Suositeltu

Kungsleden 2020 raportti, osa 1

En ole jaksanut päivittää raporttia Kungsledenin vaelluksesta, muistiinpanotkin kastuivat jossain sateessa ja lopulta en jaksanut noudattaa aiettani kirjoittaa muistiinpanoja joka päivä. Tässä kuitenkin lyhennelmä reissusta päivä päivältä:

Matkustimme Kungsledenille junalla Tukholmasta. Varasimme yöjunasta oman makuuhytin ja matkustimme sillä Uumajaan, josta jatkoimme bussilla Hemavaniin Västerbottenin lääniin. Koko matka kesti noin 15 tuntia, mutta sujui melko nopeasti yöjunan johdosta. Jo lähestyttäessä Hemavania upeat lumiset vuoret ympäröivät maisemaa, en ollut odottanut suuria vaelluksen ensimmäiseltä osuudelta, koska useimmat vaeltavat vain Kungsledenin pohjoisosan. Meidän suosikkimme oli kuitenkin juuri vaelluksen eteläosuus.

Päivä 1: Hemavan – Viterskalet, noin 12 km.

Kungsleden alkaa hiihtomäen viereiseltä mäeltä, teimme pakolliset poseeraukset ja punnitsimme rinkkamme. Mitä hittoa, 11 kiloa? Minunhan piti olla kevytretkeilijä? Jotenkin ylimääräinen ruoka ja tacopadat toivat ekstrapainoa reppuun, taisi mukana olla jotain turhan painosuhteeltaan epäedullista alkoholiakin. Jouduimme ylittämään lumialueita, näimme valtavan porotokan joka koikkelehti aivan ohitsemme, hörpimme viskiä oudossa kuumaisemaisessa kivikossa ja pystytimme teltan ehkä yhdestä vaelluksen kauneimmista telttapaikoista. Välillä satoi vettä.

Päivä 2: Viterskalet – Tärnäsjö – noin 25 km

Saimme ensimakua hyttysistä ja jatkuvista sadekuuroista. Ylitimme myös yllättävän suuria lumialueita, mutta maisema oli upeaa eikä lumessa tarpominen kuitenkaan kovin vaikeaa. Vaikeinta oli Onnistuimme pakenemaan mökkiin, joka ei ollut STF:n ylläpitämä, koska niissä vieraillessa joutuu maksamaan majoitusmaksun tänä vuonna vaikkei mökissä yöpyisikään. Pystytimme teltan hirveimpään hyttyspuskaan, koska hyttysettömän paikan löytäminen oli mahdotonta.

Päivä 3: Tärnäsjö – Tunturi jossain Serven ja Aigertin välissä

Tämä päivä kuljettiin edelleen tunturissa, lumialueita oli vielä paljon ja muutama pelottavan oloinen lumisiltakin jouduttiin tarpomaan yli. Jalat olivat märkinä ja satoi jo kolmatta päivää.

Päivä 4: Jossain tunturissa – Ammarnäs

Kävelimme eteläisen Kungsledenin korkeimman paikan yli, maisemat olivat hienoja ja oli kiva päästä vähäksi aikaa pois hyttyspuskista. Ammarnäs näkyi jo kaukaa mutta kivikkoinen matka sinne tuntui kestävän ikuisuuden. Kävelimme vielä vähän ylimääräistä koska emme halunneet (minä en halunnut) skipata virallista Kungsledeniä, vaikka oikotie olisi ollut.

Ammarnäsissä olimme varanneet huoneen tunturituvalta, jossa on mm. ravintola. Saimme pestä pyykkiä ämpärissä. Koska vaatteita on mukana rajallinen määrä ja halusimme maksimoida puhtaiden vaatteiden osuuden jätimme pesemättä vain pitkät kalsarit/shortsit ja merinovillapaidat sekä takit. Näissä asusteissa ilman alusvaatteita menimme syömään ravintolaan, jonka ruoka maistui aivan taivaalliselta, puhumattakaan karpalogintonicista. Ammarnäs-cityssä on yksi kauppa sekä kalatarvikekauppa, jossa myydään myös vaellusruokaa – ja se on lisäksi baari. Niinpä menimme vielä kalakauppaan kaljalle ruoan jälkeen. Sieltä piipahdimme vielä kuuluisalle ”perunamäelle”, joka on äänestetty Ruotsin seitsemänneksi ihmeeksi jossain radioäänestyksessä. Olihan se kyllä mahtava näky kaikkien tuntureiden jälkeen.

Päivä 5: Ammarnäs – Rävfallsstugan – noin 21 kilometria

Ammarnäsista reitti jatkui ylämäkeen ja tunturiin. Vain yli 800 m korkeudessa pystyi pysähtymään hyttysten takia. Kun pysähtyi alkoi heti tietenkin satamaan. Koska tunturissa raportoidaan olevan aina tarpeeksi vettä emme kantaneet paljoa mukanamme, ja sitten jouduimmekin tarpomaan noin 10 kilometria ilman vettä. Meillä oli vedenpuhdistustabletteja mukana kaiken varalta, mutta puhdistettuamme niillä eräästä järvestä otettua vettä ne osoittautuivat filtteriä epäkäytännöllisemmiksi, sillä vedessä killui vaikka kuinka paljon minimaalisia hyönteisiä. Hemmettiin kaikki ne nettihuutelijat, jotka vannovat että tuntusissa nyt ei ainakaan tarvi kantaa filttereitä mukana, siellä on niin puhdasta vettä!

Tunturista kuljimme kauan alaspäin ja löysimme lopulta juoksevaa vettä. Näimme joen rannassa mökin, joka paljastui lukituksi saunaksi. Onni onnettomuudessa, matkakumppani törmäsi juuri pariskuntaan, joka oli hankkinut Ammarnäsin kaupasta avaimet Rävfallin mökkiin, ja kysyi halusimmeko saunoa heidän jälkeen. Puusaunassa, oltuamme viisi päivää ilman pesua. Totta hemmetissä. Rävfallet oli tähän mennessä pahin hyttyshelvetti, ja istuimme mökin sisällä kokkaamassa ruokaa. Myös mökki oli täynnä hyttysiä, ja ihan helvetin kuuma. Mukanamme oli olutta, jonka jäähdytimme voimakkaasti virtaavassa joessa ja hörpimme nopeasti saunan terassilla, koska siellä nyt ei vaan voinut kauaa istua. Joku kalastajaukko tuli keskeyttämään saunomisemme ja halusi tulla myös saunaan. Matkakumppanini oli lähes hysteerinen, kun ei voinut poistua illalla teltasta edes vessassakäyntiä varten hyttysten takia.

Päivä 6: Rävfallsstugan – Sjnulltje – Noin 25 km

Rävfallista matka jatkui järkyttävän jyrkällä nousulla, läähätin kuin henkihieverissä. Päästyämme ylös tunturiin oli pakko levähtää. Taisimme ylittää Norrbottenin rajan ja skoolasimme viskillä sille. Alaspäin tullessa alkoi sataa aivan kaatamalla, ja kävelimme jälleen polkua, joka oli järkyttävää puroa ja liejua. Välillä mentiin pusikoiden läpi. Sateen jälkeen näkyi vähän aikaa hieno sateenkaari. Sen jälkeen lähdimme ilmeisesti seuraamaan talvireittiä, koska jouduimme jollekin suolle, jossa jalat upposivat polviin asti mutaan. Samaan aikaan saavuimme myös lintujensuojelualueelle, joka oli pahin koko Kungsledenillä kokemamme hyttyshelvetti. Hyttysiä oli niin paljon että pysähtyminen oli mahdotonta, samoin esim. virtsaaminen. Oli myös aika kuuma ja pitkissä hihoissa ja hyttysverkoissa marssiminen keskellä suota oli täyttä tuskaa. Matka tuntui aivan loputtoman pitkältä. Tähtäsimme suojelualueen lopussa olevalle mökille, jossa ei tosin saanut yöpyä, mutta se tarjosi mahdollisuuden laittaa ruokaa. Sisällä oli jo pari ranskista, jotka olivat tietenkin lämmittäneet mökin kamiinan vaikka ulkona oli yli 20 astetta. Näinpä mökin sisällä oli noin 40 astetta ja hiki virtasi syödessä. Teltasta oli pakko syöksyä äkkiä hikisenä telttaan, eikä sieltä tehnyt mieli poistua ennen kuin aamulla oli pakko.

Päivä 7: Sjnulttje – Bäverholmen – Noin 10 km

Tämä oli lyhyempi päivä, saavuimme legendaariseen Bäverholmeniin jossa saimme heti vohveleita lakkahillolla, ja kaljaa. Olimme varanneet huoneen, joka sijaitsi ravintolan takahuoneessa, sekä saunan. Bäverholmenissa oli myös hiekkaranta joen vieressä, kävimme pulahtamassa saunasta jääkylmässä vedessä.

Syödessämme ja juodessamme aloimme jutella pariskunnan kanssa, joka oli myös kävelemässä koko Kungsledeniä. Heillä oli samanlaisia kokemuksia kuin meillä hermojen menettämisestä hyttysten ja erityisesti linnunsuojelualueen kanssa. He innostuivat kuullessaan että Bäverholmenissa on pesukone, ja halusivat käyttää sitä meidän jälkeemme. Me joimme muutaman kaljan ja viinin, ja nukuimme kuumassa huoneessa, jossa hyttystentappomyrkky aiheutti puolikuolleina sätkivien hyttysten ininää läpi yön. Matkakumppanini oli aivan innoissaan kun oppi paikallisilta tavan tehdä hyttysansan kevytversio: Thermacell-tabletti kaljatölkin päälle, tölkkiin reikä ja tölkin sisään tuikkukynttilä.

Päivä 8: Bäverholmen – Tunturi ennen Jäkkvikkiä

Bäverholmenista voi fuskata 8 kilometria ja ottaa kyydin Adolfströmiin veneellä, mutta me kävelimme koko hyttysten täyttämän metsän aika nopeasti. Adolfströmissä on mitä persoonallisin kauppa, joka myy mm. 50-luvun henkisiä kitch-tuotteita, tuoretta leipää ja vaellustarvikkeita. Löysimme sieltä kaiken mitä halusimme, ja saimme vielä kahvia ja tuoretta pullaa. Ostin myös leivän sekä sipsejä, jotka ovat mitä täydellisintä vaellusruokaa keveys-kalorimäärä -suhteeltaan. Matkakumppani rakensi hyttysansan ja se toimi. Kiipesimme myös viereiselle kukkulalle, jonka nimesimme Bäverbergetiksi.

Päivä 9: Tunturi ennen Jäkkvikiä – ranta ennen Vuonatjvikkiä – noin 20 km

Tunturista kävelimme alas Jäkkvikiin, jonne olimme lähettäneet itsellemme paketin. Mukana oli aivan liikaa vessapaperia, ruokia, juomia ja tavaraa joka sai reppumme painavemmiksi kuin aiemmin. Muutama kilometri Jäkkvikistä oli 300 metrin soutu lahden yli. Matkakumppanini soututaidot osoittautuivat olemattomiksi, ja vene pyöri 360 astetta ympäri pari kertaa ennen kuin astuin itse airoihin. Sain myös veneen pyörimään ympäri kerran, kun siinä ei ollut edes pitimiä airoille, ja virta oli kohtuullinen. Onnistuin kuitenkin jotenkin saamaan veneen vastarannalle, ja päätimme ottaa pidemmille vedenylityspaikoilla jatkossa maksullisen venekyydin, niissä kun ylitys on 3 tai 4 kilometria 300 metrin sijaan ja kestäisi meiltä varmaan 10 tuntia ylittää.

Jäkkvikin jälkeen oli metsäistä maisemaa, ja satoi tietenkin niin perkeleesti koko ajan. Todella hermojariistävää. Sade ei onnistunut kuitenkaan häätämään kaikkia hyttysiä, joten tämä oli yksi v-mäisimmistä vaelluspäivistä. Loppumatka oli jyrkkää alamäkeä rantaan, jossa yövyimme, sillä olimme tilanneet saamelaiskuljetuksen vastarannalle aamulla.

Päivä 10: Vuonatjviken – random-tunturi jossain

Päivä alkoi venekyydillä, mikä oli oikein miellyttävää, sillä saimme istua sisällä veneen hytissä. Aloimme vaeltaa ylämäkeen metsäistä reittiä, ja sitten alkoi koko päivän kestävä sadehelvetti. Tällä reittiosuudella ei myöskään ole yhtään taukotupaa, joten pakoon sateelta ei päässyt. Reitti oli todella mutaista ja kivikkoista, ja edistyminen oli hidasta. Jouduimme taukoilemaan sateessa, koska se vain ei loppunut tarpeeksi pitkäksi aikaa. Saavuttuamme ylös tunturiin olimme ihan loppu. Maisema oli todella maagista, kuin suoraan Taru sormusten herrasta. Valitettavasti sää oli sen verran perseestä ja kylmä etten viitsinyt ottaa montaa kuvaa, ja ne jotka otin ovat aivan paskoja ja niissä näkyy vain sumua. Pystytyimme teltan tuuliseen paikkaan ja laitoimme isoja kiviä telttakiilojen painoksi. Teltta lepatti tuulessa järjettömästi koko yön muttei onneksi lähtenyt lentoon.

Päivä 11: Random-tunturi – Toinen random-tunturi

Kävelimme saamelaisalueella, joka oli ihan kaunista, mutta satoi taas vettä vähän väliä. Näimme Bäverholmenin pariskunnan teltan, olemme törmäilleet heihin pari kertaa matkan varrella. He tuntuvat kävelevän samaan tahtiin kuin me, mutta he kävelevät yleensä myöhään illalla ja jopa yöllä, kun taas me aloitamme yleensä vaelluksen aikaisin ja lopetamme ajoissa illalla. Meikäläiselle iski vesiripuli. Sitten huomasin että hyttysverkko oli tipahtanut jonnekin. Mahtava kombo hyttys- vesisadehelvetissä. Pystytimme teltan jonnekin tunturiin aivan rättiväsyneinä. Juuri silloin porotokka käveli teltan ohi. Aamulla oli varmaan kaksi astetta lämmintä ja minun telttani puoleinen absidi oli romahtanut niin että kaikki teltan ulkopuolella olevat tavarat olivat litimärkiä.

Päivä 12: Tunturi – Kvikkjokk

Nousimme ylös jo kello 6, koska emme olleet jaksaneet kävellä edellisenä päivänä niin pitkälle kuin aioimme, ja halusimme ehtiä päivän toiseen venekuljetukseen kohti Kvikkjokkia. Marssimme hullun lailla, mutta onneksi tämä väli olikin suhteellisen helppokulkuista, ehkä helpoin koko matkalla, lukuunottamatta viimeistä muutaman kilometrin jyrkkää alamäkeä kohti venepysäkkiä. Polvet ovat todella koetuksella varsinkin kun yrittää marssia polkua niin nopeasti kuin mahdollista. Pysäkin vieressä on mökki, mikä oli tarpeen, sillä metsä oli aivan täpötäynnä hyttysiä. Tapoimme ehkä noin 967 hyttystä mökin sisällä hyttysansalla, ja katsoimme kun ne pyörivät ja sätkivät järjettömästi ennen tuskaista kuolemaansa.

Oli satanut niin paljon että koko venelaituri oli veden alla. On kuulemma satanut enemmän kuin 40 vuoteen tänä kesänä. Mikä mahtava tuuri sään suhteen. Hermot ovat todella koetuksella tällä vaelluksella.

Venekyyti oli aika hieno kulkien omituisen solan läpi. Perillä Kvikkjokkissa kävimme syömässä tunturiasemalla ja sitten kävelimme etsimään mökkiä, jonka olin varannut Airb’n’b:stä, sillä siinä oli sauna. Emme meinanneet löytää mökkiä, mutta lopulta se löytyi ja pääsimme pesemään pikimustia vaatteitamme ja kuivattamaan niitä saunassa. Kävimme myös illallisella Kvikkjokkin tunturiaseman ravintolassa, joka oli lähes yhtä hyvä kuin Ammarnäsissä. Tietenkin Bäverholmin pariskunta oli taas saapunut paikkaan yhtä aikaa, ja juttelimme heidän kanssaan saaden vertaistukea jälleen kerran hirveisiin kokemuksiimme.

Päivä 13: Kvikkjokk – Sarekin kansallispuisto

Aloitimme vaelluksen myöhään odottaen sateen loppumista. Katsoimme paskaa tv:tä, jota ei ole todellakaan ikävä (minulla ei osin edes ole tv:tä, mutta huonoa ohjelmaa pääsee silti katsomaan kyllikseen tavallisessa elämässä). Tämän päivän vaellus oli taas ihan helvettiä, aivan kivikkoista polkua, joka oli muuttunut joeksi. Vaellus on kyllä ylittänyt ja alittanut monia odotuksia, se ei ole ollut yhtään niin leppoisaa kuin vaelluksen kuvittelee olevansa. Minulle oli myös tullut joku jalkasieni, jonka johdosta varpaista irtosi nahka. Jalat kun ovat märkinä koko valveillaoloajan, aamulla joutuu laittamaan litimärät ja hikiset sukat jalkaan. Ei mitkään mahtavat olosuhteet jalkojen terveydelle. Onneksi mukanani oli vielä Jäkkvikistä tuotua viiniä, jota joimme gorgonzola-pastan höystöksi teltassa keskellä Sarekin kansallispuistoa.

Päivä 14: Sarek – Aktse

Sarek oli aika vaikeakulkuista, polkujen päälle oli kaatunut puita, ja voin kuvitella että Kungsledenin ulkopuolinen osio on vielä vaikeakulkuisempaa. Kävelimme todella kivikkoisen tunturin yli, ja pidimme taukoa taukotuvassa, jossa oli aika monta taukoilijaa, mukaan lukien Gröna Bandetia -kävelevä mies, jolla oli aika painava rinkka – mm. paistinpannu mukana. Suurimmalla osalla vaeltajista on todella painavat rinkat ja kunnon vaelluskengät. En usko että ne tekevät vaelluksesta helpompaa. Oma reppuni on yleensä alle 10 kg kaikkien ruokien ja veden kanssa, ja kävelen polkujuoksukengissä, jotka ainakin periaatteessa ehtisivät kuivua yön aikana, jos joku yö ei sataisi vettä (ei ole tapahtunut vielä tähän mennessä, mutta sisätiloissa ne ovat kuivuneet siihen saakka että taas lähtee ulos). Juuri upean Rapadalenin yllä kävellessämme oli tietenkin niin sumuista ettemme nähneet mitään. Kävelimme todella nopeasti ehtiäksemme Aktseen menevään veneeseen. Maksoimme ensimmäistä kertaa yöpaikasta Aktsessa, ja saimme tehdä ruokaa oikeassa keittiössä. Kävin myös jääkylmässä ulkosuihkussa, jossa hyttyset purivat koko ihon pinta-alan noin 4 minuutissa.

Päivä 15: Aktse – Tunturi

Päivän vaellus oli yksi reitin kauneimmista, ja telttapaikkamme todella upea, vaikka siellä tuulikin kieltämättä jälleen kerran paljon. Mökissä tapasimme omituisen vaeltajan, joka oli kävellyt yksin Sarekissa ja kuvaili kokemusta hirveästi. Hän ei ollut ennen vaeltanut, ja oli nyt lähtenyt yksin kävelemään keskelle ei-mitään, jossa ei ole minkäänlaisia vaellureittejä. Hän ontui niin pahasti, ettei ollut varma pystyisikö kävelemään jäljellä olevat 9 kilometria Saltoluoktaan seuraavana päivänä.

Päivä 16: Tunturi – Saltoluokta

Tämä päivä taisi olla koko vaelluksen ainoa aurinkoinen päivä. Hyvää tuuria, koska se oli myös syntymäpäiväni. Vaelsimme vain 9 kilometria, joka oli pääasiassa alamäkeä, ja maisema oli upeaa. Saltoluokta on hieno taukopaikka, jossa on ravintola, kauppa, mökkejä, – ja puusauna, jonka saimme vuokrata. Minä uin alasti venematkujstajien kauhuksi järvessä, matkakumppani vähemmän uinti-intoisena ei tehnyt sitä. Kävimme hienolla kolmen aterian illallisella Saltoluoktan ravintolassa, jota entinen kämppäkaverini on aiemmin hehkuttanut. Se oli hehkuttamisen veroinen, koska se sekä koko Saltoluokta oli yksi koko vaelluksen kohokohdista.

Päivä 17: Saltoluokta – Jällivaara- Tunturi ennen Teusajaurea

Aamulla söimme aamiaisbuffetin ja otimme veneen Kebnatsiin. Sieltä meidän olisi pitänyt ottaa linja-auto Vakkotavareen, mutta koska olimme tottuneet siihen että kulkuneuvoilla on täällä vain yksi suunta emme kummemmin kyselleet bussin päämääriä, vaan istuimme tyytyväisinä mukana, kunnes tajusimme että matka oli kestänyt jo tunnin vaikka sen piti kestää puoli tuntia. Selvisi, että bussi oli matkalla Jällivaaraan – 150 kilometria Kebnatsista. Tarkistimme, että sieltä lähtisi bussi takaisin parin tunnin päästä saapumisestamme, joten ei muuta kuin Jällivaara -cityyn ja syömään paikalliseen Sibyllaan. Olimme ylionnellisia tästä ylimääräisestä ateriasta. Lisäksi bussikuski ei veloittanut koko matkasta mitään, sillä ”lippuautomaatti on muutenkin rikki”, joten saimme ilmaisen bussikyydin. Valitettavasti tämä aiheutti myös sen, että jäimme hieman jälkeen suunnitellusta aikataulusta, ja kävelimme vain pari tuntia koko päivänä.

Päivä 18: Tunturi – Oikopolku Singi-tuvan lähellä

Kävelimme tunturissa, ja seuraavalle järvelle, jonka ylittäisimme moottoriveneellä. Sisällä taukomökissä kohtasimme taas Bäverholmenin pariskunnan. Uskomatonta että onnistuimme tapaamaan heitä kerta kerran jälkeen random paikoissa reitin varrella. Ylitimme järven yhdessä. Oli aika aallokkoista ja järvestä roiskui vettä aika paljon osan matkustajista päälle. Hermot meni hyttyshelvetissä, ja juoduimme matkan ensimmäiseen riitaan. Yövyimme vähän matkaa Kungsledenillä vaihtoehtoisella reitillä joka menee suoraan Kebnekaiselle. Satoi vettä taas niin perhanasti. Retkipatjani poksahti niin että jalkaosa on jättimäinen pallo, kun kaikki ilma valuu sinne. Jouduin siis tämän jälkeen nukkumaan 5 mm retkipatjalla, joka minulla oli onneksi myös mukana.

Päivä 19: Oikopolku – Kebnekaisen asema

Luulin että reissun helvetillisin päivä oli koettu, mutta tämä taisi olla helvetillisin. Ensin kävelimme kaunista reittiä kohti Kebnekaisea, ja söimme lounasta hienossa laaksossa. Sitten pilvet alkoivat kertyä nopeasti ympärille, ja ehdimme hädin tuskin pakata lounastarvikkeet kokoon ennen kuin sadehelvetti alkoi taas. Jouduimme lisäksi kahlaamaan aikamoisia jokia. Koko reitti Kebnekaiselle asti oli kivikkoinen joki, ja oli vaikea välillä nähdä missä sen pitäisi kulkea. Kuljin välillä reisiin asti yltävien jokien läpi. Marssin hermot menettäneenä niin nopeasti että toisesta suunnasta tulevat turistit olivat ihmeissään. Matkakumppanini tallusteli huomattavasti hitaammin, hän on jollain käsittämättömällä tavalla paljon nopeampi ylämäissä mutta huomattavasti hitaampi tasaisella maalla ja alamäissä.

Kebnekaisen asemalla oli helvetisti telttoja ja porukkaa. Menimme sisään ja yritimme tilata olutta, mutta sitä myytiin vain niille joilla oli istumapaikka. Yritimme fuskata istumalla lattialla, mutta kassalla ilmaistiin, että istumapaikan täytyy olla tuoli. Lopulta saimme puoliväkisin paikan pelottelemalla jonkun tyypin pois viittomakielisestä porukasta, joka oli näreissään siitä että me olimme pyörineet heidän pöytänsä vieressä kuin naakat. Joimme heti monta olutta tyhjään mahaan, mikä on aina hieno idea. Ruokaa kun ei nimittäin myyty niille, joilla ei ollut varausta. Saimme myös täydennystä ruokavarastoomme varustekaupasta. Uutta retkipatjaa sieltä en löytänyt.

Pystytimme teltan mahdollisimman kauan asemalta, vaikka porukkaa oli silti joka suuntaan niin paljon että yksityinen vessakäynti oli mahdottomuus.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…

Suositeltu

Kungsleden 2020 varustelista

Viikonloppuna teimme ”shakedown-vaelluksen”, eli pidemmän vaelluksen kenraaliharjoituksen, jolle otetaan mukaan samat varusteet, jotka aikoo ottaa mukaan pidemmälle vaellukselle. Saimme erinomaisen harjoitussään, sillä koko viikonlopun satoi ihan hemmetisti, kengät olivat märkinä ja hyttysiäkin oli sen verran että joutui käyttämään hyttysverkkoa.

Koska olin hankkinut jo paljon varusteita PCT:lle, ja vaellan muutenkin juuri nyt joka viikonloppu, en joutunut ostamaan hirveästi uusia tarvikkeita tätä vaellusta varten. Kungsledenin varustelistani on vähän painavempi, koska sää voi olla kylmempi, joten mukana on vähän enemmän vaatteita, enkä ole viilannut grammaa ihan niin hc:sti kuin olisin tehnyt pidemmällä vaelluksella, jossa on kuljettava huomattavasti pidempiä päivämatkoja. Mukana on myös enemmän ns. luksustarvikkeita, kuten fyysinen kartta, jota en luultavasti kantaisi PCT:llä, koska sitä varten on olemassa erittäin hyviä kännykkäsovelluksia.

Iso kolmonen/nelonen

Reppu: Atompack 40+ – 40-litrainen reppu pehmustetulla lantiovyöllä, lantiotaskuilla ja load-lifterseillä
Patja: Thermarest Neo-Air xlite women’s – 168 cm pituisena täydellinen ilmapatja 166-senttiselle
Quilt: EE Enigma custom -17 C 950-täytteellä (olen vaelluksella aina jäässä öisin, joten päivitin makuupussin tähän superlämpimään quiltiin)
Teltta: Hilleberg Anaris, jonka sherpani lupasi kantaa, koska pidin sitä kohtuuttoman painavana. Otan mukaan varalta ylimääräisiä kiiloja

Lisäksi nukkumisjärjestelyissä ovat mukana:

Tyyny: Exped airpillow UL – olen nukkunut tarpeeksi kauan käyttäen poisliukuvaa varustepussia tyynynä, joten luksusvarusteenani on nyt tyyny
Makuupussin suoja: Rab Silk Neutrino – tänä vuonna stf-mökeissä on pakko olla mukana joku lakana, joten tilasin ultrakevyen linerin, toivottavasti se riittää

Päällä olevat vaatteet

Kengät: Altra Lone Peak 4,5 polkujuoksukengät
Paita: Tierra Correspondent – pitkät hihat suojaavat auringolta ja hyttysiltä, lisäksi paita on ruotsalaiselta valmistajalta, ja kuivuu nopeasti
Lippis: Joku random

Sukat: Merinovarvassukat
Gaitersit: Dirty Girl – suojaavat sukkia roskilta ja mudalta
Aurinkolasit: Omilla vahvuuksilla

Rintaliivit: Icebreaker – kevyet ja merinoa, joka ei haise niin karmivalle hikoillessa

GPS-kello: Suunto 9

Aluhousut: Flora Merino – ensimmäiset löytämäni alkkarit jotka eivät tunkeudu kävellessä persvakoon

Silmälasit: Ymmärrettävästi ei yhtäaikaa päässä arskojen kanssa, mutta lisäsin ne tähän listaan silti

Tuulitakki: Qechua Speed Hiking – halppistakki jonka löysin Decathlonista, painoa alle 100 g

Housut: Salomon Wayfarer Alpine – melko kevyet, lähes tuulihousumaiset vaellushousut.

Pakatut vaatteet

Takki: Patagonia puff – lämmin takki on käytännöllinen leirissä, ja lämpö-paino -suhteeltaan erinomainen. Synteettinen ei mene muodottomaksi kastuessaankaan

Tuulihousut: As Tucas – ultrakevyet tuulihousut, joita voi käyttää jos on vähän lämpimämpi sää, mutta silti suojautua hyttysiltä

Sadetakki: OR Helium II Men’s – ihan ok mutta kaipaisi säädettävää kiristintä huppuun

Sadekiltti: ULA – kätevämpi ja kevyempi kuin sadehousut, joita ei kuitenkaan jaksaisi pukea ja riisua

Buffi: Lightweight Merino Wool

Nukkumishousut: Svala leggins – kärsämäkeläistä laatutyötä

Nukkumispaita: Joku vanha XXL:stä ostettu merinopaita

Nukkumissukat: Kevyet merinosukat, joilla voi hätätilanteessa vaeltaa viimeisenä päivänä ennen sivistykseen saapumista

Aluhousut: Engel Merino tai Flora Merino -kahdet, en luota että saan niitä joka päivä kuivatettua

Hyttysverkko: Phoxx Mosquito Head Net – hyttisiä riittää pohjoisessa

Ekstra sukat: Halppismerinovarvassukat

Sadehanskat: Omm Kamleika, ei täydelliset mutta suojaavat vähän sateelta

Hanskat: Hellner Running Glove – fleecehanskat. Lisäksi lähetän ehkä Saltoluoktaan toiset hanskat Kebnekaiselle kiipeämistä varten.

Fleece: Montane Allez Micro – ultrakevyt fleece

Pipo: Kari Traa Merino

Keittiö ja ruoanlaitto

Keitin: Soto windmaster

Aterimet: Toaks Titanium-lusikka pitkällä varrella

Astiat: Wildo Fold-a-cup -kuppi ja lautanen, koska sherpa kantaa kattilan, niin etten voi itse syödä suoraan siitä kuten yksinvaelluksella teen

Pussi ruokia varten: ICA:sta ostettu pesupussi

Vesipullo: 1 – 1,5 litran kapasiteetti
Sytytin: Bic

Kaasua: 250 g kanisteri, pari ylimääräistä lähetetty paketeissa

Vedenpuhdistustabletteja: Micropure, varmuuden vuoksi

Veitsi: Deejo-miniveitsi

Lisäksi muutama kuivamuonapussi per päivä, pähkinöitä, patukoita, kuivattuja hedelmiä ja muuta popsittavaa, pikakahvia ja puurohiutaleita. Osa lähetetään paketteina Jäkkvikiin ja Saltoluoktaan. Matkan varrelta saa myös ostettua ruokaa rajallisista STF-kauppojen valikoimista, eli enempää kuin 4-5 päivän ruokaa ei tarvi kantaa kerralla mukana.

Elektroniikka

Powebank: Anker 10 000 mAh

Puhelin: Samsung S8 – toimii myös kamerana, kirjastona ja karttojen backuppina

Kuulokkeet: Jotkut halvat paskat Urbanearsilta

Latausjohdot puhelimelle, powerbankille ja gps-kellolle zip-lock -pussissa

Hygieniatuotteet

Aurinkorasva

Leukotape jalkojen teippaukseen + bleed stopper akuutteja nenäverenvuotoja varten (krooninen ongelma)

Hammasharja – sahattu pienemmäksi, jotta mahtuisi zip lock-pussiin

Hammastahna – minipakkaus

Käsidesi

Neula + lankaa

Huulirasva

WC-paperia pakattuna zip-loc -pussiin

Resorb-pusseja akuuttiin nestehukkaan

Vitamiineja: C + B12, sekä suolatabletteja

Korvatulpat – hyttysten ininää ja rasittavien ihmisten ääniä vastaan

Kynsisakset

Pinsetit

Hammaslankaa

Muuta

Vaellussauvat: Black Diamond trail Ergo Cork + kärkisuojat

Kakkalapio: Deuce of Spades – koska älä jätä p-aa näkyville luontoon!

Kynä + vihko

Silmälasikotelo

Suojapussi quiltille: Sea to Summit UL 13 litraa

Repun sateensuoja: Gossamer Gear Polyeten repun sisäpuolelle

Kartta: Friluftsatlas Kungsleden

Roskapussi

Lompakko: Ziplock-pussi

Ylimääräinen pullonkorkki – koska ne menee aina hukkaan

Pyyhe: Tätä en ota yleensä mukaan vaellukselle, mutta mahdollisia saunakäyntejä varten pakkasin mukaan pienen harsokankaan, jota voi käyttää myös huivina tai teltan kuivaamista varten.

Mukaan otettavaa ruokaa ja vettä ei yleensä lasketa ns. peruspainoon, mutta kantanen mukana noin litran vettä ja korkeintaan neljän päivän ruokavaraston. Kaksi ruoka-, juoma- ja provianttipakettia lähetimme eilen Jäkkvikiin ja Saltoluoktaan. Systembolagetin tuotteita voi myös tilata Ammarnäsiin ja Jäkkvikiin.

Koko lista painoineen (kyllä, jokaisen tavaran painon merkitseminen kuuluu kevytretkeilyn perusteisiin):

Koko päivitetty lista nähtävissä täällä: https://lighterpack.com/r/qyp25o

Suositeltu

Juhannusvaellus Sörmlandsledenillä

Juhannuksena oli poikkeuksellinen helle, mutta vaelsimme Sörmlandsledenillä kuten lähes joka viiikonloppu tänä kesänä. Olen hyvää vauhtia kävelemässä jo toista kertaa ympäri reitin ”pääreittiä”, jonka pituus on yhteensä yli 650 km.

Otimme junan jo torstai-iltana Hälleforsnäsiin, ja teimme minimaalisen 1,5 km vaelluksen (tai tuskin sitä vaellukseksi voi kutsua) lähimmälle laavulle. Siellä istuimme syöden illallista ja viilensimme oluita järvessä. Laavun ohi kulki melko paljon lenkkeilijöitä, ja joku pari tuli laavulle kuhertelemaan vaikka olimme jo menossa nukkumaan laavun vieressä olevaan telttaamme.

Laskin että juhannusaaton reitillä on ainakin kymmenen järveä, joten päätin käydä uimassa vähintään seitsemässä niistä juhannuksen kunniaksi. Tämä operaatio osoittautui haasteellisemmaksi kuin luulin. Ensimmäisen pulahduksen tein jo heti aamuseitsemältä kiviseen lampeen, jonka vesi oli erityisen matalalla. Jo toinen järvi osoittautui vaikeaksi uintipaikaksi, sillä siinä ei ollut kunnon rantaa ja jouduin menemään järveen epämiellyttävien lumpeiden seasta upoten pehmeään pohjaan niin että en meinannut päästä järvestä pois.

Hällarenin lounastauolla jopa partnerini innostui pulahtamaan järveen, vaikkei hän ole mikään himouija. Yksi järvi osoittautui olevan paljon kauempana kuin Sörmlandsledenin opas väitti, ja kävelimme kilometrikaupalla ylimääräistä. Ranta osoittautui kauniiksi, mutta partnerini oli jo tässä vaiheessa hieman ärsyyntynyt siitä että talloimme järkyttävässä kuumuudessa vielä ylimääräisiä kilometreja.

Käveltyämme 31 kilometria tulimme Malmköpingiin, jonka campingalueella pääsimme syömään. Paikalle oli tullut avaruussukkulan kokoisilla asuntovaunuilla matkaavia perheitä, ja terassilla soitti hirveä trubaduuri, jonka tahtiin känninen Metallica-paitaan pukeutunut mies yritti koko ajan tanssia, mutta häntä kiellettiin tekemästä sitä, koska ilmeisesti juuri (yksinkin) tanssiessa Cov-19 leviää.

Jatkoimme vielä talsimista hyttysiä täynnä olevan metsän läpi, ja minun oli hypättävä toiseksi viimeiseen ”järveen”, vaikka se haisi aivan paskalta ja oli vielä hirveämpi kuin edellinen puoliksi umpeen kasvanut lammikko. Jälleen meinasin upota mustaan veteen, ja kumppani oli jo tässä vaiheessa nähtävästi ärsyyntynyt eikä halunnut seistä hyttysten syötävänä odottamassa uimiseni päättymistä.

Saavuimme hienon ja viidakkomaisen Henaredalenin luonnonpuiston läpi päämääräämme laavulle, jossa pulahdimme päivän viimeiseen järveen. Olimme kävelleet huikeat 38 kilometria 28 asteessa, ja kaaduimme väsymyksestä telttaan. Valitettavasti laavulla oli myös lapsiperhe, joka herätti meidät huudoillaan jo epäinhimillisen aikaisin aamulla.

Lauantaina kävelimme vielä 26 kilometria kaunille Finnsjölle, ja otimme matkalla huikkaa pullosta, jota emme olleet jaksaneet edellispäivänä korkata. Finnsjö on yksi hienoimmista leiripaikoista Sörmlandsledenillä. Sunnuntaina käveltäväksi jäi 16 kilometria hikisessä säässä metsien läpi Åkers Styckebrukiin, jossa kävimme tunkkaisessa pizzeriassa pizzalla, mistä on tullut lähes jo vaellusviikonloppujen päättämisen perinne.

Suositeltu

Kungsleden – valmisteluja

Kun matkakumppanini, eli partnerini kysyi vapaata elokuuksi hän saikin kieltävän vastauksen, koska hänen työpaikassaan kaikkien on pidettävä lomansa heinäkuussa. Niinpä jouduimme muuttamaan suunnitelmaa, ja lähdemmekin Kungsledenille jo kolmen viikon päästä. Paniikissa oli tilattava viimeiset varusteet (mm. uudet polkujuoksukengät ja fleece) sekä junaliput. Varasimme myös yhden yön Ammarnäsissä, koska tänä vuonna STF:n mökeissä saa yöpyä vain, jos on varannut majoituksen etukäteen.

Koska heinäkuu on muutenkin suosituin kuukausi ja moni ruotsalainen on muuttanut ulkomaanmatkasuunnitelmansa Kungsledenin vaellukseen uskon että mökit tulevat olemaan varattuja jo vähintäänkin viikkoja etukäteen. On kuitenkin mahdotonta tietää pitkällä vaelluksella tarkalleen minä päivänä saapuu mihinkin kylään, joten emme voineet varata muita majoituksia vielä. Kumppanini on kuitenkin hankkinut uuden teltan, minun ul-skeptisyydestäni huolimatta uuden Hillebergin Anaris-mallisen, jota testasimme viime viikonloppuna, ja joka vaikutti oikein lupaavalta. Teltta on kaksikerroksinen, mutta kerroksia ei tarvitse pystyttää erikseen, jolloin sateessa telttailu on hieman helpompaa. Teltassa on myös suuret absidit, ja se on Hillebergin teltaksi suhteellisen kevyt, 1400 grammaa.

Juhannukseksi on nyt luvattu poikkeuksellisen hyvää säätä. Menemme taas vaeltamaan Sörmlandsledenille, kohta olen vaeltanut toista kierrosta jo puolikkaan. Tällä kertaa luvassa on hellevaellus Hälleforsnäsin ja Åkers Styckebrukin välillä. Odottelen parhaillaan myös pakettia USA:sta, sieltä on tulossa uusi EE Enigman quilt, jonka tilasin keväällä jäädyttyäni muutaman kertan makuupussissani. Se onkin sitten viimeinen pitkä vaellusviikonloppu ennen Kungsledenin läpivaellusta!

Suositeltu

Kesän 2020 muuttuneet suunnitelmat

Tänä vuonna monet suunnitelmat ovat menneet mäkeen, ja niin myös meikäläisen PCT-läpivaellus. Muutama viikko sitten lentoni peruttiin virallisesti, ja PCTA on suositellut kaikkia läpivaeltajia pysymään poissa reitiltä tai ainakin rajoittamaan vaelluksen lähialueisiin. Tätä neuvoa eivät toki kaikki noudata, tälläkin hetkellä PCT:llä on monta läpivaeltajaa, jotka eivät piittaa Cov-19-viruksen levittämisriskistä enempää kuin omasta vaelluksestaan.

Myös vaellusforumeilla (esim. Facebookissa) keskusteluryhmissä on yllytty jopa agressiivisiin riitoihin, kun osa vaeltajista ei halua kuullakaan siitä että vaeltajat voisivat levittää virusta, ja osa taas tuomitsee ehdottomasti ne jotka lähtevät itsekkäästi vaeltamaan suosituksista huolimatta. Itse en joutunut onneksi valitsemaan, sillä eurooppalaisena en päässyt reissuun muutenkaan. Tuskin olisin nähnyt oman reissuni niin tärkeänä että olisin lähtenyt vaeltamaan, vaikka se teknisesti olisi ollut mahdollista. Mutta kyllähän se on v-ttanut aika rankasti, että se haave johon on panostanut viimeiset kaksi vuotta kaatui ja elämän suurimman seikkailun sijasta joutuu jatkamaan koko vuoden konttorissa istumista ja tänä vuonna vielä ekstratylsässä Ruotsissa istuskelua.

PCT:n sijasta aloin pohtia vaihtoehtoisia vaellusreittejä. Oli selvää etten voi lähteä pitkälle 5 kuukauden vaellukselle tänä vuonna ja haluan niin sanotusti säästää virkavapaan ensi vuoden läpivaellusta varten. Niinpä jouduin ilmoittamaan töissä että olenkin sitten kesän ja syksyn täällä. Aluksi suunnittelimme partnerini kanssa Kalottireitin vaeltamista, mutta nyt näyttää siltä ettei Norja toivota tervetulleeksi ruotsalaisia turisteja tänä vuonna. Joten joudumme matkailemaan kotimaassa, eli Ruotsissa, ja matkakohteeksi on päätynyt klassinen Kungsleden, jolle myös moni tänä vuonna PCT:lle aikova ruotsalainen on menossa. On suorastaan kohtalon ivaa että PCT:n sijasta päädymme Kungsledenille, niin monelle läpivaellusta suunnittelevalle on sanottu: ”Etkö voisi vain vaeltaa Kungsledeniä?”

Kungsledeniltä jostain Saltoluoktan huudeilta. Kuva Jokkmokkguiderna

Kungsleden on siis Ruotsin tunnetuin vaellusreitti (ei kuitenkaan pisin kuten turistioppaissa virheellisesti usein mainitaan) Ruotsin Lapissa. Reitin pituus on noin 440 kilometria riippuen vähän mitä reittiä kulkee ja tekeekö esimerkiksi ylimääräisen matkan Kebnekaiselle (2060 m), joka on Ruotsin korkein huippu ja lähes matkan varrella. Useimmat vaeltavat vai reitin pohjoisimman osan, me ajattelimme vaeltaa koko reitin ja aloittaa vaelluksen etelästä. Reitti alkaa siis Hemavanista ja päätyy Ruotsin pohjoisimpaan osioon Abiskoon. Matkan ajankohdaksi suunnittelemme elokuuta, joten kuun lopulla saapuessamme pohjoiseen ehkä kaikista suosituimpien etappien pahi turistiryntäys alkaa olla ohi (tai sitten ei, tänä vuonna mikään ei tunnu noudattavan yleisiä sääntöjä). Voi olla että ainakin ulkomaisia turisteja on vähemmän, toisaalta ”kaikki” ruotsalaiset ovat menossa vaeltamaan tänä kesänä, kun ei muuallekaan pääse.

Kungsleden on melko helppo reitti, ja korkeinkin kohta reitillä on vain reilun kilometrin korkeudella. Maasto on kuitenkin suurimmaksi osaksi tunturia, joten sadetta ja tuulta piisaa varmasti, ja lämpötilakin voi olla melko matala varsinkin öisin. Tänä vuonna Ruotsin turistiyhdistyksen pitämiin majoihin on myös varattava paikka, jos niissä aikoo yöpyä. Saunaan pääsee kuitenkin vaikkei mökeissä yöpyisikään – tämän asian olen tutkinut tarkasti sauna-abstinenteissani.

Roslagsledenin etappi numero kuusi

Siihen asti tyydymme viikonloppuvaelluksiin. Aikomuksenani on joko vaeltaa tai tehdä pyöräreissuja koko kesän ajan. Viime viikonloppuna olimme esimerkiksi vaeltamassa Roslagsledenillä, jonka olen kävellyt nyt kokonaan vähitellen läpi. Saimme myös esimakua tunturisäästä, kun lauantaina satoi ihan helkkaristi ja kävelin märissä sukissa (ultrakevyellä vaeltajalla on tietenkin vain yhdet vaihtosukat) koko hemmetin päivän. Ihan hyvä tottua siihen tunteeseen ennen Kungsledeniä.

Suositeltu

Cov-19 ja suunnitelmanmuutoksia

Kuten monille muille tämän vuoden PCT-vaeltajille Corona-virus on tuottanut muutoksia suunnitelmiin. Kaliforniassa on ulkonaliikkumiskielto (tai ainakin melkein). Viime viikolla PCTA (Pacific Crest Trail Association) lähetti kaikille tämän vuoden PCT-vaeltajille viestin, jossa heitä pyydettiin perumaan tai siirtämään PCT-läpivaellusta. Käytännössä tämä tarkoitti kaikkien NoBojen vaellussuunnitelman peruuntumista. Muutama hullu uhmaa kieltoja ja ovat vaeltamassa siitä huolimatta, mm. tyyppi joka juuttui St. Jacinto-vuorelle lumimyrskyyn ja kuoli siinä. Vaeltaja oli tipahtanut alas jäiseltä polulta.

Myös SoBojen suunnitelmat tuleva muuttumaan mitä todennäköisimmin. SoBo-kauden alkuun on enää alle kolme kuukautta jäljellä, ja siinä ajassa virusta tuskin tullaan selättämään. Moni kansallispuisto on suljettu nyt, samoin kaupungit joissa vaeltajat käyvät täyttämässä varastojaan. Vaeltajat ovat erittäin potentiaalisia viruksenlevittäjiä, koska he ovat jatkuvasti liikkeessä ja käyvät levittämässä virusta hotelleissa, posteissa, kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa, vaikka suurin osa ajasta ollaankin poissa sivistyksestä.

Tämä tietenkin v-ttaa ihan hitosti meitä, jotka olemme laittaneet kaiken likoon läpivaelluksen vuoksi. Ei ole hirveän hauskaa pistää elämän suurinta tavoitetta jäihin ja ollakin loppuvuosi töissä konttorissa. Tiedän toki, että monet ihmiset menettävät paljon enemmän ja tämä on luksusongelma, mutta ei se nyt jaksa tarpeeksi lohduttaa tässä tilanteessa.

Osa ruotsalaisista vaeltajista oli jo ehtinyt lentää USA:an ja aloittaa vaelluksen. Osa keplotteli vielä itsensä rajojen sulkemisen jälkeen Meksikon kautta maahan, vain joutuakseen keskeyttämään vaelluksen ennen kuin se oli alkanut. Yritän miettiä suunnitelmia kuitenkin laajemmin kuin vain ”miten minä pääsen läpivaeltamaan” – on ihan järkevät perusteet sille miksi koko maailmassa ihmisten liikkumista rajoitetaan, ja jos suositus on olla menemmättä vaeltamaan niin sitä suositusta kannattaa silloin noudattaa.

Mitä siis tapahtuu nyt? Seuraan vielä tilanteen kehittymistä, mutta olen 98% varma että PCT:n läpivaellukselle en tänä vuonna pääse. Vaellus siirtynee siis seuraavaan vuoteen. Aion kuitenkin tehdä B-suunnitelman pitkähköä vaellusta varten tänäkin vuonna, jos siihen on mahdollisuus.

Suositeltu

Lyykian reitti ja muutoksia suunnitelmiin

Lyykian reitiltä ei aina löytynyt optimaalisia telttapaikkoja.

En ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Marraskuun olin vaellureissulla Turkissa, jossa vaelsin noin 300 kilometria Lyykian reittiä. Tarkoitus oli vaeltaa koko reitti, noin 500 kilometria, mutta Kaşin kohdalla kaaduin ja nyrjäytin sormen. Sen jälkeen oli hieman haasteellista pystyttää telttaa, tai edes solmia kengännauhoja. Koska reitti osoittautui odotettua vaikeammaksi en halunnut riskeerata henkeäni jatkamalla vaellusta yksikätisenä, joten myin telttani pilkkahinnalla, otin bussin Fethiyeen ja vaelsin siellä vielä yhden helpon päiväetapin ja lopetin vaelluksen. Vaelluksen sijaan matkustin Ankaraan moikkaamaan kavereita, ja ehdin hengailla hieman Antalyassakin.

Koko matka löytyy vlogattuna täältä.

Maisemat kompensoivat vaelluksen tuottamaa kärsimystä.

Sormi ei ole parantunut vieläkään, ja se jää luultavasti pysyvästi käyräksi. Tietenkin kyseessä on vieläpä oikean käden keskisormi. Mutta oh well, tekevälle sattuu. Toivon ja uskon ettei PCT ole yhtä huonosti merkitty ja vaarallinen kuin Lyykian reitti, vaikka korkeuserot ja matkan pituus ovatkin huomattavasti suurempia. Eivätkä turkkilaiset aamiaiset houkuta jämähtämään yöpymispaikkaan suunniteltua myöhempään.

Joulukuussa tein muuttoa ja päätin ilmoittautua toukokuun Tukholman maratonille, niin että saisin välietapin läpivaellusta varten treenaamiselle. Päätin nimittäin myös Lyykian reitillä kuumuudessa hikoillessani, että Californian aavikoiden läpi vaeltaminen kesäkuussa ei ole meikäläisen juttu. Aionkin siis vaeltaa PCT:n SoBona eli aloittaa pohjoisesta ja kulkea etelään päin. Suurin osa läpivaeltajista kulkee pohjoiseen päin (noin 90 %), koska periaatteessa eteläänpäin kulkijoilla on lyhyempi aikaväli, kun Sierra Nevadan vuoristo pitäisi ylittää ennen kuin sinne sataa kunnolla lunta. Koska PCT:n suosio on räjähtänyt ei ole kuitenkaan enää mahdollista saada haluamaansa aloituspäivää, joten saamallani aloituspäivällä minä joutuisin esimerkiksi aloittamaan reitin vasta 22. toukokuuta – silloin Californiassa nautitaan jo 40-45 Celsiuksen päivistä, mikä on minulle aivan liian kuuma vaelluslämpötila.

Mitä enemmän olen lukenut SoBo-vaelluksesta sitä miellyttävämmältä se alkaa kuullostaa. Tuohon suuntaan vaellettaessa välttyy suurimmaksi osaksi ruuhkalta, joka on vääjäämätön Meksikon rajalta aloittaville vaeltajille. Sierra Nevada on yleensä suurimmaksi osaksi sulana, toisin kuin NoBo-vaeltajien kohdalla. Myös Californian aavikko on viileämpi, eivätkä kalkkarokäärmeet biletä samalla vauhdilla reitillä kuin kuumemmalla säällä. Suurin haaste on se että vaellus alkaa ehkä koko reitin haastavimmalla osiolla, Washintonilla, jossa on suuria korkeuseroja, ja on vaellettava pitkiä päiviä (25-30 km/päivä) heti alusta asti, jos ei halua kantaa mukanaan kahden viikon ruokalastia.

SoBo-vaellukselta on blogannut esimerkiksi Suvi vuonna 2018.

Olen ollut flunssassa koko vuosikymmenen, joten niin vaellus- kuin juoksuharjoitukset ovat olleet tauolla. Tiistaina on toinen PCT:n aloituspäivien haku, jolloin aion kyttäillä useammalla laitteella kirjautuneena (edellisen hakupäivän virheestä oppineena) varmistaakseni että saan vaihdettua itselleni haluamani SoBo-aloituspäivän. Sen jälkeen voin alkaa varailla lentoja Seattleen ja tehdä muita konkreettisempia suunnitelmia.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 15:1, 16:2 ja PCT-vinkkejä

Viime viikonloppuna liityin taas Meetup-vaellusryhmän tapaamiseen, jossa vaellettiin Sörmlandsledenillä. Ryhmä on vaellusryhmä, jonka tapaamisiin saa vapaasti osallistua, ja jonka tapaamisia saa myös vapaasti järjestää jos huvittaa. Tämän vaelluksen ukrainalainen vetäjä on himovaeltaja, joka kävelee yleensä ihan järjetöntä vauhtia, joten ajattelin että hänen järjestämälleen vaellukselle osallistuminen on hyvää treeniä. Aloitimme ja päätimme tämän 35 kilometrin vaelluksen Läggestan asemalle, jonne pääsee Tukholmasta SJ:n junilla.

Vaelluksella oli myös yksi vaeltaja, joka oli juuri tullut PCT:n läpivaellukselta. Haastattelin tietysti häntä varusteista, kokemuksista ja suosituksista. Hän sanoi kadehtivansa minua, koska minulla vaellus oli vielä edessä. Tuollaisen vaelluksen jälkeen ei pysty lopettamaan vaeltamista ainakaan heti, vaan hän oli suunnitellut heti uusia lyhyempiä vaelluksia.

Ainakin seuraavia kokemuksia hänellä oli reitiltä:

  • Tarppi riitti hyvin majoitukseksi, paitsi Washingtonissa (jossa sataa aina vettä ja/tai lunta). Suuren osan reitistä hän nukkui taivasalla. Hän käytti itse asiassa ponchotarppia, mikä on aika ekstremeä.
  • Yksi karhuhavainto ja useita kalkkarokäärmeitä. Ei puumahavaintoja, yksi punailves. Eläimet reitillä eivät ole vaarallisia. Ihmiset ovat asia erikseen.
  • Hanki kevyemmän mallin karhukanisteri Sierralle jos mahdollista, vaikka se onkin kalliimpi. Kanisterin voi vuokrata Kennedy Meadowsista ja jättää Sierra Cityyn.
  • Aloita aiemmin. Tämä vaeltaja oli aloittanut vaelluksen vasta toukokuun puolivälissä ja suorittikin sen neljässä kuukaudessa, huolimatta giardiasta ja jostain ”henkisistä syistä” jotka pakottivat hänet välillä pois reitiltä. Koska hän ei filtteroinut vettä giardiaa voikin reitillä odottaa, se on todella yleinen. Itse aion filtteroida tai käyttää puhdistustabletteja kaikkia juomavettä varten. Hänestä reitin aloittaminen huhtikuun alussa tai maaliskuun lopussa on liian aikaisin, koska silloin vain jumittuu jonnekin odottamaan Sierran lumimyrskyjen loppumista.
Kuva: PCTOregon
  • Käy vaeltamassa Yosemiten-kansallispuistossa. Vaikka PCT sivuaa osittain Yosemitea kuulemma parhaita paloja ei itse reitillä näe. Hän kuitenkin suositteli ehdottomasti olemaan kiipeämättä vaaralliselle Half Dome-vuorelle, josta tipahtaa joku vuosi kuoliaaksi pari ihmistä.
  • Mikään ruoka ei riitä lopulta. Hänelle ”vaeltajannälkä” iski kunnolla Sierra Nevadan jälkeen, tällöin hän söi ruokansa puolessa ajassa siitä mitä oli suunnitellut. Kuitenkin hän laihtui 15 kiloa matkan aikana (giardialla voi olla osuutta asiaan, laihduin itse 10 kiloa kahdessa viikossa Intian-reissulla kun minulla oli mahdollinen giardia). On mahdotonta kantaa tarpeeksi ruokaa mukanaan, jos tankkauspaikkojen välillä on esimerkiksi 6 päivää.
  • Itsensä etukäteen lihottaminen on hyödytöntä. Tätäkin joku vaeltaja oli yrittänyt, joutuen keskeyttämään vaelluksen 2 viikon jälkeen koska oli niin huonossa kunnossa. On tärkeämpää treenata vaeltamista kuin koittaa väkisin saada varakiloja matkalle – ne joutuu kuitenkin kantamaan mukanaan, mikä taas puolestaan kuluttaa enemmän kaloreita.
  • Cold-soaking on itsensäkiduttajille. Tämä vaeltaja kantoi mukanaan pientä keitintä koko matkan, ja niin itsekin aion tehdä, vaikka monet vaeltajat vain ”kylmähauduttavat” ruokansa jossain muovikanisterissa säästääkseen keittimen painon.
  • Hän suositteli myös useita kaupunkeja, joista en muista puoliakaan. Ainakin North Sierra city ja Big Bear olivat hyviä, Mike’s placea kannattaa välttää koska siellä on erittäin epäystävällistä väkeä – toisaalta paikka on ainoa paikka josta saa haettua vettä ennen pitkää Mojaven aavikkoa. Myös monet postikonttorien työntekijät vaikuttivat epäystävällisiltä.
  • Ruokapaketteja ei tarvi lähettää vielä Californiassa, mutta sen jälkeen ilmeisesti kannattaa, koska reitti kulkee vain pienten paikkojen/kylien läpi, ja niissä on rajoitettu valikoima ja ylihinnat. UPS on parempi kuin USA:n postilaitos, ja myös Amazonista voi tilata ruokapaketteja odottamaan seuraaviin pysähdyspaikkoihin.
  • Monille vaeltajille PCT on vain pubikierros, joten monet vaeltajat vetävät paljon viinaa ja huumeita reitillä. Kuulostaa raskaalta yhdistettynä 4300 km vaellukseen, mutta nuorena jaksaa…
  • Vaikka reitillä kulkee melko paljon porukkaa (tänä vuonna koko reitin käveli noin 1000 ihmistä) kaikki päätyvät jotenkin kävelemään samaan tahtiin, joten voi olla ettei pohjoispäässä näe päiväkausiin ketään nobo:ja (pohjoiseen päin käveleviä), koska he kävelevät samaan tahtiin päivän tai pari edellä tai jäljellä. Jos pysähtyy esim. johonkin kaupunkiin voi yhtäkkiä tavatakin ihmisiä, jotka viimeksi tapasi 3000 km aiemmin.
  • Ihmisten ystävällisyys on aivan ällistyttävää (paitsi esim. postin ja Mike’s placen työntekijöiden). Polkuenkelit järjestävät ruokaa ja juomaa keskelle metsää vaeltajia varten, kuskaavat heitä ilmaiseksi ja usein esim. ravintolassa seuraavan läpivaeltajan ruoka on jo valmiiksi maksettu. Monet enkelit kuskaavat vaeltajia ilmaiseksi, majoittavat heitä kotonaan, laittavat näille ruokaa ja pesevät jopa näiden pyykit.
  • Jos pystyy kävelemään 30 kilometria päivässä pystyy kävelemään koko reitin fysiikan puolesta. Reitin aloittaa monta amerikkalaista, jotka eivät ole eläissään kävelleet metriäkään ja joilla on aivan liian painavat reput. Koska tämä vaeltaja pystyi kävelemään alussa 30 kilometrin päiviä, käveli hän loppumatkasta 50-60 kilometrin päiviä. 9-10 tuntia treeniä päivässä tekee ihmeitä kunnolle.

Kaiken kaikkiaan tämän vaeltajan sanat vahvistivat sitä mitä olin jo aiemminkin lukenut reitistä, mutta hän uskoi ettei minulla olisi ongelmaa jaksaa vaeltaa reittiä – jos ei iske joku vamma, esim. yleinen nilkan nyrjähtäminen tai henkinen romahtaminen, joka ilmeisesti iskee aina jossain Pohjois-Kalifornian tai Oregonin paikkeilla.

Suositeltu

Sörmlandsleden vaellettu – etapit 59-62

Pari viikkoa sitten vaelsin loput Sörmlandsledenin pääetapit, eli nyt olen vaeltanut kaikki 62 etappia, yhteensä noin 680 kilometria (muutaman sivuetapin kanssa). Vaelsin noin 45 kilometria kahdessa päivässä.

Etapille 58 pääsee bussilla Tukholmasta, se sijaitsee Mörkön eteläpuolella ja maisema on viehättävää maaseutua meren lähistöllä. Nyt lähes pakkasessa tuntuu kaukaiselta tuo viikonloppu, jolloin lämpötila oli vielä lähellä 20 astetta. En saanut jälleen kerran vaellukselle mukaan kavereita, jotka peruivat reissun mitä erinäisin verukkein. Ehkä täytyy vaan hankkia uusia kavereita, jotka arvostavat vaeltamista ja joiden mielestä 20 kilometria ei ole maraton.

Skanssundetissa on ravintola, jossa oli jäätelöbuffet. Mikä sen parempaa kesken vaelluksen! Olen lukenut että kesäaikaan baarista saa myös paikallisia maustettuja snapseja. Vedin siis jäätelöä naamaan ja kävelin lauttaan, jonka avulla salmen voi ylittää ilmaiseksi. Sen jälkeen jatkoin etappeja 59-60, jotka olen jo aiemmin kävellyt.

Pääsin laavulle illalla, siellä istuskeli piippua polttava vanhempi nainen, joka oli sieniretkellä. Hänen lähdettyään hyppäsin järveen, jonka pohja oli yllättävän matala. Vesi oli aika tummaa ja tunsin pohjassa jotain karvaista. Luultavasti merilevää, mutta aloin kuvittelemaan ruumiin jonka hiukset hivelevät jalkojani, ja minulla tuli kiire pois vedestä. Laiturilla ei kuitenkaan ollut rappusia, joten teloin lähes itseni kun lähdin aina liukumaan laiturin alle yrittäessäni nousta pois vedestä. Kun lopulta pääsin pois olivat kaikki ihokarvat ihan ruskeita. Sain vaatteet päälle kaksi sekuntia ennen kuin laavulle tuli kaksi miestä, jotka minut nähdessäni päättivät jatkaa matkaa (mahdollisesti koska näytin merihirviöltä). Samoihin miehiin törmäsin useamman kerran seuraavana päivänä, tosin he kävelivät paljon nopeammin kuin minä.

Yöllä heräsin vain pari kertaa, kerran luullessani lintujen repivän roskapussiani auki. Menin ulos teltasta ja näin kuinka täysinäinen kuu mollotti taivaalla ja valaisi järven ja metsää. Lintu pyörikin ylläni olevassa puussa eikä ollut käynyt roskien kimppuun. Oli niin kylmä että suusta tuli höyryä hengittäessä. Yöllä yksin metsässä oleminen on aika spuukia, mutta jostain syystä minua pelottaa se vain etukäteen, teltassa ollessa harvoin pelottaa, jos ei varta vasten ala muistelemaan viimeksi näkemäänsä tv-sarjaa, jossa yksinäinen nainen murhataan (eli kaikki jännityssarjat).

Seuraavat etapit olivat vähän tylsempiä, säästäkin tuli harmaa. Matka kulki onneksi aivan loistavan vohvelipaikan ohi Grödingenin lähellä, söin siellä neljä vohvelia naamaani, kun yhdessä tilauksessa olikin aina tuplavohveli. Sen jälkeen jatkoin matkaa melko huonovointisena. Alkoi myös sataa, mutta ajattelin että viimeisen etapin kuuluukin olla vähän haasteellinen, muuten ei tunne saavuttaneensa mitään. Matka kulkikin umpeenkasvaneiden polkujen läpi, ja korkealle mäelle järven rannassa. Tässä vaiheessa jorma alkoi jo kasvaa otsaan ja hermot mennä, kun luulin että olisin jo perillä aikoja sitten. Rämpiessäni puunjuurten yli taisin kiroilla suomeksi, ja tietenkin silloin taas törmäsin edellispäivän vaellusmieheen, joka kysyi ”Är du ok”. Sanoin olevani vain hieman väsynyt. Pian sen jälkeen näinkin viimeisen viitan, jossa etappi 62 yhdistyy etappeiin 7. Avasin mukanani olleen pienen kuohuviinipullon ja hörpin sen järven rannalla perillä Lidassa, joten kotimatkalla olin kivassa seitinohuessa.

Ilmoitin saavutuksessani Sörmlandsledenin Facebook-ryhmässä, ja ihmiset pitivät siellä koko reitin vaellusta huikeana saavutuksena. Myös kansliasta otettiin minuun yhteyttä, ja kysyttiin voidaanko kirjoitukseni julkaista Sörmlandsleden-lehdessä. Voin myös hakea diplomia, joka myönnetään helmikuussa kaikille koko reitin vaeltaneille. Tänä vuonna diplomin sai vain kuusi henkilöä koko Ruotsissa. Vaikka Sörmlandsledenille on helppo päästä monet käyvät siellä vain vaeltamassa lyhyitä etappeja, ja säästävät pitkät vaellukset suositummille reiteille, esimerkiksi Kungsledenille joka on kaikkien vaellusreittien kuningas Ruotsissa.

Sörmlandsleden ei ole kuitenkaan kohdaltani kaluttu loppuun, viikonloppuna nimittäin lähden vaellusryhmän kanssa vaeltamaan pari sivuetappia, joita en ole vielä kävellyt. Vaellukselle on tulossa myös eräs tyyppi, joka on juuri läpivaeltanut PCT:n, joten aion haastatella häntä hänen kokemuksistaan.

Suositeltu

Sörmlandsleden etapit 13:2 ja 13:1

Kauhukseni huomasin etten ollut vaeltanut heinäkuun jälkeen, lukuunottamatta pientä pyrähdystä Kaarinan luontoreiteillä. Aikaa on mennyt mm. juoksutreeniin, koska juoksin taas puolimaratonin Tukholmassa – mikä sinällään on ihan hyvää treeniä kunnon kannalta.

Liityin siis Tukholman Meetup-ryhmän vaellukselle, joita järjestetään lähes joka viikonloppu jossakin päin Tukholmaa. Eräs hullu ukrainalainen himovaeltaja on aloittanut myös ”vaella koko Sörmlandsleden” -projektin, ja oli edennyt nyt projektissa etapille 13 asti. Vaelsin mukana sivureitit 13:1 ja 13:2, jotka ovat pääreitille kaupungeista tai vastaavista paikoista liittyviä sivureittejä. Tällaisten sivureittien avulla on mahdollista suorittaa koko Sörmlandsleden julkisia kulkuneuvoja käyttäen – vaikka se joskus vaatii hieman suunnittelua.

Lähdimme vaellukselle Nykvarnista ja vaelsimme neljän muun vaeltajan kanssa Gnestaan asti. Kävelimme reilut 30 kilometria noin 6 tunnissa, mikä taisi olla henkilökohtainen ennätykseni. Ei ihme että olin päivän jälkeen aivan naatti ja hedari iski. Tällaisten ryhmävaellusten haittapuoli kun on ettei itse voi määrätä tahtia tai sitä miten usein pitää tauon. Päivä oli myös aivan uusi virallinen eurooppalainen vaelluspäivä, enkä olekaan ikinä nähnyt näin paljon porukkaa metsissä. Useimmat olivat toki ajaneet autolla johonkin kilometrin päähän ja tulleet sieltä koirien, lasten ja huonekalujen kera grillaamaan makkaransa.

Tänä viikonloppuna aion vaeltaa loput Sörmlandsledenin pääetapit, yhteensä noin 40 kilometria, ja sitten onkin enää muutama viikko siihen kun lähden vaeltamaan Lyykian reittiä Turkkiin!!!