellyt.

Pääsin laavulle illalla, siellä istuskeli piippua polttava vanhempi nainen, joka oli sieniretkellä. Hänen lähdettyään hyppäsin järveen, jonka pohja oli yllättävän matala. Vesi oli aika tummaa ja tunsin pohjassa jotain karvaista. Luultavasti merilevää, mutta aloin kuvittelemaan ruumiin jonka hiukset hivelevät jalkojani, ja minulla tuli kiire pois vedestä. Laiturilla ei kuitenkaan ollut rappusia, joten teloin lähes itseni kun lähdin aina liukumaan laiturin alle yrittäessäni nousta pois vedestä. Kun lopulta pääsin pois olivat kaikki ihokarvat ihan ruskeita. Sain vaatteet päälle kaksi sekuntia ennen kuin laavulle tuli kaksi miestä, jotka minut nähdessäni päättivät jatkaa matkaa (mahdollisesti koska näytin merihirviöltä). Samoihin miehiin törmäsin useamman kerran seuraavana päivänä, tosin he kävelivät paljon nopeammin kuin minä.

Yöllä heräsin vain pari kertaa, kerran luullessani lintujen repivän roskapussiani auki. Menin ulos teltasta ja näin kuinka täysinäinen kuu mollotti taivaalla ja valaisi järven ja metsää. Lintu pyörikin ylläni olevassa puussa eikä ollut käynyt roskien kimppuun. Oli niin kylmä että suusta tuli höyryä hengittäessä. Yöllä yksin metsässä oleminen on aika spuukia, mutta jostain syystä minua pelottaa se vain etukäteen, teltassa ollessa harvoin pelottaa, jos ei varta vasten ala muistelemaan viimeksi näkemäänsä tv-sarjaa, jossa yksinäinen nainen murhataan (eli kaikki jännityssarjat).

Seuraavat etapit olivat vähän tylsempiä, säästäkin tuli harmaa. Matka kulki onneksi aivan loistavan vohvelipaikan ohi Grödingenin lähellä, söin siellä neljä vohvelia naamaani, kun yhdessä tilauksessa olikin aina tuplavohveli. Sen jälkeen jatkoin matkaa melko huonovointisena. Alkoi myös sataa, mutta ajattelin että viimeisen etapin kuuluukin olla vähän haasteellinen, muuten ei tunne saavuttaneensa mitään. Matka kulkikin umpeenkasvaneiden polkujen läpi, ja korkealle mäelle järven rannassa. Tässä vaiheessa jorma alkoi jo kasvaa otsaan ja hermot mennä, kun luulin että olisin jo perillä aikoja sitten. Rämpiessäni puunjuurten yli taisin kiroilla suomeksi, ja tietenkin silloin taas törmäsin edellispäivän vaellusmieheen, joka kysyi ”Är du ok”. Sanoin olevani vain hieman väsynyt. Pian sen jälkeen näinkin viimeisen viitan, jossa etappi 62 yhdistyy etappeiin 7. Avasin mukanani olleen pienen kuohuviinipullon ja hörpin sen järven rannalla perillä Lidassa, joten kotimatkalla olin kivassa seitinohuessa.

Ilmoitin saavutuksessani Sörmlandsledenin Facebook-ryhmässä, ja ihmiset pitivät siellä koko reitin vaellusta huikeana saavutuksena. Myös kansliasta otettiin minuun yhteyttä, ja kysyttiin voidaanko kirjoitukseni julkaista Sörmlandsleden-lehdessä. Voin myös hakea diplomia, joka myönnetään helmikuussa kaikille koko reitin vaeltaneille. Tänä vuonna diplomin sai vain kuusi henkilöä koko Ruotsissa. Vaikka Sörmlandsledenille on helppo päästä monet käyvät siellä vain vaeltamassa lyhyitä etappeja, ja säästävät pitkät vaellukset suositummille reiteille, esimerkiksi Kungsledenille joka on kaikkien vaellusreittien kuningas Ruotsissa.

Sörmlandsleden ei ole kuitenkaan kohdaltani kaluttu loppuun, viikonloppuna nimittäin lähden vaellusryhmän kanssa vaeltamaan pari sivuetappia, joita en ole vielä kävellyt. Vaellukselle on tulossa myös eräs tyyppi, joka on juuri läpivaeltanut PCT:n, joten aion haastatella häntä hänen kokemuksistaan.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 13:2 ja 13:1

Kauhukseni huomasin etten ollut vaeltanut heinäkuun jälkeen, lukuunottamatta pientä pyrähdystä Kaarinan luontoreiteillä. Aikaa on mennyt mm. juoksutreeniin, koska juoksin taas puolimaratonin Tukholmassa – mikä sinällään on ihan hyvää treeniä kunnon kannalta.

Liityin siis Tukholman Meetup-ryhmän vaellukselle, joita järjestetään lähes joka viikonloppu jossakin päin Tukholmaa. Eräs hullu ukrainalainen himovaeltaja on aloittanut myös ”vaella koko Sörmlandsleden” -projektin, ja oli edennyt nyt projektissa etapille 13 asti. Vaelsin mukana sivureitit 13:1 ja 13:2, jotka ovat pääreitille kaupungeista tai vastaavista paikoista liittyviä sivureittejä. Tällaisten sivureittien avulla on mahdollista suorittaa koko Sörmlandsleden julkisia kulkuneuvoja käyttäen – vaikka se joskus vaatii hieman suunnittelua.

Lähdimme vaellukselle Nykvarnista ja vaelsimme neljän muun vaeltajan kanssa Gnestaan asti. Kävelimme reilut 30 kilometria noin 6 tunnissa, mikä taisi olla henkilökohtainen ennätykseni. Ei ihme että olin päivän jälkeen aivan naatti ja hedari iski. Tällaisten ryhmävaellusten haittapuoli kun on ettei itse voi määrätä tahtia tai sitä miten usein pitää tauon. Päivä oli myös aivan uusi virallinen eurooppalainen vaelluspäivä, enkä olekaan ikinä nähnyt näin paljon porukkaa metsissä. Useimmat olivat toki ajaneet autolla johonkin kilometrin päähän ja tulleet sieltä koirien, lasten ja huonekalujen kera grillaamaan makkaransa.

Tänä viikonloppuna aion vaeltaa loput Sörmlandsledenin pääetapit, yhteensä noin 40 kilometria, ja sitten onkin enää muutama viikko siihen kun lähden vaeltamaan Lyykian reittiä Turkkiin!!!

Suositeltu

Sörmlandsleden, etapit 44, 36:3 ja 36:2

Sörmlandsleden-projektissani on jäljellä enää kolme etappia. Yllättävän pitkä on tuo 600 km, jonka pituinen Sörmlandsleden on pelkästään pääetapit laskettuina. Aloitin projektin viime vuoden keväällä, ja olen lähinnä vaeltanut reittiä viikonloppuisin. Julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen etapille on haaste, ja välillä olen joutunut suunnittelemaan reitille liikkumiset tarkkaan ja tekemään useamman päivän vaelluksia.

Tällä kertaa tarkoituksena oli vaeltaa vain 15 km etappi numero 44 sekä osa 45:sta, joita en onnistunut suorittamaan viimeksi kun sain jonkun ihme nestehukan. Koska 44:lle ei pääse julkisilla viikonloppuna tein vaelluksen, joka yhdisti myös pari sivuetappia ja sisälsi hieman tylsää maantievarsikävelyä.

Nyköping on ihan jees kaupunki, ja reitti kulkee osittain kaupungin keskellä virtaavaa jokea pitkin. Matkalla ohitetaan myös yksi monista reitin linnoista, keskiaikainen Nyköpingshus. Näin myös jokivarteen kerääntyneen spurguporukan, joka nautiskeli antimiaan hyvien näkymien kera. Ei aina Ruotsissakaan olla niin kuninkaallisen arvokkaita.

Viikonloppu oli taas kuuma, 30 asteen tienoilla, ja reitillä oli poikkeuksellisen vähän varjoa, se kun kulki mm. peltojen ja laidunmaiden läpi. Aurinkorasvakin loppui kesken kaiken, joten yritin suojautua auringolta rätti pässä pitkine hihoineni. Yövyin kansallispuistoon sijoitetulla taukopaikalla, joka on järven rannassa. Voin sanoa että järveen hyppääminen vaellettuani 24 kilometria 30 asteessa oli taivaallinen kokemus. Tämä tuntuu nyt kaukaiselta kirjoittaessani tätä Suomessa, jossa on noin 15 astetta.

Yöllä heräsin taas kun villisika röhki jossakin. Kuuntelin tuleeko se lähemmäs, ja varauduin jo soittamaan musiikkia kännykällä sian pelotteluksi. Villisikoja tuntuu olevan melko paljon Sörmlannissa, osa metsistä on myllerretty ylösalaisin eikä yölliset röhkimiset ole harvinaisia. En ole onneksi törmännyt näihin otuksiin, sillä ne liikkuvat yleensä öisin ja välttelevät ihmiskontakteja. Saisin varmaan sydänkohtauksen jos näkisin torahampaisen karjun keskellä metsää, vaikkei niiden ihmisten kimppuun usein tiedetä hyökänneenkään.

Toinen vaelluspäivä oli vielä edellistä kuumempi, perille tullessa oli mittarissa 33 astetta. Reitillä ei ollut myöskään kuin yksi järvi, ja sillä vain yksi sopiva uimapaikka, jossa hyppäsin veteen vaatteet päällä välittämättä paikkaan leiriytyneestä riippukeinuilijasta. Löysin myös maasta makuualustan, joka oli tippunut joltakin. Epäilin että sen kadottanut ei ihan heti tulisi takaisin, joten otin alustan mukaan ja kyselin reitin FB-ryhmässä olisiko joku hukannut alustansa.

Viimeinen peltoreitti tuntui järjettömän pitkältä. Kävelin myös ensin väärään suuntaan. Löytäessäni taukopaikan, jossa oli vesihana huljutin päätäni hanan alla ja nukahdin hetkeksi varjoisalle penkille. Ehkä tuossa välissä tarjosin oivan aterian punkille, jonka löysin selästäni vasta kaksi vuorokautta myöhemmin. Niitä pirulaisia kun on vaikea yksin löytää.

Nyköpingissä jouduin odottamaan junan lähtöä vielä kaksi tuntia. Vedin naamaan sushit ja makoilin jokivarren penkillä, jossa ohikulkijat varmaan pitivät minua kodittomana spurguna.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 31-26

Viimeinen etappi Kolmårdenissa suoritettu. Lähdin reissuun perjantai-iltana ja vaelsin kaksi vuorokautta, yli 60 kilometria. Etapit olivat aika helppokulkuisia, joten matka taittui suhtkot helposti, vaikka lauantaina vaelsinkin yli 30 kilometria.

Kolmårdenista Stavsjöhön kulkee minibussi, jossa on niin vähän matkustajia että kuski muisti minut viime kerralta ja tiesi missä jään pois. Perjantaina kävelin vain noin 6 km lähimmälle leiripaikalle, siellä olikin jo yksi vaeltaja, joka vaelsi Sörmlandsledeniä ilman kummempaa päämäärää.

Lauantaina kävelin Sörmlandsledenin korkeimman kohdan yli, se on 123 metriä merenpinnan yläpuolella, eli ihan huikeasta vuoresta ei ole kyse. Huipulla on lintutorni, jonne voi kiivetä uhmaamaan korkeanpaikankammoaan.

Polulla oli myös yllättävän monta muuta vaeltajaa, melkein joka laavulla joku. Yhdellä laavulla tapasin miehen jonka kanssa puhuin, hän oli vaeltamassa vain yhden etapin mutta hänellä oli isompi rinkka kuin minulla. Kun kerroin vaeltaneeni lähes koko reitin hän piti minua jonakin vaellusguruna ja kyseli vinkkejä minulta. Sanoin vain että pakkaa vain välttämättömät tavarat mukaan, ja vinkkasin että vesifiltteri on kätevä väline olla mukana, niin että välttyy painavien vesimäärien raahaamiselta.

Itsehän en neuvoani toki noudattanut vaan olin unohtanut filtterin kotiin, piti siis ottaa vettä lähteistä ja toivoa parasta. Yleensä vesi oli puhdasta (muutamia pieniä ötökkähiukkasia lukuunottamatta), mutta lähellä Katrineholmia yhdessä lähteessä norotti erittäin pieni vesinoro, josta keräsin vaivalloisesti puoli pulloa epäilyttävälle haisevaa vettä. Tässä vaiheessa tietenkin veteni oli loppu, joten oli pakko ottaa vettä tästä kohteesta. Marssin vauhdikkaasti seuraavalle lähteelle – ja sekin oli tyhjä. Noin 15 viimeistä kilometria meni siis lähes ilman vettä – marssinkin heti Katrineholmin kauppakeskukseen ostamaan ison pullollisen. Kaikkia amatöörivirheitä ei voi vieläkään välttää satojen kilometrien vaelluksen jälkeen.

Lauantaina tuli vesikuuro, mutta olin sopivasti juuri silloin lounastauolla laavun katoksen alla. Saavuttuani perille suunniteltuun päämäärään totesin laavun olevan varattu, siellä oli lapsiperhe ja monta aikuista, sekä koira joka haukkui minua. Koska halusin nukkua rauhassa ja ajoissa jatkoin matkaa vielä kilometrin oppaassa mainitulle taukopaikalle, joka oli vain mitättömän pieni nuotiopaikka ja pari penkkiä kallion päällä, niin että rantaan ei päässyt. Pystytin telttani kuusen taakse ja keittelin risotot. Juuri päästyäni telttaan alkoi sade, joka kesti koko yön ja loppui sopivasti kello 7 aamulla. Uusi Big Agnes Tiger Wall 2-telttani, johon olin vaihtanut toisen BA- yhden hengen telttani, piti veden teltan ulkopuolella hienosti. Teltta on myös tilava ja siellä mahtuu jopa istumaan, mutta 1 kg teltan ero toiseen 400 g telttaani on huomattava, eikä tämä mukavampi teltta luultavasti pääse läpivaellukselle.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 45 – 55

Tuskin olin ehtinyt palautua Armenian reissusta, kun koitti seuraava viikko, jolle olin myös varannut vaellusreissun. Oli nimittäin Ruotsin kansallispäivä torstaina, ja vapaat täytyy maksimoida! Jäljellä oleva Nyköpingin ja Trosan välinen reitti myös vaati vapaita, kun käytössä ei ole autoa reitille kulkemiseksi.

Nyköpingissä reitti kulkee aivan keskustan vieressä, jokivartta pohjoiseen ja metsään. Kävelin 10 kilometria lähimmälle laavulle, ja kävelin sen melko ripeästi parissa tunnissa. Muurahaisia pyöri laavulla, joten pystytin ihan suosiolla teltan järven rantaan. Aamulla heräsin kun joku tai jokin juoksi huohottaen telttani ohi seitsemän jälkeen, luulin ensin että se on villisika (vakiopelkoni metsässä) mutta sitten tajusin että sen täytyi olla joku hullu lenkkeilijä.

Kansallispäivä oli todella kuuma, 28 astetta auringonporotusta. Kävelin parikymmentä kilometria Masugnsjölle päin ja olin kuolemankielissä. Varsinkin metsässä oli erittäin tukalaa ja ilma oli pysähtynyt. Kävelin Svärtan kirkolle. Olin paahtumispisteessä tässä vaiheessa, ja kun pääsin kirkolle tein ruokaa, mutta siellä oleva pöytä oli tietenkin keskellä auringonpaistetta. Myös saavuttuani laavulle siellä oli erittäin kuuma, eikä varjoa missään. Laitoin lonkkuni veteen jäähtymään, hyppäsin järveen pari kertaa ja kokkailin ruokaa. Viereisellä rannalla oli joku perhe joka souteli kumiveneellä, ja illalla joku ukkeli soitti siellä trumpettia niin että koko järvi raikui. Kyllä maistui kylmä(hkö) lonkku hyvälle! Yritin mennä nukkumaan laavulle – mutta heti kun pimeni alkoivat mäkäräiset järjettömän puremisen. Jouduin nousemaan ennen puoltayötä ylös ja pystyttämään teltan.

Sörmlandsleden on sinänsä helppokulkuista, mutta välillä reitti menee ylös ja alas ja reitillä on paljon kiviä ja puiden juuria, joten hiki tälläkin reitillä voi tulla.

Perjantaina kävelin kohti Tystbergaa, ja toivon jonkin kahvilan olevan siellä auki. Vaeltaja kun ei jaksa kantaa ylimääräisiä herkkuja mukanaan. Valitettavasti auki oli vain Coop, josta sain täydennystä ruokavarastoihin. Ja tuoreen viinerin! Tystbergasta polku kulki metsän ja laidunten ohi Bälingen kirkolle. Myös yksi koira haukkui minut, mutta se ei ollut läheskään yhtä aggressiivinen kuin armenialaiset kollegansa. Kirkolla pongasin pari punkkia yrittämässä läpikulkua ihoni läpi, mutta sain ne kiinni ajoissa.

Tämän jälkeen reitti kulki aika jyrkkiä metsäreittejä, jotka tuntuivat loputtomilta. Mittariin taisi tulla 27-28 kilometria tuona päivänä. Kuljin myös Nynäsin linnan ohi. Olin odottanut pääseväni sen ravintolaan syömään viimein kunnon ruokaa – mutta se oli tietenkin kiinni. En saanut edes vara-akkua ladattua, joten yhtään kuvaa linnasta en ottanut.

Viimein saavuin Itämeren rantaan ja löysin laavun, joka sijaitsi upealla niemellä. Olin aivan innoissani näin upeasta yöpaikasta. Pystytin teltan, tein ruoan, ja menin nukkumaan äänikirjaa kuunnellen. Sitten kuulin läheltä ”mää” ja naureskelin että ai, täällä on lampaita. Sen jälkeen määkinä läheni ja lammaskuoro alkoi huutaa ”MÄÄ! MÖÖ! BÄÄ! BÖÖ-ÖÖÖÖ! MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!” Jouduin kampeamaan itseni ulos ja näin että aidatun karsinan sisällä oleva leiripaikkani on kymmenien lampaiden ympäröimä. Ei auttanut lampaiden laskeminen nukahtamista, koska ne olivat niin järjettömän äänettömiä ja pyörivät ympäri niemeä paskantaen mennessään. Aurinko oli juuri laskemassa ja mietin jaksaisinko kerätä kamat ja kävellä pimeässä seuraavalle mahdolliselle leiripaikalle. Järjettömässä määkinässä kun ei voisi kuurokaan nukkua. Onneksi noin tunnin määkimisen jälkeen joukkue siirtyi eteenpäin, eikä palannut.

Lauantaille olin suunnitellut lyhyemmän reitin, joten lähdin liikkeelle vasta aika myöhään ja keittelin rauhassa armenialaista kahvia meren rannalla. Tämän jälkeen reitti kulki taas aivan järjettömän kuumassa tukahtuneessa metsässä monta kilometria. Onneksi tämän jälkeen oli pysähdyspaikka vanhalla museokartanolla. Sen pihassa oli myös kolme muuta vaeltajaa, jotka olivat yhden yön vaelluksella (rinkat olivat kyllä kolme kertaa isommat kuin minulla). Nautin kartanon pöydistä, huussista ja juoksevasta vedessä ja heitin roskat pois painamasta laukkua. Reitti jatkoi lehmälaitumien ohi. Paikalla oli myös déjà-vun tarjoava raivostunut sonni, joka kylläkin tällä kertaa oli onneksi toisella puolella aitaa. Vastaan tuli myös toinen yksinäinen vaeltaja – tämä reittihän olikin suosittu viikonloppuna!

Saavuin myös Björken-järvelle, joka oli aivan upea. Laavu oli paikalla, jota ympäröi järvi molemmin puolin. Oli niin kuuma että hyppäsin samantien järveen. Valitettavasti en voinut jäädä tälle hienolle taukopaikalle yöksi, sillä en halunnut vaeltaa kovin pitkästi sunnuntaina. Niinpä jatkoin matkaa Gisesjön- järvelle. Sen taukopaikka oli hienoinen pettymys, siitä oli rakennettu aivan sieluton esteetön paikka, josta kaikki puutkin oli hakattu. Lisäksi paikalla oli niin paljon porukkaa, että jatkoin matkaa ja koitin etsiä sopivan telttapaikan. Jokaisessa kolossa oli jotain porukkaa. Lopulta luovutin yksityisen telttapaikan etsinnän ja laitoin teltan muutaman miehen telttojen lähelle. He olivat ilmeisesti puolalaisia (?) kalastajia, jotka kävivät vähän väliä kalastamassa telttani lähellä. Hyppäsin taas järveen ja laitoin ruokaa. Huomasin myös, että olin museokartanolla heittänyt roskien sijasta lounaani pois, joten minulla ei olisi seuraavalle päivälle jäljellä kuin puolikas puuroannos ja yksi energiapatukka. Iltapalaksi söin köykäisiä ravintoaineettomia nuudeleita.

Myös aamulla kuuden jälkeen heräsin kalastajien mölötykseen. Se oli hyvä, koska halusin lähteä liikkeelle pian ja kävellä 22 kilometrin matkan, jonka jälkeen pääsisin vasta syömään ruokaa. Ensin kävelin tietysti kilometrin harhaan, koska reitin merkinnät olivat taas omituisia. Laahustin omakotialueiden läpi ja söin viimeiset puurot. Sitten laitoin vakiovaellusmusiikkini soimaan ja laahustin viimeisen 5 kilometrin metsäreitin Tureholmin linnaan. Reitti oli yllättävän raskas, paljon mäkiä ja kivikkoa. Saavuttuani linnaan istuin sen pihalla syöden viimeisiä pähkinänjämiä kuin köyhä kulkuri. Myöskään tällä linnalla ei ollut rahvaalle mitään ruokatarjontaa edes rahaa vastaan.

Viimeinen osuus oli ärsyttävä, koska se ei kulkenut suoraan kaupunkiin vaan teki ns. keinotekoisen u:n muotoisen reitin jonkin metsän läpi. Koska aion kävellä Sörmlandsledenin joka metrin minun oli tietenkin pakko kävellä ne. Siinä vaiheessa ukkonenkin jyrähti muutaman kerran, ei onneksi kuitenkaan lyönyt aivan päälle. Kävelin viimeiset kilometrit nopeammin kuin koskaan, ja tuntui todella voitolta saapua viimein etappikartalle Trosan keskustaan. Yli 100 kilometria oli takana, ja enää muutama etappi Sörmlandsledeniä jäljellä.

Suositeltu

Sörmlandsledenin etapit 32-43

Viime perjantaina lähdin vaeltamaan vielä vaeltamattomia reittejä Sörmlandsledenille. Otin junan Kolmårdeniin ja sieltä bussin, joka oli käytännössä tilataksi – ja olin sen ainoa matkustaja. Lähdin vaeltamaan 10 km matkaa lähimmälle laavulle. Jossain vaiheessa ihmettelin, miten pitkään järvenrantaa kulkeva reitti jatkuu. Lopulta tajusin kiertäväni ympyrää järven toiselle puolelle. En ehtisi laavulle ennen pimeää, joten jouduin sitten pystyttämään teltan saman järven rannalle. Tämä erehdys vaikutti loppuvaellukseen, josta tuli odotettua rankempi.

Spontaani yöpyminen Skirenin rannalla.

Lauantaina jouduin siis vaeltamaan 30 kilometria 20 km sijaan. Koska Sörmlandsledenin kaikille etapeille ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla, pidemmät vaellukset ovat ainoa mahdollisuus vaeltaa kaikki osiot. Oli kyllä kaunista ja sää oli täydellinen, 20 astetta ja aurinkoa. Vaelsin Itämeren rannikolle ja sieltä takaisin Kolmårdenin metsiin ja suolle, joka on Keski-Ruotsin suurin. Tunsin olevani täysin erämaassa ja saapuessani seuraavalle laavulle yllätyin, kun se oli varattu. Paikalla oli kummallinen kahdesta aikuisesta ja seitsemästä lapsesta koostuva porukka – en ole varma oliko kyseessä joku partioporukka vai jotain ihme lahkolaisia, kaikilla oli samanlaiset vaatteet. Käsitin kyllä että aikuiset olisivat lasten vanhempia, vaikka lapset olivat kaikki lähes samanikäisiä. Joka tapauksessa he kailottivat niin p-keleesti myöhään yölle, että nukkuminen oli vaikeaa. Lisäksi taukopaikalla saapui vielä joku mies, joka nukkui riippumatossa.

Suo, pitkospuut…

Aamulla nousin ennen lahkolaisia ja lähdin jatkamaan seuraavaa lähes 30 km päivää. Kuljin laidunten, metsien, järvien rantojen ja jälleen Itämeren rannikkoa. Nävesjön oli aivan mielettömän hieno valtava järvi. Ja joku oli jättänyt lähteelle trail magicia, energiakolan muodossa! Kyllä tuli tarpeeseen, kun kiipesin perkelleelisiä kivikkopolkuja ylös ja alas. Polvet ja jalat olivat tiukoilla.

Nävesjön rannalla on monta taukopaikkaa.

Lopulta saavuin Nävekvarniin, joka on pieni paikka rannikolla. Rannassa oli pienvenesatama, ja paikka on niin pieni ettei siellä ole edes yhtä pizzeriaa. Coop oli juuri mennyt kiinni, joten en saanut vaihtelua kuivatulle vaellusruoalle. Yövyin vanhassa valimossa, josta on tehty hotelli. Avaimeni oli jätetty huoneen oveen, hotellissa oli lisäkseni vain yksi vieras, kaljaa kittaava saksalainen veneilijä. Tuntui kuin en olisi käynyt suihkussa viikkoihin, vaikka siitä oli vain kaksi päivää.

Hotelli, jossa latasin akkuja.
Nävekvarnin Coop, josta lähdin vaeltamaan väärään suuntaan.

Aamulla kävin Coopissa ostamassa lisäruokaa. Kävin vaeltamassa edellispäivänä väliin jättämäni kilometrin pienessä saaressa. Sen jälkeen pakkasin kamat ja lähdin jatkamaan vaellusta. Seurasin Sörmlandsleden-merkintöjä, ja jossain vaiheessa ihmettelin taas miksi reitti ei käänny etelään kuten pitäisi. Puhelimen tutkiskelu vahvisti että olin lähtenyt taas väärään suuntaan – reitin sivureitille. Missään kun ei oltu merkitty että tämä ei olekaan pääreitti. Olin kävellyt siis tunnin väärään suuntaan. Hiukkasen v-tti siinä paikkaa. Yritin liftata takaisin Nävekvarniin, mutta ei tietenkään Ruotsissa kukaan halua olla missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa, niin että ottaisi liftarin kyytiin. Joten kävelin takaisin, ja ei kun takaisin oikealle reitille. Pääsin aloittamaan päivän 24 km vaelluksen vasta puolenpäivän aikaan. En voinut kuitenkaan lyhentää vaellusta, koska seuraavan laavun jälkeen reitillä ei olisi sopivaa yöpaikkaa, ja aikaa oli rajallisesti. Niinpä jouduin marssimaan reittiä vauhdikkaasti. Asiaa ei parantanut se, että kyseessä oli koko Sörmlandsledenin haastavin reitti – se kulki jatkuvasti ylös tai alas kivikkoista jyrkkää reittiä, välillä piti suorastaan kiivetä käsien tai reitille ripustettujen köysien avulla. Tässä vaiheessa jalkoihin alkoi muodostua kivat rakot, vaikka olinkin teipannut hiertävät kohdat leukoteipillä.

Paskahuussi osui eteen kuin tilauksesta.
Näkymä oli kaunis mutta kuulema oli hirveä tällä järvellä.

Onnistuin kuitenkin pääsemään yöpaikkaan iltakahdeksaan mennessä. Sää oli viilentynyt huomattavasti, ja järvellä kaakattivat erittäin äänekkäät linnut. Iltaruokaa keitellessäni paikkaan saapui kaksi saksalaista vaeltajaa (kaikki pitkänmatkan vaeltajat Sörmlandsledenillä ovat saksalaisia). Saksassa kun ei kuulemma ole tällaisia vaellusreittejä, joissa voisi vapaasti telttailla missä vaan tai yöpyä laavuilla. Saksalaiset sanoivat yöpyvänsä teltassa, niin että voin nukkua laavussa. En ollut varma olisiko yö liian kylmä sitä varten, mutta ajattelin että samalla voin testata makuupussini sietorajaa. Se ylittyikin sitten kivasti yöllä, vaikka minulla oli kaikki vaatteet päällä olin ihan jäässä jossain vaiheessa. Linnutkin kaakattivat koko yön, ja joku ihme pumppu (?) järvellä piti hirveää hurinaa noin 10 minuutin välein.

Jalkojen leputusta meren rannalla.

En siis ollut hyvin levännyt kun heräsin neljäntenä vaelluspäivän aamuna. Edessä olisi yli 30 km vaellus Nyköpingiin. Jalat olivat tönköt ja helvetin kipeät. Olo ei ollut muutenkaan kaksinen. Jossain vaiheessa huomasin että vesipussi oli vuotanut repussa (ks. edellinen merkintäni – ne tekevät sitä AINA). Kivasti pussi oli vuotanut myös untuvatakkini päälle. Vettä oli siis rajallisesti. Kävin täyttämässä vesipussit Tunabergin kirkolla ja jatkoin matkaa. Tässä vaiheessa minulle iski aivan järkyttävä väsymys, ja kamala olo. Pohdin onko kyseessä nestehukka, ja join elektrolyyttijuoman. Laskin että seuraavalle vesipisteelle olisi 14 kilometria, ja taapersin sillä hetkellä aivan järkyttävän hitaasti 2 kilometria tunnissa. Vettä minulla oli vajaa litra. Siinä vaiheessa iski pieni epätoivo. Tajusin, etten mitenkään ehtisi Nyköpingiin samana iltana. Minun olisi siis yövyttävä keskellä metsää, ja vaellettava pitkästi vielä vappupäivänäkin.

Vuohet eivät ymmärrä tätä touhua.

Konsultoituani poikaystävää ja yhtä toista ystävää päätin keskeyttää matkan, koska olo oli ihan hirveä ja koin ihmeellisiä vilunväreitäkin. Niinpä laahustin muutaman kilometrin lähimmälle bussipysäkille, josta menisi päivän viimeinen bussi tunnin kuluttua. Yritin jälleen liftatakin – mutta se nyt vaan ei toimi Ruotsissa. Otin siis bussin 17 km ennen alkuperäistä maalia, ja junan takaisin Tukholmaan. Olin aivan raato saavuttuani kotiin, ja menin nukkumaan jo yhdeksältä illalla vappurakettien poksahdellessa jossain ikkunan takana.

Mitä opimme tästä?

  • Älä aloita vaellusta 30 km päivilllä, jos et ole vaeltanut paljoa pitkään aikaan. ”Vaelsin minä 30 km viime kesänäkin/viime vuonna/kun olin 15-vuotias” ei tarkoita että olet samassa kunnossa nyt
  • Tarkista aina missä olet uuden reitin alkaessa, vaikka luuletkin tietäväsi sen
  • Älä käytä vesipusseja, ne vain eivät toimi
  • Säilytä vedenpitävissä pusseissa KAIKKI tavarat jotka eivät saa kastua
  • Jos kengät tuntuvat hieman liian suurilta niin ne ovat liian suuret
  • Ota aina korvatulpat mukaan!
  • Ota mukaan säärystimet, niin sukat eivät ole koko ajan täynnä havuneulasia ja roskaa
  • Tee aina b-suunnitelma – miten pääset kotiin jos reitti on keskeytettävä

Harjoitusvaelluksia

Ensimmäisen kerran yövyin yksin teltassa takapihallamme. Möröthän tulevat yleensä yöllä kun on yksin pimeässä. Ajattelin että on helpoin aloittaa sieltä missä rima on matalin ja niinpä pystytin uuden alle kilon painoisen Big Agnes-telttani kommuunimme pihalle ja menin sinne nukkumaan. (Kämppikset olivat varmaan vähän että mitä v-ua). Täytyy myöntää että yllätti miten paljon elämää pihallamme yöllä on! Varsinkin aamuyöstä linnut ja kaikenlaiset otukset alkoivat kaakattaa ja kääkättää. Pihallamme kävi myös peuroja ja muita isompia nisäkkäitä, joten heräsin ehkä tunnin välein erinäisiin oksien rasahduksiin ja mielikuvitus tahtoi laukata kirvesmurhaajiin. Yksin yöpymiseen tottuu kuitenkin pian, ja jos haluaa apuna voi käyttää vaikka podcastien tai äänikirjan kuuntelemista.

Myöhemmin kesällä taas takapihalla nukkuessani heräsin siihen kun villisika juoksi raivoisasti röhkien aivan telttani vierestä. Kämppikseni oli nähnyt niitä pihalla muutaman kerran ja olin odottanutkin kohtaamista. En yllätyksekseni pelästynyt sitä vaan lähinnä nauratti se miten järjettömältä pihalla kaikuva röhkiminen kuullosti. Sika lähti livettiin kun laitoin kännykästä soimaan musiikkia. En uskaltanut kyllä työntää päätä ulos teltasta ja tarkastella minkänäköinen otus oli kyseessä, olen kuullut että ko. eläimet voivat joskus olla aggressiivisia.

Ensimmäinen teltan pystytys ei mennyt ehkä ihan niinkuin Strömsössä.

Ensimmäisen yön yli kestävän vaellusreitin tein viikonloppuna Sörmlandsledenillä, joka on noin 1000 km pitkä reitti Tukholman-Sörmlannin/Itä-Göötanmaan alueilla. Vaellettuani muutaman etapin asetin päämääräkseni kaikkien reitin 62 pääetapin (noin 600 km) vaeltamisen – niiden suorittajalle myönnetään diplomi. Tällä hetkellä olen vaeltanut niistä ehkä noin puolet ja tavoite täyttynee vielä vuoden aikana. Kesällä tekemäni 10 päivän vaelluksen aikana kävelin reitillä 15 etappia.

Pidempi vaellus sattui heinäkuulle, jolloin koettiin ennätyksellisiä 30-35 asteen helteitä. Sain testata siis kuumassa säässä vaeltamista. Kävelin päivässä keskimäärin 18 kilometria ja pidin pitkiä siestoja iltapäivällä, koska käveleminen oli silloin aivan helvettiä. Koko reitin varrella on järviä, joihin pulahdin välillä montakin kertaa päivässä. Kaiken kaikkiaan vaellus ylitti odotukset ja oli aivan mahtavaa. Välillä reitti meni pimeässä metsässä, välillä järvimaisemissa, välillä laitumien läpi, ja välillä kävin myös pienemmässä kaupungissa viettämässä syntymäpäivääni. Välillä meni pari päivää niin etten nähnyt yhtään ihmistä tai asutusta. Reitti on todella hyvin merkitty, tuskin tarvii edes karttaa enkä varsinkaan gps:ää. Myös joka etapilla oli useampi laavu, joten tarvittaessa telttaa ei olisi edes tarvinnut.

Koska helteen takia oli tulentekokielto en ottanut mukaan edes keitintä vaan söin kylmiä ruokia, kuten tortilloja, couscousta, energiapatukoita, soijamakkaroita sekä kylmänä liotettua puuroa ja kylmää pikakahvia aamulla. Koko rinkan paino oli ruoan ja veden kanssa enimmillään ehkä 13 kiloa, eikä varusteeni ollut pimpattu vielä kevyimmillä mahdollisilla välineillä. Enimmillään kannoin 5 päivän ruoan, oikeastaan olisin tarvinnut ruokaa vain 4 päiväksi tälle reitille. Vesilähteet olivat useissa paikoissa kuivana, joten jouduin kantamaan varalta jopa neljä litraa vettä kerralla. Vettä otin järvistä ja lähteistä, ja käytin filtterinä Katadyn befree-filtterivesipulloa.

Tästä järvestä on vettä kuitenkaan ottanut…

Vaikka oli lomakausi en tavannut vaelluksella muuta kuin muutaman vaeltajan. Vain yhdellä laavulla oli muita yöpyjiä, pari saksalaista vaeltajaa sekä ruotsalainen kalastus(=ryyppy)porukka, joista yhdellä oli hirveä uniapnea ja jolle muut hihittivät koko yön humalapäissään. Jatkossa nukun yksin teltassa tällaisissa tilanteissa, vaikka olisikin ukkosta luvassa.

Sörmlandsledenillä on hyvinvarustettu laavu lähes joka etapilla.

Koska helle oli niin kova sain aikamoiset rakot varpaisiini. Compeedit irtoilivat, joten paras ensiapu oli neula, käsidesi ja leukotape-ihoteippi. Jalat turpoavat pitkillä kesävaelluksilla, joten suositeltavaa on hankkia numeroa isommat kengät kuin luulisi tarvitsevansa.